Taiteilija heittäytyi huimaan patikkaan

Ylöjärvellä syntynyt taiteilija ottaa ihan konkreettisia askelia kohti uutta ja erikoista. Hän kävelee Paraisilta Rovaniemelle, ja seikkailun hedelmänä syntyy taideteos.
Kimmo Ylösen oli tarkoitus tehdä teoksensa osia matkan varrella teltassa. Hänellä oli hiukan kevyitä tarvikkeitakin mukana. – Alun perin jo hoksasin, että kykyni kantaa tavaraa on rajallinen. Joku ehdotti, että olisin ottanut kottikärryt mukaan. Mutta mielestäni olen jo nyt tarpeeksi koomisen näköinen, mies nauraa. Taiteen teko on jäänyt matkalla vähiin, koska mies ei ole tyytyväinen teltassa syntyvään työn jälkeen. Kuvassa mies on ehtinyt Ouluun. (Kuva: Kimmo Ylönen)

Kimmo Ylösen oli tarkoitus tehdä teoksensa osia matkan varrella teltassa. Hänellä oli hiukan kevyitä tarvikkeitakin mukana. – Alun perin jo hoksasin, että kykyni kantaa tavaraa on rajallinen. Joku ehdotti, että olisin ottanut kottikärryt mukaan. Mutta mielestäni olen jo nyt tarpeeksi koomisen näköinen, mies nauraa. Taiteen teko on jäänyt matkalla vähiin, koska mies ei ole tyytyväinen teltassa syntyvään työn jälkeen. Kuvassa mies on ehtinyt Ouluun. (Kuva: Kimmo Ylönen)

Helmikuussa vuonna 2012 taiteilija Kimmo Ylösen mieleen välähti erikoinen idea.
Herra ahersi Paraisilla kotinsa kellarissa puuveistosten kimpussa ja tuumasi, että voisi kävellä Rovaniemelle.
Ajatus ei ollut mikään hetken mielijohteesta syntynyt turha hullutus vaan ratkaisu jo pitkään mieltä vaivanneeseen pulmaan.
Taitelija haluaisi pitää näyttelyitä ympäri Suomen, mutta maan kaukaisimpiin kolkkiin lähtö on hiukan turhauttava revohka: Teoksiin uppoaa iso vaiva ja pitkä aika. Sitten reissataan satoja kilometrejä pystyttämään näyttely. Vain jokusen hassun viikon kuluttua se on jo purettava, ja taas palataan valtavan lastin kanssa kotiin.
– Siinä rattia naputellessa tulee miettineeksi, onko tässä mitään järkeä, Ylönen sanoo.
Palataanpa siis kellariin. Tuolla töiden äärellä veistäjä hoksasi:
– Minä kävelen, sillähän se järjestyy.
Juju oli, että taiteilija tekisi teoksensa osin matkalla, osin perillä. Näin itse matkalle syntyi aivan oma tarkoituksensa ja säästyttiin myös perinteiseltä teosten raijaamiselta edestakaisin.

