Karhen koulu jatkaa vihreällä tiellä

Arkiset ekoteot, käytännön ympäristökokemukset ja oppilaiden ideariihet ovat luoneet viherajattelusta luonnollisen osan karhelaisoppilaiden arkea. Ekotunnus vihreä lippu saa taas nousta salkoon.
Elina Sorsa (kesk.) levittää koulun kompostiin kariketta, ja kaverit Alina Piittinen ja Rosita Marhala sekä opettaja Mikko Petäjämäki seuraavat. Ympäristöajattelun sisäistäneet tytöt tulivat juttelemaan ekoasioista, vaikka olikin helteinen kesälomapäivä.
Elina Sorsa (kesk.) levittää koulun kompostiin kariketta, ja kaverit Alina Piittinen ja Rosita Marhala sekä opettaja Mikko Petäjämäki seuraavat. Ympäristöajattelun sisäistäneet tytöt tulivat juttelemaan ekoasioista, vaikka olikin helteinen kesälomapäivä.

Luettu lehti, tyhjäksi hörpätty maitotölkki, muovipakkauksen raato, käytetty metallitölkki ja viimeistä pisaraa myöten kaavittu lasipurnukka. Roskikseen vain.
Ehei! Karhen koululaiset eivät näitä jätteitä kippaa samaan roska-astiaan. He tietävät, että ne voi ja kannattaa lajitella.

Ekoasiat jo koulun perusmultaa

Aktiivinen kierrättäminen ja moni muu ympäristöteko toi kesän korvalla Karhen koululle oikeuden liehuttaa vihreää lippua salossaan. Taas kerran.
Koulu on näet taivaltanut jo usean vuoden ajan kestävän kehityksen tiellä Vihreä lippu -ohjelman jäsenenä.
Ympäristöajattelu on jo juurtunut koulun arkeen ja talon väen selkäytimeen. Koulu saavuttikin ohjelmassa kestävän tason jo muutama vuosi sitten.
– Vihreä ajattelu on koulukulttuuria täällä. Sen noudattaminen ei ole vain yrittämistä, vaan siitä on tullut sisään kasvanut mekanismi, opettaja Mikko Petäjämäki sanoo.
– Ympäristöajattelu tuntuu arkipäiväiseltä, seitsenhenkiseen Vihreä lippu -raatiin kuulunut Elina Sorsa vahvistaa ja raatitoverit Rosita Marhala ja Alina Piittinen nyökkäilevät vieressä.
Tarkoitus on saada oppilaat oivaltamaan ympäristöasioita ja tuntemaan niiden taustojakin. Silmiä on avattu esimerkiksi sähköttömällä teemapäivällä, jossa muun muassa kokkailtiin ulkona ja mietittiin, millaista koulunkäynti oli ennen sähköaikaa. Tyttökolmikko kokeekin sisäistäneensä ympäristöasioita tavallista laajemmin.
– Joka koulussa näitä asioita käydään läpi kuudennella luokalla, mutta meidän koulussamme touhu on pykälän verran tavallista syvempää, luotsi nyökyttelee.

Käytännön teot opettavat

Karhelaiskoululaiset ovat opiskelleet kestävän kehityksen saloja aivan konkreettisin keinoin.
Opinahjossa kierrätetään, ja sen pihalla nököttää jopa komposti. Ruokajätettä myös pyritään minimoimaan.
Hyötyliikuntaan innostaminen herättää ajattelemaan moottoriliikenteen päästöjä. Luonto- ja lähiliikunta puolestaan juurruttaa kunnioittamaan ympäristöä yleensä.
Marja-, sieni- ja pilkkiretkiltä tarttuu oppi hyödyntää luonnon antimia.
Valojen sulkeminen, energiamittaukset ja vaikkapa ympäristöystävällisistä polttoaineista kertominen havahduttavat pohtimaan energiakysymyksiä.
Kansainväliseen Eco Schools -ohjelmaan kuuluva Vihreä lippu antaa kouluille suuntaviivat opetukseen. Alkuun Karhen opinahjo seurasi runkoa varsin tarkasti, ja ajan mittaan se pääsi soveltamaan yhä enemmän.
– Tämän vuoden aiheemme, luontoliikunta ja liikenneturvallisuus, oli itse keksitty, ja Suomen Ympäristökasvatuksen Seura hyväksyi sen, opettaja kertoo.
– Aina perustan päälle rakennetaan vähän uutta seinää. Raatikokouksia on ollut helppo pitää, koska oppilailla on ollut jo kokonaiskuva ja myös ideoita, mitä uutta voisi tuoda.

