Kokemuksen syvällä rintaäänellä tarkastuslautakunnassa

Mikä ihmeen tarkastuslautakunta?
Puheenjohtaja Erkki Törmä (sd.) latelee kuin apteekin hyllyltä tehtävät.
Kurulaispoliitikko kokee pestin näköalapaikaksi koko kaupungin laajaan toimintaan.
– Olen ollut pitkään mukana kunnalliselämässä, mutta tarkastuslautakunta on uusi tuttavuus, hän kertoo.

15 Erkki TörmäErkki Törmästä, 68, huokuu ulospäin iän kerryttämä karisma.
Maastosuunnittelija jäi vapaaherraksi vuonna 2007, mutta ammattilaista on kutsuttu lukuisiin työtehtäviin säännöllisesti sen jälkeen. Nyt hän on päättänyt laittaa pisteen puurtamiselle ja keskittyä kotielämään.
Paikallispolitiikassa Törmä on ollut aktiivisesti runsaat 12 vuotta. Neljäs kausi valtuutettuna alkoi tammikuussa.
– Yhteiset asiat ovat kiinnostaneet minua aina. Olen myös kirkkovaltuutettu ja luotsaan Kurun Eläkkeensaajia, monen touhun mies luettelee.

Paljon vartija

Suurelle yleisölle tarkastuslautakunta voi olla yhtä hepreaa.
Erkki Törmä on kiitollinen siitä, että hänellä on luottamusta, jonka turvin puheenjohtajuus lankesi kohdalle.
– Tiedän, että tehtävä on hyvin vastuullinen. Ylöjärven kaupunki on varttunut isoksi toimijaksi, joten seurattavaa on määrällisestikin paljon. On muistettava, että lautakunnalla ei ole osaa eikä arpaa arjen operatiivisissa asioissa.
Kunnallispäättäjä uskoo, että uusi pesti hoituu muista päätöksentekoelimistä kertyneellä kokemuksella.
– Lisäksi on opiskeltava, hän korostaa.
Haastattelusta Törmä riensi Tampereen kaupunkiseudun tarkastuslautakuntien puheenjohtajakokoukseen. Hänen mukaansa tehtävämaaston tutkiminen laajassa porukassa antaa tärkeitä eväitä työn onnistumiseksi yksittäisessä kunnassa.
– Osallistun edeltäjäni kanssa Kuntatalossa pidettävään tarkastuslautakuntien toimialaa valottavaan tapahtumaan lähitulevaisuudessa. Huomionarvoistahan on se, että muista lautakunnista eroten juuri vanha tarkastuslautakunta työskentelee uuden kanssa lomittain uuden valtuustokauden ensimmäiset kuukaudet.
Törmä on jo lukenut paljon kirjallisuutta, joka liittyy tarkastuslautakunnan vastuualueeseen.
Tarkastuslautakunta valmistelee kaupunginvaltuustolle päätettäväksi hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat, kuten tilintarkastajan valinnan, tilintarkastuskertomuksen käsittelyn, kannanoton tilinpäätöksen hyväksyttävyyteen ja vastuuvapauden epäämiseen tai myöntämiseen.
Tarkastuslautakunta laatii vuosittain arviointikertomuksen, joka käsitellään kaupunginvaltuustossa kesäkuussa. Siinä arvioidaan kaupungin tilinpäätöstä sekä toiminnallisten ja taloudellisten tavotteiden toteutumista.
Tarkastuslautakunta huolehtii kaupungin ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta ja arvioi, ovatko kaupunkikonsernin tavoitteet toteutuneet. Lautakunta arvioi talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä taloussuunnitelman  ja toimenpideohjelman riittävyyttä, jos kaupungin taseessa on kattamatonta alijäämää.
Ylöjärven kaupungin viime vuoden tilinpäätös on raskaasti miinuksella, mikä aktivoi tarkastuslautakunnan veturia seuraamaan tarkasti talouden käppyröiden asentoa.
– Kyllä minulla on menossa todellinen opinaika, Erkki Törmä luonnehtii.

Monipuolinen tausta

Törmän perhe on kantanut kiitettävästi kortensa kekoon yhteisten asioiden hoitamisessa.
– Kun vaimoni oli kunnallispolitiikassa, minä olin taka-alalla, Erkki Törmä toteaa.
– Kun puolisostani tuli lautamies, hän jättäytyi kaikesta muusta pois. Lähdin puolestaan mukaan. Tammikuussa alkoi neljäs kauteni valtuutettuna.
Törmä kiittelee vuolaasti perusturvalautakuntaa, jossa hän istui viime valtuustokauden.
– Perusturvajohtaja Kari Virta esittelijänä ja valmistelijana on kova ammattilainen. Siellä tiesi asioiden synnyt ja syvät. Lisäksi teimme uraa uurtavaa yhteistyötä.
Ylöjärven evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkovaltuutettuna istuva Törmä pitää merkittävänä, että kotipaikkakuntaa voi tarkastella kahdelta laidalta.
– Kohderyhmä on sama.
Yhdistys- ja järjestötoiminta ohjaavat Törmän ruohonjuuritasolle. Hän kiittää ihmisten osallistumisaktiivisuutta ja tuntee panoksensa niin Kurun Eläkkeensaajissa kuin Kurun Sosialidemokraatit ry:ssä hyödylliseksi.
Vaikka Törmälle koittivat viralliset eläkepäivät lähes kuusi vuotta sitten, hän on antanut valtavan kokemuksensa maastosuunnittelijana eri työnantajien käyttöön.
– Viime kesänä piti niin kiirettä, että moni askare kotona jäi hoitamatta. Nyt rupean hellittämään, hän paaluttaa.

