Jokunen viikko sitten Mäkisen Ville julkitoi syvän inhonsa järjestettyihin otteluihin. Olen asiasta hänen kanssaan jyrkästi samaa mieltä, mutta joskus tuntuu, kuin moiselle nilviäismäiselle toiminnalle annettaisiin hiljainen hyväksyntä.
Pallo löysi tiensä useasti Tampere Unitedin verkkoon.
Kerronpa yhden tarinan, jonka olen kertonut useammallekin urheilutoimittajalle:
Vuoden 2011 elokuussa päätimme valokuvaaja Mika Kanervan kanssa käväistä iltaoluella yleisurheilun MM-mediakylän viereisessä kippolassa.
Ehdimme töristä tuopposten äärellä pari minuuttia, kunnes saimme pöytäseuraa kahdesta albanialaismiehestä. Sen näki kaulassa killuneiden akkreditointikorttien lipputunnuksesta.
Herratkin olivat rekisteröineet siniristiliput Mikan ja minun läpysköissä.
– Mistä päin Suomea tulette? Albanian joukkueenjohtaja Gjergj Ruliksi esittäytynyt mies kysäisi.
– Tampereeltahan me.
– Tampereelta! Siellä on United-niminen jalkapallojoukkue, jolla rikastuin jokunen vuosi sitten. Hävisivät armenialaiselle Pjunikille europelin kotonaan 0–4 tai 0–5, Ruli täräytti.
Katselimme Kanervan kanssa toisiamme. Ei voi olla totta, että albanialainen mies puhuu eteläkorealaisessa kuppilassa tuollaisia – ihan omasta aloitteestaan!
– Se oli järjestetty ottelu. Tuttu pelaaja soitti minulle ja kertoi lopputuloksen. Sijoitin kunnolla rahaa ja sain ne satakertaisena takaisin, Ruli jatkoi.
Kerroimme sitten, että United oli jo suljettu Suomen liigasta vedonlyöntivilppiin liittyneiden rahasotkujensa vuoksi.
– Miksi ihmeessä? Kaikkihan niin tekevät, kummasteli Rulin valmentajakumppani tarjoten taskumatista viskiä.
Kerroin tapauksesta heti seuraavana päivänä tamperelaisen valtalehden vakituiselle urheilutoimittajalle sekä kyseistä aviisia vakituisesti avustavalle freelancerille. Ei kuulema ollut aikaa ruveta tutkimaan sitä.
Seuraavaksi purin sydäntäni helsinkiläisen iltapäivälehden urheilutoimittajalle, joka lupasi, että perästä kuuluu. Ei ole kuulunut.
Viimeksi olen informoinut asiasta koko valtakunnan ykkösmediaa. Kuulema mielenkiintoinen tarina, mutta…
Jokin tässä koko jutussa mättää aika pahasti, eikä se ole herra Ruli.
Jaa, että miksikö en itse ole ruvennut vääntämään lööppiä tai edes uutispätkää? Siksi, että en ole sielultani promillenkaan vertaa sensaatiotoimittaja, vaan haluan kertoa ensisijaisesti urheilusta, en sen lieveilmiöistä.
En jaksa vaahdota esimerkiksi jääkiekkoiluun yhdistetystä väkivaltaisuudesta, koska tiedän sen koskettavan vain häviävän pientä osaa hienosta lajista. Syyttömät ihmiset ovat jo joutuneet sijaiskärsijöiksi muutaman törpön takia.
Yritän ajatella jalkapalloilustakin niin, mutta kovin helpolla en pane latiakaan likoon jalkapallokohteisiin. Mieluummin ostan sillä rahalla vaikka muutaman litran bensaa.
Onneksi minulla on oikeus siihen valintaan. Samalla tavalla kuin oikeus ostaa israelilaisia appelsiineja ja jättää egyptiläiset ostamatta.
Vaikka siihen, kuten kaikkiin muihinkin omantunnon kysymyksiin tuntuu nyky-yhteiskunnassa ja -journalismissa paheksujia riittävän.
Kaikkia ei voi miellyttää, eikä tarvitse edes yrittää.
Olisi suotavaa, että kansainväliset lajiliitotkin muistaisivat sen sääntöjä uusiksi rustatessaan.
Paini, tuo klassisista urheilumuodoista klassisin, pantiin pilalle älyttömillä sääntökikkailuilla, ja nyt uhkaa häätö olympiakisoista. Niihin taas on otettu kaiken maailman kikkailijoita, jotka vieläpä julistavat halveksuntaansa koko olympialiikettä kohtaan.
Ei muuta kuin nopeasti 3 x 3 minuutin erät ja 1970-luvun pistejärjestelmä voimaan, niin johan rupeaa molskitapahtumat kiinnostamaan KOK:n herrojakin.
Joskus liitot osuvat oikeaankin. Naisten mäkihypyn ottaminen mukaan kansainvälisiin arvokilpailuihin aiheutti syvää paheksuntaa, mutta ihan turhaan.
Muutamassa vuodessa lajin taso on noussut räjähdysmäisesti. Parhaat naiset hyppäävät erittäin taitavasti ja aivan riittävän pitkälle. Eihän siinä olisi mitään järkeä, että naiset voisivat kyllä laskea syöksyä, mutta eivät lentää ilmassa.
Mitä seuraavaksi? Naisten kymmenotteluko? Mikäpä ettei.
Viimeisimmät kommentit