Petri Lairikon ohjaama Laulavat sadepisarat -musikaali sai ensi-iltansa viime viikolla Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa. Tanssiva komedia kertoo rakkaustarinan ohessa elokuvamaailman mullistuksesta. Herkkupaloina ovat säteilevät esiintyjät ja Kaija Serpentiinin häikäisevä puvustus.
Sympaattisista ja säteilevistä esiintyjistä, energisistä tansseista ja silmiä häikäisevistä puvuista – niistä kostuvat Palatsin Laulavat sadepisarat.
Komedia kertoo rakkaustarinan ohessa myös äänielokuvan vallankumouksesta.
Ääni mullisti elokuvabisneksen 1920-luvulla ja pyyhki mykkäfilmillä pöytää. Mykkäelokuvan tähdet joutuivat koulunpenkille, kun puheenopettajat kutsuttiin hätiin: oli opittava äänenkäyttö silmien pyörittelyn sijaan.
Murretta vääntävä tai kimittävä suosikkinäyttelijä sai kenkää tai joutui hyväksymään itselleen sijaisen, joka nauhoitti kulisseissa repliikit ja laulut.
Tästä mullistuksesta kertoo vuoteen 1927 keskittyvä hittimusikaali, jonka takaa löytyvät käsikirjoittajat Betty Comden ja Adolph Green sekä säveltäjät Nacio Herb Brown ja Arthur Freed.
Ohjaaja Petri Lairikon aseet yleisön valloittamiseksi ovat lavakarismalla varustettu esiintyjäkaarti, upea puvustus ja rytmikkäät tanssinumerot steppauksineen.
Hauskoja ovat myös mustavalkeat mykkäfilmikohtaukset huvittavasti synkattuine ääninauhoineen.
Charmantti lavakettu
Tarinassa Don Lockwood ja Lina Lamont ovat mykkäfilmin tähtiä, joita lehdistö naittaa toisilleen. Linalle se passaa, mutta Don hyväksyy vispiläkaupat vain mainoskikkana. Mies on näet pihkassa kermakakusta löytämäänsä raikkaaseen Kathyyn, joka ottaa ensiaskeliaan näyttelijänä. On äänielokuvan aika, eikä se tiedä hyvää Lanalle, jonka ääni saa elokuvastudion pomon (Ari Myllyselkä) hikoilemaan ja mikrofonit lakoamaan.
Jos Gene Kelly kellisti maailman alkuperäisessä Singin’ in the rain -musikaalissa rapakon takana jo 60 vuotta sitten, niin kyllä Tommi Soidinmäki hurmaa Palatsin Laulavissa Sadepisaroissa tänä syksynä.
Vuoden 2004 tangokuninkaallisen ääni on ehtaa hunajaa, mutta mieshän on myös silmänpilkettä myöten charmantti lavakettu Don.
Kathy Seldenia esittävällä Laura Virtalalla toden totta virtaa riittää – valaisemaan vaikka koko Hämeenkadun. Virtala ihastuttaa äänellään ja sädehtivällä olemuksellaan.
Satu Silvon komediennen taitoja ja rehevää laulua Lina Lamontina on hykerryttävää seurata. Kun nainen tivaa laulaen: ”Mitä vikaa mussa on!?”, niin en kyllä Donina uskaltaisi ilman tarkkaa harkintaa vastata. Silvo kantaa asunsakin kuin kuningatar.
Mika Honkanen on hölmönhauska Cosmo Brown. Nuken kanssa tanssahtelua ja naurukohtauksia voisi vielä vähän hioa.
Paljettien säihkettä
Vaikka tunnetun musikaalin melodioista ei päähän jää soimaan mikään muu kuin iki-ihana pääteema Singing In The Rain, kaikki kappaleet esitetään taiten.
Musiikki vyöryy katsomoon ajoittain liian kovalla voimalla, mutta se on korjattavissa.
Tanssija Tiina Lampisen sulokkaassa olemuksessa on ehtaa Hollywoodin hehkua, 1920-luvun säteilyä ja charlestonin riemastuttavaa kepeyttä.
Koreografi Antti Niskanen on steppauksen mestari, ja Ninni Martikaisen mustahiuksisessa tanssijassa on ripaus femme fatalea.
Rytmikkäästi viuhuvat myös Kaija Serpentiinin charleston-mekkojen hapsut sorjien säärien juoksuttamina. Asut häikäisevät, ja Silvon paljettiunelma miltei sokaisee.
Vaikka musikaalivalinta juhlavuoden esitykseksi ehkä hieman ihmetyttääkin, päällimmäisenä mieleeni jäivät esiintyjien valloittava energisyys ja hyväntuulisuus.
Steppaava meno iloiselta 1920-luvulta sai hyvälle tuulelle, vaikkei se lauantaisella kotimatkalla ihan sateessa tanssahtelemaan saanutkaan.
