Kankaat sulivat huippumuodiksi

Kurulaissyntyinen muotisuunnittelija Vilma Riitijoki pani itsensä taas kerran likoon – ja materiaalit myös. Hän sananmukaisesti keitteli materiaalit uuteen muotoon ja loi ekologisen muotimalliston.

Keittäminen, polttaminen, repiminen. Ei uskoisi näiden liittyvän mitenkään vaatteisiin, saati niiden tekoon.
Mutta kas, moisilla tekniikoillapa on syntynyt muotia, vieläpä haute couturea eli arvostettua, taiteellisesti muotoiltua vaatetusta.
Keittokattiloiden takaa löytyy Vilma Riitijoki, nuori, Itä-Aureesta kotoisin oleva vaatemuotoilun opiskelija, joka on niittänyt mainetta jo ulkomailla asti.
Riitijoki loi kolme pukua sisältävän Eco van Couture -malliston, jossa kierrätysmateriaalit ovat taipuneet aivan uuteen muotoon.

Materiaalit uuteen uskoon

Keittämällä Riitijoki pystyi sulattamaan synteettisiä kankaita ja muotoilemaan niitä kolmiulotteisiin asentoihin. Riitijoki sulatti useita paloja ja yhdisteli niitä puvun osiksi.
Muotitaiteilija myös repi ja poltti kangasta. Polttamalla pystyi huolittelemaan saumoja, mikä säästi ompelulankaa.
Nainen yhdisti pukuihinsa myös hopeaa. Osa metallista on punottu pieninä rinkuloina kiinni pukuun. Osasta taas on tehty somisteita, muun muassa sormuksia ja pääkoristeita.
Somisteet ovat Janne Brunoun ja Ylöjärveltä kotoisin olevan Päivi Brunoun suunnittelemia, ja ne kuuluvat Belovedin tuoteperheeseen. Brunout ovat valmistaneet korut vanhoista esineistä, kuten korvakoruista ja lusikoista. Korut ovat tekijöidensä omia teoksia, vaikka ne onkin suunniteltu osaksi asukokonaisuutta.
– Annoin Jannelle aika vapaat kädet, vaikka toki palaveerasimme yhdessä, Riitijoki sanoo.
Puvuissaan Riitijoki käytti haute couture -tekniikoita.
– Niissä yhdistetään asioita, joita ei voi tehdä kuin käsin.
Työhön kuului muotoilua nuken päällä, kaavoitusta ja aimo annos käsin tehtyjä ompeleita. Olennainen työtapa oli myös intarsia eli erillisten palojen liittäminen taiteellisiksi osiksi pukua.
– Vaikka malliston asut ovat juhlapukuja, olen perustanut niiden pohjan urheiluvaatteille. Ne ovat siis todella mukavia päällä ja toimisivat hyvin vaikka luistelupukuina.

Tyytymättömyys vei uusille urille

Malliston tarina alkoi Riitijoen tympääntymisestä tiettyihin kaavoihin.
– Olin ehkä vähän kyllästynyt siihen, miten asioita pitäisi tehdä. Teen asiat mieluummin niin kuin haluan enkä niin kuin minun oletetaan ne tekevän.
Tympääntymisen taustalla olivat myös kokemukset harjoittelupaikasta Hollannissa. Siellä tehtiin muun muassa pukuja Lady Gagalle ja Björkille, mutta Riitijoki pettyi paikan kaupalliseen asenteeseen ja epäeettiseltä tuntuvaan työskentelytapaan.
Niinpä hän jätti harjoittelun kesken ja lähti pian vaihtoon Liettuaan.
– Ajattelin, että voin tehdä tätä työtä ilman nihkeyttäkin. Mietin, miksi lähtisin kilpailemaan esimerkiksi Lontooseen tai Pariisiin.
– Liettuassa on ihan eri meininki kuin vaikka Pariisissa. Siellä voi tulla kadulla vastaan mummo kilin kanssa ja toisaalta bisnesnainen korkkareissa.
Riitijoen mukaan maa, jossa muotialaa ja yhteiskuntaa muutenkin vasta rakennetaan länsimaiseen suuntaan, uhkuu tekemisen meininkiä ja luovuutta. Kun kaikki ei ole vielä itsestään selvää ja valmista, on ihmisillä halu tarttua toimeen ja luoda uutta.
– Kun on köyhää, on pakko tyytyä asioihin, joita on tarjolla, ja tehdä niistä. Köyhyyden vuoksi muovi on kova sana Liettuassa. Yleensähän muovia pidetään roskana, vaikka se on ikuista ja kierrätettävissä.
Pontimena kokeilevaan otteeseen oli myös halu heittäytyä tekemään sellaista, jonka lopputulosta Riitijoki ei tiennyt etukäteen.
– Olen tosi tekninen tekijä. Minulle tuli olo, että haluan päästä siitä irti vähäksi aikaa. Tekemisen flow´ssa syntyikin sitten ratkaisuja ongelmiin.
Riitijoelle kokeileva ote on ylipäätäänkin ominainen tapa työskennellä. Aiemmin hän on tehnyt mallistoihinsa pukuja muun muassa vanhoista mustalaisten takeista ja UV-valossa hohtavista kankaista. Vuoden nuori suunnittelija 2011 -palkinnonkin hän sai, koska tuomaristo oli vakuuttunut hänen luovasta suunnitteluotteestaan.
Kokeellisuus toki elää muotimaailmassa muidenkin kuin Riitijoen käsissä. Naisen mukaan se ei kuitenkaan juuri kuki Suomessa, eikä siihen oikein kannustetakaan täällä.
– Täällä kaiken pitäisi olla varmaa eikä saisi epäonnistua.
Riitijoki ei ole kokeellinen kokeellisuuden vuoksi.
– Minulla on aina taustalla tarina. En halua vain hätkähdyttää. Myös pienten asioiden tuominen esiin on minulle tärkeää. Tämä näkyi esimerkiksi Mitosia-mallistossani, joka perustui solubiologiaan.

