Viime viikolla ylöjärveläislapset nakkasivat koulureput hetkeksi nurkkaan ja vetäytyivät lomalle. Moni aikuinenkin antautui vapaa-ajan vietäväksi. Kaupungin järjestämä ohjelma lapsille ja perheille toi sisältöä lomaan ja paikkasi harrastusrintaman hiljaisuutta. Kurussa vietettiin keskiviikkona liikuntapäivää.
Kurun urheilutalon ympäristössä on aution hiljaista. Vain muutama auto seisoo pihassa.
Sisällä jumppasalissa ja jo talon aulassa käy kuitenkin kova vilske ja vilinä.
Salin temppuradalla viilettää riemukkaasti kiljahtelevia vesseleitä liukulautojen, renkaiden ja pallojen kanssa.
Trampoliinin jouset saavat venyä, kun pomppijoita piisaa. Köysissä sekä renkaissa roikkuu pikkuisia temppuilijoita, ja pieneen telttamaiseen kujaan sukeltaa viikari toisensa jälkeen. Pukilta on hyvä laskeutua pehmeälle patjalle.
Touhua ja kavereita syyslomallakin
Kyse on Kurun urheilutalolla järjestettävästä syyslomaviikon liikuntatapahtumasta.
Ohjelmaa on varattu koko perheelle. Lapsille on palloilua, sählyä, tanssia ja jumppaa. Temppuradalla jokainen saa viilettää mielensä mukaan.
Aikuiset taas nautiskelevat hetken hyvän mielen jumpassa.
– Kurussa on hyvin paljon isoja perheitä. Miksei siis olisi tarjolla ohjelmaa kaikille eikä ainoastaan lapsille? ohjaajat Jaana Lamminen ja Tanja Kauppinen tuumaavat.
He toteavat, että julkinen, järjestetty ohjelma tulee syyslomaviikolla tarpeeseen, sillä harrasteryhmät panevat pillinsä pussiin loman ajaksi.
– Täällä saa purkaa vähän virtaa, Lamminen hymyilee.
Ohjaajat huomauttavat, että moni vanhempi käy töissä lasten loman ajan. Liikuntatapahtuma tarjoaa koululaiselle päivän ajaksi mukavaa puuhaa, ja isot pärjäävät tapahtumassa omineen tai sisarusten kanssa. Pikkulapset toki tulevat kaitsijan kanssa. Vanhempien kanssa saapuville lapsille järjestetty tapahtuma voi merkitä erityistä perhehetkeä.
– Tulee loman tuntu, kun perheenjäsenillä on yhteistä tekemistä, tilaisuuteen tullut Susanna Räisänen sanoo.
Hän ja urheilutalolle poikansa Kaapon kanssa saapunut Viivi Tikka kiittelevät, että järjestetyssä tapahtumassa veitikat saavat tavata toisiaan lomallakin.
– Lapset ovat tottuneet tekemiseen ja kavereiden kanssa touhuamiseen. Äidin ja isin kanssa kotona olo voisi olla tylsää, Räisänen tuumii.
Hänen tyttärensä Nean mielestä liikuntatapahtumassa onkin kivempaa kuin kotona.
Kun tytöltä kysyy, miltä olisi tuntunut, jos olisikin pitänyt jättää liikuntatapahtuma väliin ja jäädä kotiin, vastaus kuuluu:
– Pahalta.
Ohjaajat toteavat, että Ylöjärven laitamillakin on tärkeää tarjota palveluita.
– Ja tämän liikuntatapahtumankin saa aikaan pienillä resursseilla, Kauppinen huomauttaa.
Salissa temmeltävä väkijoukko saa ohjaajat hymyilemään.
– Nyt on vähän enemmän ihmisiä kuin talvilomalla, jolloin kaupunki järjesti Kurun lomaliikuntatapahtuman ensi kertaa, ohjaajat ynnäävät.