Oppilaiden aktivointi juurruttaa tapoja

Viherohjelman ydintä on sekin, että oppilaat eivät ole vain vastaanottavia korvapareja. He ovat aktiivisia osallistujia ja ideanikkareita.
Karhelaiskoululaisten vaikutuskanava on vuosittain vaihtuva raati. Kerran kuussa kokoontuva poppoo suunnittelee ja järjestää ohjelmaa sekä opastaa muita oppilaita tapahtumissa.
– Pyrimme siis kasvatukselliseen toimintaan: vastuutamme oppilaita, Petäjämäki sanoo.
Oppilaat saavat paitsi vastuuta myös valtaa.
– Esimerkiksi sähköttömään päivään saimme valita leikkejä. Joskus äänestämme, Sorsa sanoo.
Valtaa annetaan oppilaille mahdollisimman paljon, mutta tietysti opettajat viime kädessä arvioivat, mikä on mahdollista.
– Kaikkea ei voi jättää oppilaiden harteille, opettaja muistuttaa.
Tyttökolmikko kokee saaneensa vaikuttaa asioihin paljon.
– Melkein kaikki ideat on otettu avoimesti käsittelyyn. Jos jokin idea ei ole ihan mahdollinen, sitä on voitu muokata, Sorsa perustelee.
Hänen mielestään tunne vaikutusvallasta syntyy, kun näkee oman kädenjälkensä jossain tapahtumassa.
Petäjämäen mielestä pelkkä opettajien ylhäältäpäin sanelema viheropetus ei toimi.
– Oppilaan oman toiminnan on oltava mukana. Siten tavat jäävät parhaiten pysyviksi.
Ympäristöasiat eivät liioin ole pelkkää teoriaa, vaan aihealue taipuu hyvin sovellettavaksi.
– Jotkin asiat ovat selkeästi faktoja, ja jotkin ovat kansalaisvaikuttamista, Petäjämäki nyökkää ja vertailee koulun erilaisia oppisisältöjä.

Opit käytössä kotonakin

Tyttökolmikolle ympäristöajattelu ei ole jotain, jota hoetaan koulussa ja joka unohtuu opinahjon ulkopuolella. Viheropetuksen tavoite, kestävään elämäntapaan innostaminen, tuntuu osuneen maaliin tyttöjen kohdalla.
– Mietin ympäristöjuttuja ja ärsyynnyn, jos joku ei toimi niissä, kuten pitää, Sorsa osoittaa.
Piittisen ja Marhalan kotona jätteet lajitellaan. Sorsan kotoa eri roska-astiat vielä uupuvat, mutta tyttö on hoksannut lobata niiden hankkimista.
– Kun käyn koiran kanssa lenkillä, kerään aina muutaman roskan. Harrastukseen menemme muutaman kaverin kanssa samalla kyydillä, Sorsa listaa ekotekojaan.
– Koulun ansiosta muistan pieniä asioita aiempaa paremmin. Ennen ehkä roskasin enemmän kuin nyt, Piittinen tuumii.
Koko kolmikko haluaisi vielä petrata entisestään lajittelussa.
– Ja voisin puhua muillekin kierrätyksestä, Marhala keksii.

Comments are closed.