Kunnan liittäjä

Kun Kuru liitettiin Ylöjärveen, Erkki Törmä oli yksi naimakaupan puuhamiehistä.
Törmä on puhdasjalkainen kurulainen.
– Yllättävän moni ottaa kuntaliitoksen edelleen puheeksi ja moittii sitä, hän kummastelee.
– Kievarissakin minulle vitsaillaan, että ”Erkki ota kädet pois taskuista ja ala tehdä Kurun hyväksi jotakin”.
Vastuunkantaja seisoo tiukasti sanojensa takana ja korostaa, että Kurun alue on saanut paljon hyvää yhdistymisen jälkeen.
– Liitos tapahtui kreivin aikaan. Itsenäisenä emme olisi selvinneet kaikista velvoitteista, Törmä tiivistää.
– Kurulaiset kritisoivat esimerkiksi sitä, että Pohjois-Kurun koulun ovet suljettiin. On syytä muistaa, että lakkauttaminen tapahtui itsenäisen Kurun päätösten mukaisesti.
Törmä sanoo, ettei niukkojen taloudellisten voimavarojen kunta olisi selvinnyt muun muassa jätevesipuhdistamo-, kirjasto-, palvelukeskus- tai Keihäslahden koulu -hankkeesta.
– Ylöjärven terveyspalvelut ovat hyvin korkeatasoiset. Omakohtaiset kokemukseni ylipäänsä kotikaupungin palveluista ovat kiittävät, hän tilittää.
– Kurun kunnanjohtaja Timo Saaresta tuli Ylöjärven kaupungin hallintojohtaja, jonka lakimiestausta on ollut suureksi hyödyksi.  Kurun hallintojohtaja Kirsi Riihioja työskentelee Ylöjärven kaupungin sivistysosaston hallintopäällikkönä. He ovat sijoittuneet hyvin organisaatiossa.

Uudistusten ymmärtäjä

Asukaslautakunta ja kaupunkikehitysosasto kaupunkikehitysjaostoineen ovat uutta ylöjärveläisessä kunnalliselämässä.
Erkki Törmä on luottavainen molempien toimivuuden suhteen.
– Toki äänestäjät voivat olla suoraan yhteydessä kaupunginvaltuutettuihinkin, mutta kynnys voi olla turhan korkealla, hän aprikoi.
Törmä uskoo, että ruohonjuuritasolle rantautuva asukaslautakunta saa kaupunkilaiset aktivoitumaan ja kiinnostumaan elinympäristöön liittyvistä ratkaisuista.
Hän odottaa, että Kuru- sekä Viljakkala-neuvostot löytävät paikkansa ja edistävät reviiriensä äänen kuulumista koko kaupungin päätöksenteossa.
– Odotan paljon asukkaiden kuulemistilaisuuksista. Kun niiden kierros on saatu vietyä loppuun, tiedämme konkreettisesti, mitä meille on jäänyt käteen.
Konkaripoliitikko ei näe kaupunkikehitysosastoa eikä sen työrukkasta kaupunkikehitysjaostoa vallan keskittämispyrkimyksenä.
– Tosiasia on, että Ylöjärvi kehittyy ja kasvaa hyvin nopeasti. Haasteet ovat suuret, joten kaikki, mikä voidaan tehdä asioiden jouhevaksi hoitamiseksi on tervetullutta, hän perustelee.
Törmä muistuttaa, että jokaisen uuden hallintoelimen on itse lunastettava paikkansa ja arvostuksensa.

Selkeyden vaalija

Valtakuntaa heiluttavat kunta- ja soteuudistus ovat ison suurennuslasin alla 31 000 asukkaan Ylöjärvellä.
Erkki Törmä pyörittää päätään ja sanoo: – Ei hyvä.
– Miten isojen asioiden hoitaminen onkin noin sekavaa?
– Eri uudistuksien tiimoilta esitellään karttoja, jotka hämmentävät koko kuntakentän.
Demaripäättäjä uskoo, että järki voittaa lopulta.
– Olen hyvin luottavainen Tampereen seudun kuntien nimeämän selvitysmiehen työn hedelmää kohtaan. Rauno Saari löytää varmasti kestävän etenemismallin ja sille pitävät perustelut.
– Itselläni on käsitys, että taloutensa ja palvelunsa vastuullisesti hoitanut Ylöjärvi pärjää jatkossakin, hän linjaa.

Comments are closed.