Ylöjärveläiselle kynäniekalle blogi on oiva väylä saada tekstille viimeinen osa: lukija. Verkossa julkaistut tekstit ja niistä käyty keskustelu ovat kuin keitos, jossa kirjoittajien ja lukijoiden ajatukset saavat uusia mausteita ja kypsyvät.
Ylöjärveläisen blogistin Jaana Pajun aihiot blogiteksteihin kipunoivat valveen ja unen rajamailla.
Kun ideoita, sanoja tai vaikkapa humoristisia oivalluksia tulvahtaa mieleen, nainen nousee kirjaamaan ne ylös.
– Moraaliset kysymykset kiinnostavat minua. Mikä on oikeus ja kohtuus? Mitä on oikeudenmukaisuus?
Näiden lisäksi Paju listaa sanapareja, jotka kuvaavat hänen bloginsa mielenmaisemaa: uhma ja uskollisuus, rohkeus ja nöyryys, pahuus ja pyhyys.
Vaikka aatokset ovat kovin pohdiskelevia ja siten totisiakin, ei tarkoitus ole mutista otsa kurtussa.
– Kirjoitan vakavasti ja vallattomasti. Nuo sanat ovat blogini nimikin. Minulla on pilke silmäkulmassa.
Ideoita Pajulle kirpoaa paitsi mielen syövereistä myös kanssablogistien ajatustenvaihdosta. Paju julkaisee blogiaan Uuden Suomen nettisivustolla, jonka bloggaajayhteisö viestii keskenään aktiivisesti.
– Kun lukee paljon toisten blogeja ja yhteisön keskustelua, syntyy kysymyksiä ja dialogia.
Unen porteilla tulleet ideat Paju ainoastaan merkitsee muistiin ja jättää ne kytemään. Vasta seuraavana päivänä hän tarttuu niihin uudelleen ja ryhtyy muokkaamaan varsinaista tekstiä.
– Päiväjärjestykseni määrittelee paljon, miten kirjoitan. Jos päiväohjelma on vapaa, hauduttelen tekstiä parikin päivää, päivätyönään myyntipuheluita ja maahanmuuttajan kieliopetusta kotioloista käsin tekevä nainen sanoo.
Runomuotoon tekstinsä kirjoittava Paju ryhtyy varsinaisessa kirjoitusvaiheessa hakemaan sopivia verbejä ja adjektiiveja, etsimään synonyymejä ja rakentamaan selkeitä lauseita.
– Pyrin, että tyyli on lakoninen mutta sisältö sanastoltaan runsas tai yllättävä. Tavallaan näen lukijan, pidän dialogia ihmisen tai asian kanssa ja väittelen tekstin sisällä.
Paju selittää mahdollisuutta sisällyttää sekä vähäeleisyyttä että runsautta samaan tekstiin toteamalla, että hän pitää Havukka-ahon ajattelijalle tyypillisestä pohdinnasta.
Tekstiprosessi jatkuu viilaamisella ja vielä kerran viilaamisella. Prosessi ei kuitenkaan pääty, kun Paju siirtää kirjoituksen blogiin. Keskustelu ja lukijoiden kanssa kommunikointi on osa tekstiä.
– Teksti on valmis silloin, kun sillä on lukija.
Runokieltä ja moniäänisyyttä
Jaana Pajun matka blogistiksi kulki hiljalleen netin polkuja pitkin.
Nainen on ylläpitänyt omia nettisivujaan vuodesta 1999. Vuosien mittaan hän seuraili ulkomaisia yhteisöllisiä blogeja.
Idea oman blogin avaamiseen syntyi, kun nainen alkoi kaivata tekstiensä oheen dialogia ja yhteisöä.
– On useita alustoja julkaista nettisivuja, ja niiden joukossa blogi vaikutti raikkaalta.
Kirjoittaja bongasi paperiversiona lopettaneen ja nettilehdeksi siirtyneen Uuden Suomen blogisivuston, joka tarjosi oivan tilaisuuden yhteisöllisyydelle. Sinne periaatteessa kuka tahansa voi avata blogin, joskin ensin lehdelle on lähetettävä hakemus.
Monenlaisia kirjoittajia sisällään pitävä Uuden Suomen blogiverkko miellytti Pajua.
– En halua olla yhden asian liike ja leimautua. Pidän siitä, että on runsaus ja moniäänisyys sekä sananvapaus. Ne mahdollistavat väittelyt ja ajatusten kirkastamisen. Samankaltaisten seurassa ihmiset usein nukkuvat.
Kun mieluisa sivusto löytyi, avasi Paju sinne blogin kolmisen vuotta sitten.
Kaksi runokirjaa julkaisseelle naiselle oli sulava valinta luoda blogistakin runomuotoinen.
– Runo on minulle luontevin ilmaisutapa. Runokieli on parhaimmillaan akku tai paristo, jossa on pienessä tilassa paljon virtaa, voimaa ja yllättävyyttä.