Matkaaja luo vaellusreitin itse

Reissun taustalla oli muitakin mietteitä.
Kimmo Ylönen teki ensimmäisen pitkän pyörämatkansa vuonna 2008 Saksasta Ranskan, Espanjan ja Portugalin läpi Marbellaan Espanjan etelärannikolle.
Tuon matkan varrella hän poikkesi tunnetun pyhiinvaellusreitin päätösetapissa Santiago de Compostelassa.
– On aika eri asia mennä polkupyörällä kuin kävellen, joten minulle jäi ajatus, että pitää palata tuonne vielä kävelemään.
Toisaalta lukuisat kauas tehdyt matkat panivat miehen miettimään.
– Pitäisi palata ajatukseen, että seikkailu on kotioven takana.
Niinpä Ylönen päätti tehdä vaelluksen kotimaassa. Se alkaisi todella kotiovelta Norrskatasta Paraisten ulkosaaristosta ja päättyisi Rovaniemelle. Matka olisi jotakuinkin samanmittainen Santiago de Compostelaan vievän pyhiinvaellusreitin kanssa.
Kaiken kukkuraksi taiteilija on merkinnyt reittinsä ripottelemalla teltan kuvalla varustettuja tarroja matkansa varrelle. Hän on kiinnittänyt niitä muun muassa bussipysäkkeihin. Lisäksi hän on jättänyt yöpymispaikoilleen merkkikylttejä. Hän siis luo oman vaellusreittinsä, jonka muutkin halukkaat voivat kulkea.
Vaeltamaan innostuvan ei kuitenkaan tarvitse suunnistaa pelkkien tarrojen ja kylttien avulla. Taiteilija on nimittäin merkinnyt blogissaan olevaan karttaan alkuperäisen suunnitelman mukaisen reitin, jonka hän päivittää reissun jälkeen vastaamaan lopulta muodostunutta reittiä.
Viime vuosina on tehty jos jonkinmoista kauhakuormaajareissua ja muuta erikoista matkaa Facebook-tempausten merkeissä. Tietty määrä tykkäyksiä saa hulluttelijan lähtemään matkaan.
Ylösen vaelluksessa kyse ei ole Facebook-tempauksesta, vaikka mies päättikin kerrata reissunsa vaiheita blogissa ja Facebookissa. Twiitannutkin hän on hiukan.
– Olisin lähtenyt ilman Facebookiakin. Minua nauratti, kun kuulin pariskunnasta, joka pyysi 30 000 tykkääjää lähteäkseen. Minulla kun oli varmaan 30 tykkäystä, kun lähdin.

Teos luo katseen kotimaahan

Maamme malli. Se olisi veistos, joka syntyisi patikointimatkan varrella ja sen päätteeksi. Tämä oli Ylösen perusidea.
Taiteilijan aikeena oli, että hän tekisi teoksen osia reissunsa aikana teltassaan ja lähettäisi niitä kirjekuorissa Rovaniemelle.
– Mutta olen huomannut, että kävelypäivien, leiriytymisen ynnä muun jälkeen en saa teltassa aikaan sellaista laatua, joka kestäisi oman katseeni.
Niinpä mies on tyytynyt lähinnä materiaalien keräämiseen ja lähettämiseen. Hän on myös valikoinut mielessään materiaaleja, joiden olettaa löytyvän Rovaniemeltäkin.
Teoksen lopullinen muoto ei varmistu vielä matkan aikana. Tämä on Ylöselle outoa, koska tavallisesti hänen työnsä ovat valmiita jo ennen kuin hän varaa näyttelytilan.
Tämä ei taiteilijaa kuitenkaan haittaa, sillä hän pyrkiikin avartamaan työtapojaan.
Oulun tienoilla Ylöselle oli jo alkanut hahmottua, minkä tyyppinen teoksesta tulee.
– Siitä tulee veistos tai installaatio, joka kulkee tilassa lattialle pystytettynä. Siihen tulee pienoismalliosioita ja paljon luonnonmateriaaleja. Haluan sisällyttää siihen myös marjavuoden ja lukuisat joet, jotka olen kohdannut. Jotenkin haluan kertoa myös sen, kuinka päättäjät puhuvat keskittämisestä mutta kuinka matkani varrella olen kuullut ihmisten puhuvan loppumisesta. Pankit, kaupat ynnä muut häviävät.
Valmista viestiä miehellä ei kuitenkaan ole ollut takataskussaan. Koko idea on, että hän lähtee katselemaan kotimaataan avoimin silmin samalla otteella kuin ulkomaitakin.
Teos tulee esille Lapin taiteilijaseuran Galleria Napaan Rovaniemelle.
– Aika rohkeasti seura lähti mukaan. Saattaisihan niinkin käydä, etten pääsisi perille tai en saisi paljon mitään järkevää aikaiseksi, mies kiittää naurahtaen.

