Puput, rotat ja kummitukset täyttivät jään

Ylöjärven jäähallissa nähtiin lauantaina upea koko perheen taitoluistelushow, kun Uplakersin luistelijat kokoontuivat esittämään taitojaan kevätnäytökseen.

Mansikat toivat jäälle jännitystä kummituksina.
Mansikat toivat jäälle jännitystä kummituksina.

Taitoluisteluryhmiä säesti Aarne Alligaattori & Viidakkorumpu -yhtye, joka sai yleisönkin syttymään rytmikkäisiin taputuksiin.
Yleisölle tarjottiin kaksi eri näytöstä, ja kummassakin katsomo pullisteli väkeä. Myymättömiä lippuja ei juuri jäänyt.
Yleisölle esiintyivät Uplakersin iloiset luisteluryhmät Kirsikat, Taitajat 1, Taitajat 2, Taitajat 3, Vadelmat, Mustikat, Mansikat, Persikat, Puolukat sekä Aikuisluistelijat.
Esiintymisasuihin oli nähty paljon vaivaa. Jäällä viiletti muun muassa pupuja, vesirottia, salaisia agentteja, kummituksia ja kokkeja.
– Tapahtuma oli kaikin puolin onnistunut. Huomasimme, että lastenkonsertti ja luistelutapahtuma sopivat mainiosti yhteen, Uplakersin taitoluistelujaoston puheenjohtaja Anne Karinen kommentoi.
Taitoluistelu on varsin hyvässä nosteessa Ylöjärvellä. Uplakersin luistelijamäärä kasvoi jälleen menneellä kaudella.
– Olemme profiloituneet harrastajaseuraksi, johon kaikkien on helppo tulla. Ensi kaudeksi perustamme myös kisaryhmiä, mutta edelleen kaikki aloittelijat ja harrastajat ovat tervetulleita mukaan seuran toimintaan, Karinen viestittää.

Kommentointi on suljettu.