Jalonen johdatti Ryhdin pisteille Mikkelissä

Vierasvoitto Mikkelin Passareista palautti Ylöjärven Ryhdin naiset toivotulle tielle lentopalloilun ykkössarjassa.
Vasta 14-vuotiaan Emmi Jalosen (7) passit olivat kohdallaan, kun Ryhti kaatoi vieraissa Mikkelin Passarit.
Vasta 14-vuotiaan Emmi Jalosen (7) passit olivat kohdallaan, kun Ryhti kaatoi vieraissa Mikkelin Passarit.

Passarit kuuluu niihin joukkueisiin, jotka Ryhdin on ilman muuta voitettava kahdesti alemmassa jatkosarjassa. Ensimmäinen pistepotti heltisi erin 3–1 (25–27, 25–19, 25–18, 25–20).
Ryhti olisi voinut selvittää kamppailun lyhyemmän kaavan mukaan, sillä se johti ensimmäistä erää parhaimmillaan puolellakymmenellä pisteellä. Se kuitenkin päästi otteensa herpaantumaan.
Virheitä sattui jokaiselle pelaajalle vuorollaan vastaanotossa, hyökkäyksessä, sijoittumisessa ja muissa tärkeissä asioissa. Passareiden uusi virolaisvahvistus Triin Treiblut nosti tarkasti aloituksia ja loi sillä ainekset erävoittoon riittäneeseen hyökkäyspeliin.
Toiseen erään päävalmentaja Heikki Kosonen teki kenties ratkaisevan muutoksen. Hän otti vasta 14-vuotiaan passarilupauksen Emmi Jalosen rakentamaan Ryhdin peliä, ja Emmi vastasi huutoon todella komeasti ja ansaitsi täysin joukkueensa parhaan pelaajan palkinnon.
Virheet vähenivät eikä Ryhdillä ollut lopulta isojakaan vaikeuksia hoitaa kolmea sarjapistettä kotiin. Passarit jäi liikaa Treiblutin varaan, eikä joukkueen erikoinen tapa peluuttaa laitahyökkääjää keskellä tuottanut tulosta.

”Tällaista odotinkin Emmiltä”

Vaikka Emmi Jalosella oli takanaan C-tyttöjen kaksipäiväinen Lapinlahden-reissu ja aikainen herätys eteläistä Savoa kohti lähdettäessä, kunto kesti.
– Hyökkäyspelimme rauhoittui, kun Emmi antoi paljon isoa laitapassia. Emme tietenkään voi koko ajan hyökätä sellaisesta, mutta tähän tilanteeseen se sopi erittäin hyvin, Kosonen kiitteli.
– Emmi on ollut harjoituksissa niin hyvä, että olen osannut odottaakin häneltä jotain tällaista. Hänen sormilyöntinsä on kehittynyt viime aikoina juuri toivottuun suuntaan, mutta hän on myös torjunnassa riittävän ulottuva.
Jalosen passeista nauttivat eniten laidasta Hanna Hietikko komein tehoin 18/+13 sekä keskeltä Daniela Öhman, joka merkkautti hyökkäyslukemiensa 14/+9 lisäksi puolenkymmentä torjuntaa.
Katri Markkanen oli siirretty jälleen liberoksi, ja hän hoitikin sen tehtävän erittäin hyvin. Edellisessä ottelussa tonttia hoitanut Oona Janatuinen oli polvivaivojen vuoksi syrjässä, ja kokoonpanosta puuttui myös olkapäätulehdusta poteva Mari Kivi.
Kosonen iloitsi myös Eevi Ylä-Vitelin selvästä tason nostosta. Eevi hyökkäsi rohkeasti ja pudotteli fiksuja peippejä kotijoukkueen kenttään.
Ensi viikonloppuna Ryhdillä ei ole pelejä, mutta Öhman ja Tiia Virta lähtevät alueiden SM-turnaukseen Tornioon, jossa Kosonen valmentaa Lounaan ykkösjoukkuetta.

