Tampereella, Amurin työläismuseokorttelin pihassa esitetään tänä kesänä Leena Härmän kirjoittamaa ja Leila Karttusen sovittamaa sekä ohjaamaa näytelmää Viekää tuhkakin pesästä. Runsaat 40 vuotta vanha komedia on aiheeltaan yhä ajankohtainen.
Viekää tuhkakin pesästä sijoittuu 1970-luvulle ja Kinttumäelle, joka on ohjaaja Leila Karttusen sovituksessa Amurin kulmilla Tampereella.
Näytelmässä tonttien arvot ampaisevat nousuun keskusta-alueen paisuessa, ja Kinttumäen puutalot on saatava runnottua maan tasalle betonibunkkereiden tieltä.
Mutta entä jos asukkaat haluavatkin asua omissa taloissaan kuolemaansa saakka eivätkä suostu myymään?
Rakennusfirmojen toimitusjohtajat (Rami Mäkelä ja Heikki Hult) jalkautuvat omakotitaloalueelle haistelemaan (höynäyttämään) kaupantekoon suostuvia ikäihmisiä.
Kun grynderi ostaa halvalla ja myy kalliilla, taloudellinen etu on paras mahdollinen.
Aikuisen tyttärensä (Rosa-Maria Melin) kanssa asuva leskirouva Maija Tyrni (Marjut Sariola) saa 60-vuotispäivänään vieraakseen poikansa (Ari Räikkönen) ja miniänsä (Virpi Naukkarinen) lapsineen (Nella Grönros ja Roni Suvanto).
Äidin muistaminen ei kuitenkaan ole se perimmäinen syy sukulaisvierailulle.
Pienen väärinkäsityksen vauhdittamana paikalle pelmahtavat naapurista myös Lehdon pariskunta (Keijo Kuivanen ja Eija Schukoff) ja Janhuska (Ritva af Ursin).
Kilpailutus kannattaa
Rakennusliikkeiden edustajat ovat vakuuttavia.
Huonokuntoista taloa ei kannata peruskorjata. Parasta vain myydä huusholli ja sijoittaa rahat uuteen kerrostaloasuntoon. Pieneen sellaiseen, eihän peruskorjausta vaativasta talosta kovin suurta tiliä voi tehdä.
Grynderit kulkevat ketunhäntä kainalossa ja puhuvat ikäihmiset pökerryksiin.
Ostaja on portilla odottamassa rahat kourassa, eikä se tontin arvo mikään niin kummoinen ole.
Mustavalkeaa, ehkä, mutta kyllä näitä hämäriä talokauppoja yhä edelleen yritetään tehdä, ainakin maaseudulla.
Näytelmässä mökin eukko Janhuska osoittaa, että kilpailuttaminen kannattaa aina.
Viekää tuhkakin pesästä on sekoitus komediaa ja tragediaa ja ammentaa tutulla tavalla perintöriidoista, kateudesta ja viranomaisten suoranuottisuudesta.
Leena Härmän 40 vuotta vanha näytelmä käsittelee yhä ajankohtaisia kysymyksiä, vaikka kovin tuttu tarina onkin.
Samaistumispintaa löytyy varmasti monelle katsojalle.
Ripaus tragediaa
Leila Karttusen ohjaus istuu mallikkaasti juuri Amurin nostalgiseen pihapiiriin.
Karttunen on säilyttänyt näytelmän kuosissaan. Ikkunalaudalla pirisee lankapuhelin, ja markka on käypää valuuttaa. Paikallistaminen on tehty osuvalla tavalla.
Marjut Sariola on perin luonteva Maija Tyrni. Nella Grönros ja Roni Suvanto ovat hänen sanavalmiita lapsenlapsiaan. Pienillä padoilla on yllättävän isot korvat, kuten aina.
Ritva af Ursinin värikkäästi kuvittama suupaltti Janhuska laittaa luun kurkkuun kierollekin rakennusliikkeen toimitusjohtajalle.
Af Ursin onnistuu synnyttämään pienessä huppelikohtauksessa komedian keskelle ripauksen riipaisevaa tragediaakin.
Keijo Kuivanen on ilkikurinen, mutta hyväntahtoista huumoria viljelevä Kalle.
Ihailtavan kuuluvaääninen Jukka Mattila urakoi kolmessa pikkuroolissa.
Muutkin roolisuoritukset ovat kelpo tulkintoja.