Ekologisuus selkäytimessä

Vaatetaiteilija käytti uusimmissa taidepuvuissaan rutkasti kierrätysmateriaaleja, mitä malliston nimikin, Eco van Couture, kuvaa.
Riitijoen mukaan hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin toimia ekologisesti.
– Olen niin kiltti, että jos teen jotain, mikä ei tunnu hyvältä, kärsin paljon, kaikessa ekologisuuteen pyrkivä nainen sanoo.
Tuoreen malliston kanssa toki jo olosuhteet pakottivat kierrättämään materiaaleja – köyhissä oloissa Liettuassa ei ollut valinnan paljoutta, ja ompelukonekin uupui.
Riitijoki punnitsee valintansa tarkkaan. Joskus uusi materiaali voi olla kierrätettyä vaihtoehtoa ekologisempaa. Se voi esimerkiksi olla kestävämpää kuin kierrätysmateriaali.
– Ekologisuus mahdollistaa asioita. Tekee luovuudelle hyvää, että lyödään pöytään jotain valmista, josta täytyy tehdä uutta.
Kierrätys on naiselle elämäntapa.
– Kun on tunneälyä, pystyy arvostamaan ympäristöä, toisia ihmisiä, itseään ja elämää.
Riitijoki onkin mielissään, kun Suomeen on tulossa EU:n määräämä tekstiilinkierrätyslaki, jonka mukaan tekstiilejä ei saa heittää kaatopaikkaroskikseen. Hän ei kuitenkaan pidä hyvänä kaavailtua ideaa, että kaikki tekstiilijäte poltettaisiin. Osa jätteestä olisi hyödynnettävissä uusiokuituna.
Vaatetaiteilijan mukaan ekologisuus on ollut jollain tapaa aina läsnä muotimaailmassa. Toisaalta on muoti-ihmisiä, jotka eivät ajattele asiaa lainkaan.
– Luulen, että kaikilla aloilla ekologinen ajattelu on lisääntynyt. Toivon, että se jää myös pysymään.
Hinnakkaita huippuluomuksia loihtiva Riitijoki haluaa tarjota varakkaillekin jotain ekologista ja siten herättää ihmisiä ajattelemaan.
Eco van Couturen käytännöllisyys näkyy paitsi kierrättämisessä myös siinä, että pukuja voi periaatteessa pestä lähes 90 asteessa. Keittäminen sadassa asteessa on muovannut kankaita, mutta tuota pienemmässä lämpötilassa materiaalien ei pitäisi kärsiä. Ei siis välttämättä tarvita valtavan hellävaraisia pesulakäsittelyjä.
Riitijoki myöntää, ettei pukuja toki ole tarkoitus sulloa noin vain yhdeksäänkymppiin kotipesukoneeseen.
Monen mielikuvissa huippumuoti on kaikkea muuta kuin käytännöllistä, mutta Riitijoki ei ajattele samoin.
– Minulle on tärkeää, että puku tuntuu kantajastaan hyvältä. Voi miettiä, mitä vaikkapa puristava puku tekee keholle, esimerkiksi verenkierrolle ja lihaksille.