Paju voi kyllä lähennellä proosaa kirjoittamalla poleemisesti ja luomalla proosarunoutta. Kynäniekka kuitenkin toteaa, että hänellä on tunnistettava tyylinsä, jonka viljelemistä hän haluaa jatkaa blogatessakin.
Kaikkein tärkeintä sanailijalle on tekstin sisältö.
– Jos kirjoittaja syttyy, lukijakin syttyy. Täytyy kiinnostua, innostua ja tietää aiheesta, josta kirjoittaa. Sisältö on kuningas.
Vaikka Paju kunnioittaa kirjaa formaattina eikä usko kirjan kuolemaan, tällä hetkellä hän kokee nettikirjoittamisen antoisimpana.
– Se on nopea, elävä ja ajassa kiinni oleva väylä.
Blogit elävät alkuinnonkin jälkeen
Blogit eivät ole enää uusinta uutta. Tuoreuden tuoma blogihössötys on laantunut ainakin mediassa.
Pajun mielestä itse blogien elinvoima ei kuitenkaan ole taantunut.
– Alkuun nettisivujen tekeminen oli vaikeaa. Julkaisujärjestelmä helpottui, kun tuli blogi. Sen ansiosta ei tarvitse koodata ja nettimateriaalia voi julkaista ilman suurta teknistä osaamista. Seuraava vaihe oli, että useat kirjoittajat samalla alustalla julkaistessaan löysivät toisensa. Näin blogi-innostus kasvoi, Paju kuvaa blogistien intoa mediainnostuksen sijaan.
Mediahössötys siis tuli äkkiä ja hiipui pian huipustaan, mutta näin ei käynyt blogeille. Ne syntyivät julkaisijoiden sanomisen tarpeesta ja jatkoivat hyvissä voimissa lukijoiden ja kirjoittajien keskuudessa.
– Blogit vahvistuvat lukijoidensa ansiosta.
– Lukijoita ja kirjoittajia toki tulee ja menee, mutta niillä, joilla on kiinnostavaa sisältöä ja jotka ovat aktiivisia, blogi elää.
Nainen huomauttaa, että on tietysti luonnollista, että toisinaan blogit pullahtavat erityisesti pintaan ja useiden huulille. Näin käy esimerkiksi vaalien alla.
Paju arvioi, että kun itse blogien uutukaisuudesta tohiseminen on rauhoittunut, keskustelu on siirtynyt sananvapausteeman ympärille.
– Sananvapaus on mahdollisuus, jonka blogit ovat tuoneet. Siispä syntyy paljon meteliä. Tämä vaatii sekä kirjoittajalta että lukijalta seulomista, mihin lähteä mukaan. Blogistin kypsyys punnitaan siinä, miten hän suhtautuu eri mieltä oleviin.
Aika on paitsi tehnyt blogi-ilmiön yleisesti tutuksi, myös tarjonnut blogisteille perspektiiviä puuhaansa. Pajukin huomaa kehittyneensä. Hän on yhä valppaampi tarttumaan blogeihin tuleviin kommentteihin ja luomaan keskustelua.
– Olen pölyttäjä, joka pölyttää toisia kirjoittajia, ja toiset kirjoittajat pölyttävät minua. Ja pölytys on arvokkaampaa kuin hunajan arvo, nainen näpäyttää rahan mahtia vastaan ja henkisen rikkauden puolesta.
Alkuinnostuksen jälkeen moni blogin pitäjä on haudannut sivustonsa. Paju ei kuitenkaan ole kyllästynyt bloggaamiseen. Hän uskoo jatkavansa vastakin. Se ei tarkoita, että sormet syyhyäisivät näppäimistöllä jatkuvasti.
– On luonnollista, että tulee hiljaisia kausia – ja toisaalta taas kiireisiä kausia. Uusiutua voi myös hiljaisuuden avulla. Miten astia voi täyttyä, ellei se ole välillä tyhjä?
Paju ei liioin näe, että blogeja olisi putkahdellut jo turhan paljon.
– Kenen blogi on liikaa, ja kuka sen sanoo? Seulominen on sekä kirjoittajan että lukijan vastuulla. Kun ihminen menee noutopöytään, joka on täynnä ruokaa, hänen tehtävänsä ei ole sanoa, mitä hän ei syö ja pilata siten ilmapiiriä. Hänen tehtävänsä on valita, mitä hän syö, ja luottaa siihen, että jokainen löytää omansa. Tulisi ottaa kiitollisena vastaan se, mitä maailmasta saa.
Kuinka sitten erottua blogien paljouden keskeltä?
– Markkinamiehet puhuvat paljon erottumisesta, ja kyllä se onkin tarpeen. Ei voi kuitenkaan olla teennäinen, vaan on oltava rehellinen – muttei välttämättä totinen.
Kommentointi on suljettu.