Historiassa on vuosisatoja pitkiä megatrendejä. Valitettavasti historiasta voidaan oppia myös se, ettei historiasta opita mitään. Pienissä yksiköissä suvut ovat samankaltaisia sukupolvesta toiseen, ja sama koskee tietysti myös kokonaisia kansakuntia. Henkinen perintö on ja pysyy. Millä tahansa tasolla varsinkin niitä huonoja puolia on sangen vaikea tunnustaa ja sitä myöden muuttaa.
Jokaisen ihmisen kohdalla uskonnonvapaus on itsessään pyhä, perustuslaillinen oikeus. Siitä ei kuulu tehdä mitään satiiria tai negatiivista kritiikkiä. Tämä koskee niin kahdenvälistä kanssakäymistä kuin julkisuutta. Sen sijaan yksittäisten ihmisten muodostama kokonaisuus, kuten kirkkokunta, kuuluu yhteiskuntaan siinä missä moni muu organisaatio. Huono on vaikutelma niissä asioissa, joissa enemmän tai vähemmän suljettu yhteisö pitäisi huonot uutiset täysin omissa sisäisissä käsittelyissään.
Missä määrin uskontoa ja politiikkaa pitää käsitellä yhtä aikaa?
Varmasti löytyy paljon perusteltuja mielipiteitä siitä, että ne täytyy pitää tiukasti erillään. Jos katsotaan muutamia satoja vuosia taaksepäin, niin kyllä Euroopassa uskonsodat olivat tyypillisiä. Alkukesän europarlamenttivaalien jälkeen uudet edustajamme käytännössä tutustuvat voimakkaaseen katolilaisuuteen, vaikka se ei niin selvästi usein julkisuudessa tulekaan esille.
Historiasta tunnetaan hokema ”Kun kolikko kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.” Jos kerran vähän kuvetta raottamalla välttää iankaikkisen pätsin, niin kyllä ihminen vielä huonompia kauppoja voi tehdä. Mutta rajansa kaikella. Liiallinen veronmaksu katoliselle kirkolle tuli tiensä päähän. Pohjoisessa Euroopassa syntyi vastavoima. Määritelmällisesti oli kyse protestista, eli vähän mutkat suoristaen voi sanoa protestanttisen kirkkokunnan syntyneen. Toki myös uskonopillisia eroavaisuuksia löytyy, mutta taloudellista aspektia ei suoraan sanottuna voi väheksyä.
Historian pitkäksi linjaksi voi kuvata sen, että eteläisen Euroopan vauraus on perustunut vähän hötön päälle. Menestys ei siis tullut pelkästä omasta taloudellisesta aktiivisuudesta vaan perustui muilta saatuihin runsaisiin verorahoihin. Kyse oli tietysti kirkon eikä valtion rahoista, mutta samalla tavalla ne silloisia kansantalouksia pyörittivät.
Tämän päivän Euroopassa toistuu sama tilanne. Etelän on vähän vaikea tulla omillaan toimeen. Pohjoisesta on otettu tällä kertaa lainaa. Nyt velkaa ei haluttaisi maksaa takaisin. Mekanismina ei tällä kertaa ole kirkko vaan EU, jonka etelä haluaa maksumieheksi. Teoriaa parhaiten todistaa Irlannin tapaus. Ei se varsinaisesti eteläiseen Eurooppaan kuulu. Sen sijaan selvä enemmistö kansalaisista on, yllätys, yllätys, katolilaisia. Tukipakettien joukosta Irlanti löytyi. Talous onneksi näyttää kirkastuvan, joten toivottavasti nyt otetaan opiksi ja tämä historiallinen jako ei tule koskaan toistumaan.
Euroopan historiasta löytyy myös toinen perinteinen jakolinja. Aina välillä itä ja länsi kohtaavat. Muutamalla yksittäisellä maalla on kohtalona olla rajalinjalla. Kun maalataan suurella pensselillä tähän joukkoon kuuluvat Baltian maat, Puola, nykyinen tulikuuma Ukraina sekä kotimaamme Suomi. Sapelia on toden totta kalisteltu. Miltä tulevaisuus näyttää? Sen kun joku tietää, niin kertokoon heti kaikille.
Turvallisuuspolitiikkaa voi paitsi kuvainnollisesti niin myös tosiasiallisesti sanoa tuhannen taalan kysymykseksi. Rauha tuo tullessaan vaurautta. Joskus julkaistiin tilastoja bruttokansantuotteesta, ja Suomi oli Ruotsin edellä. Kriittinen kansalainen ei tätä voinut käsittää, koska Ruotsin kaduilla ajellaan hienommilla autoilla kuin Suomessa.
Yhden tosi osuvan selityksen näin ihan tämän vuoden puolella, mutta tarkkaa lähdettä en muista. Nimittäin Suomen voi sanoa kerryttäneen kansallisvarallisuuttaan noin 70 vuoden ajan. Muutaman vuoden palkalla eli BKT-luvulla ei ole paljon merkitystä, jos verrokkina on Ruotsin historia. Ruotsalaiset ovat onnistuneet kasvattamaan omia rahojaan noin 700 vuotta. Tätä taustaa vasten voi perustellusti toivoa, että eri teollisuudenaloilla ruotsalainen omistus on hyvä asia. Ruotsalaisten teollinen pohja on aivan eri luokkaa kuin meidän.
marko@markotaipale.fi
