Kevättalvi ja perinteiset koirankakkakeskustelut ovat täällä taas. Soppeenmäkeläinen pariskunta ei kuitenkaan sortunut iänikuisiin jupinoihin lehtien tekstiviestipalstoilla tai nettikeskusteluketjuissa vaan ryhtyi tositoimeen valjastamalla koiransa perään ahkion ja lähtemällä kakkapartiona siistimispuuhiin.
On aurinkoinen huhtikuun päivä, ja saksanpaimenkoira Martta puhkuu intoa, kun isäntä nappaa ahkion kainaloon ja suuntaa hauvansa sekä rouvansa kanssa kohti ulkoilupolkuja.
On alkamassa kakankeräyskierros pariskunnan Soppeenmäessä sijaitsevan kodin lähitienoolle.
Reippaan porukan ei tarvitse kulkea kauaa, kun ensimmäinen jätösläjä tulee vastaan. Ei muuta kuin lapio kouraan, pökäleet pussiin, pussi ahkioon, ja matka voi taas jatkua.
Koirakin kantaa kortensa kekoon
Eräänä kauniina maaliskuun päivänä sää houkutteli Pertti Vuolteen ja Anitta Heinon ulkoilemaan.
Mikään tavallinen lenkki reissusta ei kuitenkaan tullut. Pari nimittäin päätti tehdä reippailun lomassa jotakin koiranjätöksiä tursuville kadun- ja polunvarsille.
Vuolle ja Heino ovat aina siivonneet omien koiriensa ulosteet. Nyt he tuumasivat, että toistenkin koirien kasoihin voisi iskeä kyntensä.
– Minulla vain välähti mieleen, että kun meillä on tällainen ahkio, niin koira voisi tehdä oman osansa siistimisessä, Vuolle kertaa.
– Sain virikkeen myös siitä, kun katselin Aamulehdestä, että Tampereella on pariskunta, joka kerää tupakantumppeja. Ajattelin, että mekin voisimme tehdä jotain, hän jatkaa.
Muuta kansalaisaktiivista puuhaa pari ei ole niinkään harrastanut, vaan kipinä syttyi pikemminkin oman koiran innostamana.
– Ajatus heräsi myös siitä, kun on nähnyt jätöksiä. Joskus kun katselee lasten leikkipaikkojen ympäriltä, niin oikein harmittaa, kun siellä on jätöksiä ja sitten siellä on pieniä lapsia.
– Pitkin kevättä olemme katselleet, että kun lumi sulaa, kakat tulevat esiin. Ja sitten tulee vielä joka päivä annos lisää.
Vuolteen mielestä jo koiranomistajien maineen kohentamiseksi toimeen oli hyvä ryhtyä.
– Kun on paljon ulkoilijoita, kakat eivät ole miellyttäviä. On kaikille kiva juttu siivota niitä pois, Heino perustelee.
– On pieni vaiva kumartua, ja sitten on vielä noita käteviä biohajoavia pusseja. Niitähän muuten valmistaa paikallinen yritys Plastirollkin, joten tulee sitäkin tuettua, Vuolle hymyilee.
Vieressä istuva vaimo vinkkaa, että kakkapussi on näppärä solmia talutushihnaan kiinni, jotta se on aina käsillä.
Pari aikoo jatkaa partiointiaan
Huhtikuinen kävelyreissu on pariskunnan toinen kerta jätösjahdissa.
Esikoiskierroksella maaliskuussa ahkioon kertyi neljä muovipussillista koirankakkaa. Puuhaan kului puolisentoista tuntia aikaa.
Saaliinsa Vuolle ja Heino kuskaavat osin omaan piharoskikseensa. Osa päätyy reissun aikana läheisellä latukunnostuskoneiden varikkokentällä sijaitsevaan yleiseen, kaupungin huoltamaan roskasäiliöön.
Pihan jäteastia ei lastista kummemmin täyttynyt, eikä inhaa hajuakaan levinnyt.
