Isä Fotijin painajainen

matti_paakirjoitus_320x194pxlValamon luostarin Käkisalmen kaupunkiluostari ja sen johtaja igumeni Fotij on tullut vuosien saatossa hyvin tutuksi ja läheiseksi muun muassa laajalle ylöjärveläisten joukolle. Kannaksella käyneet ovat olleet isän vieraina ja osallistuneet syvällisiin keskusteluihin, joissa on käsitelty uskontoa, eri yhteiskuntien tilaa ja koko maailman myllerrystä.
Igumeni Fotij on johtanut Kannaksella määrätietoista työtä, joka on vahvistanut alueen nykyisen väestön hengellistä elämää sekä lujittanut kansalaisten ja kirkon luontevaa suhdetta. Käkisalmen kaupunkiluostari on vastannut vahvasta jumalanpalveluselämästä, ihmisistä huolehtimisesta arjessa sekä järjestänyt opetusta omassa koulussaan. Toiminta on monipuolista, ja se nauttii suuren yleisön arvostusta.
Nyt puhaltavat jäätävät tuulet. Viipurin ja Käkisalmen piispa Ignatius on ottanut haltuunsa jo kaksi Käkisalmen kaupunkiluostarille kuulunutta kirkkoa, jotka ovat Kaarlahdessa ja Petäjärvellä.
Piispa Ignatiuksen yksinvaltaiset toimet ovat lamaannuttaneet paikalliset ihmiset ja saaneet heidät syvään pelkotilaan. Yhdessä pikkuvirroilla rakennetut hengelliset yhteisöt ovat tyhjän päällä ja tuuliajolla.
Moni perää vastausta siihen, miten tuttu, turvallinen ja hyvin toimiva järjestelmä voidaan tuhota yhdessä tuokiossa tylyllä mahtikäskyllä.
Samaa pohditaan lukuisissa paikoissa Suomessa.
Valamon luostarin Käkisalmen kaupunkiluostari on tehnyt jo vuosikymmenet kiitettävää työtä virittääkseen hengellistä elämää ja huolehtiakseen reviirinsä ihmisistä.