Vaihdot toivat miehille voittovireen

Kakkossarjan alempi jatkosarja alkoi Ryhdin miehiltä erinomaisesti, sillä Lentisvirrat kaatui kotikentällään 3–1 (23–25, 25–22, 25–9, 25–18).
Vain ensimmäisessä erässä Ryhdin peli takkusi, mutta valmentaja Petri Saari teki rohkeita oivalluksia ja vaihtoi miehiä sellaisille paikoille, joilla nämä eivät ennen olleet pelanneetkaan.
Parasta jälkeä teki tavallisesti keskitorjujan tai hakkurin tontilla hääräävä Olli Kanerva, jonka Saari otti yleispelaajaksi. Kanerva loisti varsinkin syöttövuoroillaan vaihdellen aloitustaan koko ajan niin, etteivät vastustajat tienneet yhtään, mihin pallo tulee.
– Ollin lyhyt syöttö oli todella lyhyt ja pitkä takarajalla, Saari kuvaili.
Ryhdin passari Juuso Rautakorpi muljautti lauantaina nilkkansa junioriturnauksessa, joten Santtu Valento pääsi nyt kehiin ja pelasi kauden toistaiseksi parhaan ottelunsa. Häntä auttoi se, että pallo nousi takakentältä kohdalleen muun muassa Lauri Vuoren vastaanotoilla.
Kokenut hyökkääjä Sauli Ylistalo oli sairastellut viikon päivät vatsatautia, mutta se ei näkynyt hänen otteissaan, sillä Saulin pomppu nousi hänen entisessä kotisalissaan korkealle. Vasta 17-vuotias Valtteri Jääskeläinen puolestaan näytti osaamistaan torjujana.
Ryhti saa jatkaa pistejahtiaan peräti kolmen seuraavan ottelun verran kotisalissaan. Niistä ensimmäinen pelataan 26. tammikuuta Alahärmän Kisaa vastaan.

C-tytöt ja -pojat C-pooliin

Ryhdin C-tytöt tekivät erittäin onnistuneen SM-sarjan D-poolin turnausreissun Lapinlahdelle voittaen kaikki ottelunsa puhtaasti ja nousten näin ollen C-pooliin.
Salon Viesti oli ryhdittärille perin tuttu joukkue, joten asenne oli helppo virittää kohdalleen. Toisen erän hurjan väännön jälkeen Ryhti juhli 2–0 (25–15 , 28–26) -voittoa. Seinäjoki Lentis oli hieman helpompi vastus, kuten voittonumeroista 2–0 (25–9, 25–17) voidaan päätellä.
Parin tunnin tauon jälkeen vastaan asettui Lapinlahden Veto, ja vaikka Ryhdille tuli toisessa erässä aika paljon virheitä, voitto kirjattiin luvuin 2–0 (25–10, 25–20).
Ryhdin ykköspelaaja oli rohkeasti ja järkevästi nelospaikalta Emmi Jalosen passeja lattiaan paukutellut Salli Joutsenvirta. Jalonen kunnostautui pelinrakentamisen ohella myös lukuisia ässäpinnoja tuottaneilla aloituksillaan.
Saman ikäluokan pojat eivät jääneet yhtään tyttöjä huonommiksi vaan voittivat D-poolin kotiturnauksensa Soppeenharjulla ja kipusivat C:hen eli Suomen rankingissa sijoille 8–12.
Ryhti sai heti ensin vastaansa laatujoukkueeksi tiedetyn Loimaan Jankon ja taisteli keskitorjuja Niilo Nurmen johdolla 2–1 (25–15, 13–25, 15–9)-voiton.
Ylitöihin jouduttiin myös  Raision Loimua vastaan, mutta sekin kaatui 2–1 (26–24, 13–25, 15–10).
Hollolalainen Salpis oli jo hieman helpompi tapaus, ja Ryhti sinetöi äänekkään kotiyleisönsä riemuksi nousunsa lukemin 2–0 (25–14, 25–16).
Tino Vilppo päästettiin erien lopuilla irti syöttelemään ilkeän lyhyitä aloituksiaan, joilla myös tuli komeasti tulosta. Atte Kivimäki näytti kapteenin ominaisuudessa esimerkkiä tulisilla iskulyönneillään.