Kotvan kuluttua Kauppinen räknää kävijälistaa, johon on kertynyt nimiä yli 80. Ja tässä vaiheessa ohjelmaa on vielä jäljellä.
Sekä rentoutumista että puuhailua
Syysloma on yhdelle levon, toiselle aktivoitumisen aikaa.
Viivi Tikka ja Susanna Räisänen kaipaavat vapaahetkiinsä molempia.
– Kaipaan jotakin tämän tapahtuman tyylistä ohjelmaa. Toiminta on vapaata, mutta on kuitenkin paikka, jonne tulla. Emme oikein osaa vain maata kotona, Tikka sanoo.
– En tiedä, kumpi on tärkeämpää, lepo vai aktivoituminen. Olen yrittänyt selittää lapsille, että koko ajan ei voi olla järjestettyä tekemistä ja että rentoutuminen on tärkeää, Räisänen kertoo.
Tikkojen ja Räisästen syyslomaan on kuulunut muun muassa kyläilyä ja ulkoilua. Räisäset ovat buukanneet lomalleen myös laivareissun Ahvenanmaan lähivesille. Viivi Tikalle matkusteluksi riitti se, että hän tuli Kaapo-poikansa kanssa Kuruun ystäviä ja sukulaisia tapaamaan.
– En koe tänne tulemista stressaavaksi mutten välttämättä ole sellainen, että hinkuisin hirveästi ulkomaille. Torstaina lähdemme takaisin kotiin Tarvasjoelle ja puuhailemme ihan vain kotihommia ja olemme iskän kanssa, Tikka sanoo.
Kunnon loma antaa voimia
Ylöjärvellä koululaisten syysloma oli tänä vuonna viisipäiväinen.
Alun perin suunnitteilla oli vain kolmen päivän tauko lukuvuoteen. Koulutuslautakunta kuitenkin nuiji lomaan hieman lisäpituutta. Sivistysjohtaja Matti Hurstin mukaan lyhyt loma on ollut seudullinen linja Pirkanmaalla, mutta jotkin kunnat ovat poikenneet siitä.
– Mekin yleisön pyynnöstä päädyimme pidentämään lomaa.
Mittava syysloma tiesi ylöjärveläisoppilaille koulun aloittamista kaksi päivää suunniteltua aiemmin. Syksyn kahta lisälomapäivää ei korvattu lauantaityöskentelyllä, sillä moinen kävisi kukkaron päälle.
– Koulukyydit ovat kalliita lauantaisin, Hursti selittää ja lisää, että muitakin kuluja olisi koitunut.
Opettajana ahertava Viivi Tikka tuumii, että viikon loma on hyvä juttu.
– Alkusyksy on raskas kesäloman jälkeen. Pitkän syysloman jälkeen ideoita riittää sitten taas jouluun asti. Nyt menemme koko ajan pimeää aikaa kohti, joten oppilaatkin jaksavat loppusyksyn, kun saavat vähän tässä välissä lomailla, hän sanoo.
Räisänen on niin ikään mielissään kunnon lomasta. Hän pitää vajaita kouluviikkoja hiukan hankalina. Kunnon loma myös mahdollistaa reissailun.
Tikka huomauttaa, ettei kahden päivän nipistys kesäloman lopusta kirpaise mutta niiden lisääminen syyslomaan on jo iso lisä.
Ekan luokan aloittaneelle Nea Räisäselle koulun alku kaksi päivää aiemmin, siis torstaina maanantain sijaan, tiesi pehmeää laskua.
– Sai kaksi päivää ensin tunnustella ja sitten pääsi huilaamaan, Nean äiti kuvaa.
Ylöjärvi höristää korvaansa perheiden puoleen, ennen kuin päättää ensi vuoden syysloman pituuden.
– Järjestämme kyselyn sähköisessä reissuvihkossa Wilmassa ja kuuntelemme perheiden toiveita, Hursti lupaa.