Hyöty- ja koristepuutarhan saa pidettyä hyvässä kasvukunnossa toimivin kasteluvinkein myös kesän kuumimpaan aikaan.
Puutarhaliitto muistuttaa, että kasvit haihduttavat vettä yhä enemmän, kun niiden koko kasvaa ja ulkoilman lämpötila nousee. Jos kasville tulee vedestä pula, lakkaa ensin yhteyttäminen ja kasvu. Tämän jälkeen kasvit alkavat kärsiä ja nuutua.
Puutarhan kasvit kannattaa kastella aina aamuisin tai iltaisin, jolloin vesi ehtii imeytyä maahan juuriston ulottuville seuraavaa päivää varten. Parasta kastelutapa on kastella suoraan pistemäisesti maan pinnalle tai sisään, jolloin maan ja kasvien pinnalta haihtuva veden määrä jää vähäiseksi. Kasveja ei tarvitse kastella päivittäin, jos niille antaa kerralla reilummin vettä niin, että maa kostuu lapionterän syvyydeltä.
Katteet vähentävät maan haihdutusta
Puutarhan katteiden avulla saadaan vähennettyä maan pinnalta haihtuvaa vettä. Katteina voi käyttää puutarhajätettä: nurmea, lehtiä, kompostia tai esimerkiksi järviruokoa, mutta myös kaupoissa myytävät katteet pitävät maan tasaisen kosteana vähentäen haihduntaa. Rikkaruohojen kitkeminen vähentää myös kilpailua vedestä, mutta niiden kasvu vähene myös katteiden avulla.
Puutarhaliitto sanoo, että ruukuissa olevat kasvit kannattaa siirtää kovimman hellejakson aikana varjoon tai asentaa niille kastelujärjestelmäturvaamaan päivittäinen vedensaanti. Kasveille parasta vettä on sade- tai muu luonnonvesi. Merivettä ei suositella käytettäväksi kuin poikkeuksellisesti, sillä se ei sovi kaikille kasveille ja heikentää maaperän kuntoa. Kasteluveteen voidaan lisätä liukoista lannoitetta varmistamaan kasvua.
Kasvien juuret ovat taitavia löytämään vettä ja myös ravinteita kasvualustastaan. Myös vanha kikka, jossa juoma- tai kastelupullon korkkiin tehdään pieniä reikiä, ja se upotetaan ylösalaisin kasvualustaan, auttaa lyhyempien poissaolojen aikana.
Miten lomalla?
Lomareissujen ajaksi esimerkiksi amppelit ja ruukuissa olevat kasvit on hyvä siirtää varjoon ja esimerkiksi pesuvatiin, jonka pohjalle kaadetaan noin viisi senttiä vettä, Puutarhaliitto vinkkaa.
Kookkaita kasveja voi myös leikata pienemmiksi, jolloin niiden haihduttava lehtimassa vähenee. Osa kukkivista kasveista kuten esimerkiksi orvokit hyötyvät tästä ja aloittavat uuden kukinnan parin viikon sisällä leikkauksesta. Usein ostohetkellä amppeleiden multatila on liian pieni ja ne on hyvä istuttaa reilumman kokoiseen ruukkuun ja hyvään kesäkukkamultaan, jolloin niiden selviytyminen kesän kuivuudessa paranee.
Kannattaa myös aina muistaa naapuriapu, sillä hyvistä naapurisuhteita voi olla iloa ja hyötyö niin kesän kasteluissa kuin muissakin puutarhavinkeissä.