Hyvin ajoitettu herkku tsemppaa

Patikoija on selättänyt matkaa noin runsaan kahdenkymmenen kilometrin päivävauhtia.
– Joskus on järkevämpää mitata matkaa tunteina kuin kilometreinä, koska eteneminen riippuu paljon maastosta.
Päivittäin mies on liikkeellä kahdeksasta kymmeneen tuntia. Aika pitää sisällään kunnon lounastauon sekä pieniä pausseja.
Matkan loppupuoliskolla miehen mietteet ovat iloiset.
– Jäljellä oleva matka on käsitettävä. Tuntuu, että kyllähän tämä tästä. Jaksan olla innoissani siitä, että syksy on tulossa ja maisema muuttuu pohjoisemmaksi.
Heinäkuun toisena päivänä alkaneen matkan on määrä päättyä syyskuun puolivälin jälkeen.
Aiemminkin pitkään tien päällä ollut tietää jo, mitä hänessä tapahtuu mittavan reissun aikana. Hän tietää tulevansa herkkäviritteiseksi: niin hienoinen apeus kuin ilo syntyvät hetkessä.
– Matkan pituus tekee tällaiseksi. Se hioo suojakerroksia pois.
Väsymys ei ole kiusannut fyysisesti eikä henkisesti. Ylönen jaksaa kävellä paremmin nyt kuin alkumatkasta, koska keho on tottunut rasitukseen.
Toki matka ottaa osansa ja poikii välillä pitkät yönunet. Henkistä väsymystä hän ei pelkää.
– Lepo ja herkut, pienet palkinnot auttavat jaksamaan taas. Hyvin ajoitettu mandariini voi pelastaa päivän.

Kimmo Ylönen

• syntyi Ylöjärvellä vuonna 1970.
• opiskeli taidemaalariksi Kankaanpään taidekoulussa vuosina 1993–1996.
• on pitänyt lukuisia yksityis- ja yhteisnäyttelyistä eri puolilla Suomea.
• on saanut muutamia näyttelyitä myös ulkomaille; viimeisin oli Ulko-Hebrideillä Skotlannin länsirannikolla.
• asuu Norrskatan saarella Paraisilla.

Taideajattelu on kuin sisäinen mikrosiru

Kuin leikkivä lapsi, joka rakentaa kuvaa maailmasta rakennuspalikoilla.
Sellaiseksi taiteilijaksi Kimmo Ylönen kuvaa itseään.
– Yritän aikuisten luvallisen leikin avulla hahmottaa, millainen maailma on, hän kuvailee taiteen erikoista luonnetta työnä.
Mies kuitenkin tuumaa, että taide antaa paljon monille muillekin kuin vain taiteilijalle itselleen.
– Sitä ei pitäisi unohtaa. Ei taide ole niin kaukana arjesta ja ihmisistä, miltä joskus tuntuu, hän sanoo itselleen armollisesti.

Taiteellinen silmä on alati hereillä

Ylönen tekee pääasiassa puuveistoksia. Ohessa kulkee myös muita, kevyempiä materiaaleja, kuten pahveja.
Taiteilija päätyi puuveistosten tekijäksi hyvin omintakeisen kokeilun kautta.
Taidemaalariksi valmistunut mies keksi veistää piirustushiilestä pikkuruisia hahmoja miniveistoksiksi.
– En kokenut itseäni kuvanveistäjäksi, joka osaisi valaa pronssia. Päädyin veistämisen pariin hiilen myötä, kun huomasin, että puutahan osaisin veistää.
Maalarin hommat ovat jäänet taakse sitten opiskeluaikojen.
Ylönen ei kuitenkaan pysyttele vain veistosten maailmassa vaan on tehnyt myös ympäristötaidetta.
Kokeilevaa asennetta piisaa. Hän on esimerkiksi tehnyt teoksen panemalla linja-auton ikkunan sisään nestettä. Kaksi bussia teoksineen ajaa yhä reitillään Turussa.
Ylönen ei muista, mikä sai hänet haluamaan taiteilijaksi.
– En voinut arvata, mitä tämä on, miten kummallisiin ja hienoihin asioihin voi törmätä. Jos olisin tiennyt sen, olisin halunnut vielä sata kertaa enemmän taiteilijaksi. Aavistin kai kuitenkin, että taiteen avulla pääsee olemaan sellainen ihminen kuin on.
Taiteellinen ajattelu on miehelle alati käynnissä oleva automaatti.
– Joskus hätkähtää, miten suunnattu katseeni on sille, että mikä vain voi tulla poimituksi teoksen osaksi tai lähtökohdaksi. Vähän kuin sisälläni olisi mikrosiru tai virus.
Moisen taideajatteluautomaatin tuotoksia pääsee näkemään pian myös Tampereella Galleria Saskiassa lokakuun 18:nnesta marraskuun 6:nteen. Puuveistosnäyttely kantaa nimeä Muurahainen kurkottaa tähtiin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?