Eppu-kitaristi Juha Torvinen ripottaa mausteensa Ylöjärven kaupungin järjestämään kansainvälisen Liikkujan viikon ohjelmaan. Hän fillaroi oppaana maisemapyöräilyretkellä perjantaina.
Mikä sai Akun Tehtaalla monta rautaa tulessa pitävän kitaristin lähtemään mukaan liikuntatempaukseen? Järjesteltävää kun riittää niin Eppu Normaalin, bändien julkaisujen, tv-tuotantojen kuin Akun Tehtaan kymmenvuotisjuhlienkin käytännön asioissa.
– Kaupungilta kerrottiin, että Ylöjärven kävelyreittejä ja pyörätieverkostoa tutkitaan. Kaupungilla on selkeä tavoite parantaa niitä. Minusta on vaikuttava ja tärkeä juttu, että kaupunki lähestyy ihmisiä, kun suunnitellaan ympäristöä.
Kun Torvinen lisäksi harrastaa pyöräilyä, oli kourassa innostavassa määrin syitä ottaa osaa liikunnalliseen viikkoon.
Vaikka Torvinen liikkuu itse aktiivisesti, hän toteaa vaatimattomasti, ettei koe olevansa erityinen liikunnallinen malli muille.
– Minulla ei ole teemaviikkoon varsinaista suurta agendaa. Mutta ikääntyessäni olen huomannut, että liikkeelle lähtö on joka kerran yhä vaikeampaa mutta samalla yhä palkitsevampaa. Kertaakaan ei ole jälkikäteen harmittanut, että lähdin lenkille. Olen siis lähinnä omalla esimerkilläni mukana Liikkujan viikossa.
Keikkailu on kivaa treeniä, jos mikä
Kitaristi fillaroi keväät, kesät ja syksyt. Talvisin mies tyytyy tekemään juoksulenkkejä, koska hänen menopeliinsä on hankala saada talvirenkaita.
Pyörällä taittuvat niin hyötyliikuntareissut kuin varsinaiset lenkit.
– Asuin aikanaan Tampereella, ja hoidin käytännössä kaikki asiat pyöräillen. Siellä liikkuminen on nopeampaa pyörällä kuin autolla, koska autoillessa on parkkeerattava ynnä muuta.
Ylöjärvellä asuessa pyöräily ei kaupungin luonteen vuoksi onnistu ihan samaan malliin kuin Tampereella.
– Nukkumalähiö on ruma sana – ei Ylöjärvi ihan sitä ole – mutta on täällä niitä piirteitä. Täältä vaikkapa Tampereelle on jo aika pitkä matka, joten pyöräily sinne ei ole kaikille mahdollista.
Ollessaan Poko Rekordsin hommissa Tampereella Torvinen toisinaan pyöräili töihin, mutta moinen reissu vaati erityistä innostumista.
– Sitä paitsi Rantatie on sellainen, että sillä tuulee aina vastaan, ajoi kumpaan suuntaan tahansa, mies virnistää.
Fillarointi ja juoksu eivät suinkaan ole ainoat asiat, jotka panevat Torvisen niveliin liikettä. Kunnon treeniä tarjoaa myös muusikon työ.
– Paita on litimärkä joka keikan jälkeen. Osittain se johtuu tietysti valoista. Ne ovat kuitenkin kehittyneet viime vuosina paljon eivätkä kuumene enää yhtä paljon kuin ennen, ja silti tulee hiki. Kyllä paita kastuu ihan suorituksesta.
Keikkakauden aikana miehen ei tarvitse panna tossua toisen eteen muutoin kuin lavalla.
– Eikä muuta liikuntaa tulisikaan harrastaneeksi, koska keikkailu on niin kokonaisvaltaista. Siinä menevät vuorokausirytmit sekaisin ja niin edelleen.
Mies muistelee muutaman vuoden takaista testausta, jossa Apulannan soittajakööriltä mitattiin jos jonkinlaisia kehon arvoja esiintymisen tiimellyksessä.
– Muistelen, että tulosten mukaan touhu oli ihan huippukuntotreenin tasolla. Keikkailu siis käy kuntoilusta, ja se, jos mikä, on mukava tapa treenata. Siihen ei tarvitse koskaan pakottaa itseään.
Torviselle liikunnassa onkin tärkeintä se, että puuha pysyy mukavana ja palkitsevana. Jos liikkuminen käy pakkotouhuksi, sitä alkaa vain inhota.
– Siksi pitää löytää rajansa, jottei tee liikaa. Joskus itseään täytyy vähän pakottaakin, ja se on ihan ok. Mutta jos niin joutuu tekemään aina, pitää miettiä, onko laji väärä vai missä on vika.
Etätyö on joustavaa muttei sovi kaikille
Torvisen ohjaama pyöräretki polkaistaan kansallisena etätyöpäivänä.
Kitaristin kosketus etätyöhön on kuitenkin jäänyt vähäiseksi.