– Ei se pakkasilla haise, Heino kuittaa.
Soppeenmäen siistijät kiertävät noin kilometrin säteellä Ahvenistontiellä sijaitsevasta kotitalostaan.
– Kuljemme kävelyteitä ja polkuja pitkin siellä, missä ihmiset käyvät kävelemässä, Vuolle sanoo.
Eniten käsille on töitä metsikköisillä alueilla ja koirapolulla.
– Koirapolulla on varmaan metrin välein jätöksiä. Sinne tarvittaisiin jo isompi porukka kuin me, Heino toteaa.
Parin aatoksissa on jatkaa puuhaa tulevaisuudessakin. Ainakin keväisin voisi kierrellä.
Jos paikat haluaisi pitää kunnolla siistinä, tulisi kierroksia Vuolteen arvion mukaan tehdä ainakin kerran viikossa.
Lisää aktiivisuutta tarvitaan
Pientä hyvää tekevä pariskunta ei tunne muita kakkalapioon tarttuneita.
– Naapurin rouva taisi kerätä kassillisen samoihin aikoihin, kun olimme kiertäneet ensimmäisen kerran, Heino muistelee.
Lehtijuttujen ansiosta Vuolteelle on kuitenkin tuttu juttu, että Tampereen Linnainmaalla ahertaa kakkoja pois noukkivia talkoolaisia.
Pariskunta toivoo tempauksensa houkuttelevan myös muita töihin yhteisen hyvän eteen.
Jonkinlaista tulosta tuntui syntyneen jo ensimmäisen kierroksen jälkeen: vaikka jätöksiä muutaman päivän kuluttua taas ilmestyi, niitä oli sentään työnnelty aiempaa enemmän syrjään tienposkesta.
– Toivoisimme, että kaikki vähän aktivoituisivat ja samalla, kun ulkoiluttavat koiraa, katselisivat vähän, Heino ehdottaa.
– Tai ainakin oman koiran jätökset siivoaisi, Vuolle lisää.
Hän vertaa kakkojen sijoilleen jättämistä siihen, kuinka kaljatölkit jätetään huolettomasti lojumaan vaikkapa puistoihin.
– Kyllä on välinpitämättömyys lisääntynyt joka asiassa.
Isäntä lisää, että pikku puudelin kikkare täytyy napata tieltä pois ihan samalla tavalla kuin ison koiran muhkea kasa.
– Asennemuutoksella pidettäisiin välit koiranomistajien ja koirattomien kanssa, jottei tulisi mitään tulehtumia.
Mietintämyssyssä on myös jonkin sortin talkoot, joihin pari voisi houkutella naapuruston väkeä kakkaa keräämään.
– Jos vain saamme muita mukaan. Ihmiset kun ovat nykyisin niin kiireisiä. Meillä on aikaa, kun olemme eläkkeellä, Heino sanoo.
Sekä koira että naapurit nauttivat
Marttaa eli kennelnimeltään Kranichzug Mojitoa urakointi ei haittaa. Päinvastoin se pääsee reissuilla purkamaan nuoren koiran energiaansa.
Isäntä ja emäntä arvelevat kolmivuotiaan kuitenkin hiukan ihmetelleen, mistä touhussa oikein on kyse. Nimittäin vaikka ahkion veto on sille entuudestaan tuttua, se on aiemmin kiskonut kuormaansa yhtäjaksoisesti, ei kakkakierroksen tapaan pysähdellen.
Jätöstiimin touhuilu sai ihmisetkin hymyilemään.
– Ensimmäisen kierroksen aikana ei ollut ketään näkösällä, mutta seuraavana päivänä kiiteltiin, Vuolle kertoo.
– Ja varmaankin moni oli koirattomia ihmisiä, vaimo lisää.
– Se, että ihmiset tulivat hyvälle tuulelle, innostaa jatkamaan, Heino hymyilee.