– Bändihomma on kaikkea muuta kuin etätyötä. Sitä ei voi tehdä ilman bändikavereita.
Mies huomauttaa, että matkustaminen muualle keikkoja, nauhoituksia ja harjoituksia varten ei tee puuhasta etätyötä, vaikka kaikki ei tapahdukaan aina samalla työpaikalla.
Muusikot voivat kuitenkin joskus tehdä hommia etänäkin. Torvinen muistelee, kuinka Anssi Kela teki pari vuotta sitten kappaleen kotoaan käsin ja silti yhteistyössä muiden muusikoiden kanssa. Hän lähetti demoa sähköpostilla toisille tekijöille, ja kukin sai lisätä biisiin, mitä halusi.
Mies poimii toisen esimerkin Yhdysvalloista. Siellä vaikkapa kitarasooloa vailla oleva kappale saatetaan lähettää kovan luokan taiturille, joka lisää osuuden kipaleeseen kotistudiollaan.
Torvinen kuitenkin toteaa, että tavallisesti muusikon työssä on tuiki tarpeellista, että soittajat voivat kommunikoida kasvotusten.
Nykyhommansa Torvinen voisi periaatteessa tehdä kotonakin. Työ kun hoituu pääasiassa sähköpostilla. Mies ei kuitenkaan halua jäädä kotinurkkiin työpäivinä. Niissä pyöriessä olisi hankalaa tarttua toimeen.
– Tykkään rutiinista ja elämänrytmistä. Töihin lähteminen ja siellä oleminen synnyttävät ainakin illuusion, että olen minä tänäänkin jotain tehnyt.
Mies naurahtaakin, että vaikka hän on elämänsä aikana onnistunut välttelemään niin kutsuttuja oikeita töitä, ei hän ikinä ole tahtonut jäädä lojumaan jouten.
– Ei kuulosta kauhean rock’n’rollilta, mutta en ole koskaan halunnut maata ojan pohjalla heroiinipiikki silmässä. Haaveeseeni ei ole koskaan kuulunut se, että haluaisin irtisanoa itseni tästä maailmasta.
Vaikka etätyö ei olekaan Torvisen heiniä, mies pitää mahdollisuutta sen tekoon oivana.
– Se lisää vaihtoehtoja tehdä asioita.
Miehen mielestä kehitys on hyvästä. Hän kuitenkin toteaa, että usein uusien asioiden luullaan muuttavan maailmaa totaalisesti, vaikkei niin lopulta käykään. Etätyökin asettui yhdeksi tavaksi tehdä askareet, mutta se ei mullistanut koko työelämää.
– Muistan, kun etätyöstä ruvettiin puhumaan ensimmäistä kertaa. Sitä pidettiin valtavan hienona juttuna. Käsitykseni mukaan kiihko etätyöhön ei kuitenkaan ole enää niin voimakasta kuin silloin joskus.
Pyöräretki nuoruuden maisemiin
Perjantain pyöräretki suuntaa Takamaan maisemiin.
Reitti on kymmenen kilometriä pitkä – Torvisen mukaan mukavan mittainen, olipa pyöräilijän kunto mikä tahansa.
– Eiköhän tarkoitus ole sopeuttaa vauhti niin, että kaikki pysyvät mukana. Kyseessä ei ole hikikuntoilu vaan maisemapyöräily, kitaristi hymyilee.
Torvinen ei ole tehnyt tarkkaa suunnitelmaa opastuksestaan. Idea on, että hän voi tilanteen mukaan leppoisassa hengessä kertoilla jo nuoruusajoiltaan tutuista maisemista.
Mies nimittäin sai ensi kosketuksensa Takamaan mantuihin, kun hän muutti Rovaniemeltä Ylöjärvelle lukioikäisenä.
– Ihan ensimmäinen ihminen, joka tuli minulle jotain sanomaan lukion pihassa, oli Syrjän Martti.
Tästä alkoi tuttavuus, ystävyys ja sittemmin legendaariset mitat saanut bänditaival.
Takamaa kävi Torviselle tutuksi Syrjien luona hengaillessa ja soitellessa.
– Kun rupesin käymään Takamaalla, se oli ihan maaseutua. Muistan yhdenkin kerran, kun myöhästyin viimeisestä bussista ja jouduin kävelemään säkkipimeässä kotiin. Muistan tunteen, etten nähnyt mitään. Se oli nuorelle mieleen jäävä kokemus.
Vaikka aika on tuonut Takamaalle paljon uutta, Torvinen kuvaa seutua edelleen maalaismaiseksi. Tässä piilee alueen, ja koko Ylöjärvenkin, suola liikkujalle.
– Sanotaan, että 15 minuuttia metsässä kävelyä vastaa yhtä käyntiä psykiatrilla. Ylöjärvellä tällainen on mahdollista.
Perjantaina 20. syyskuuta Eppukin pyöräilee! -maisemapyöräily Takamaalle. Lähtö kello 17.30 kirjasto Leijan pihalta.
