Uinti – vesijuoksu – kuinka olinkaan niitä kaivannut

12.06.2022 09:00

Asumme tuhansien järvien maassa ja niinpä on luonnollista, että suomalaiset ovat tottuneet veteen. Kesällä uidaan, kalastetaan ja veneillään. Nykyään veneily on saanut muotoja, joiden vuoksi olen tyytyväinen, etten asu ihan rannassa.

Uimisesta pidän. Olen pitänyt lapsesta asti. Maalla ei järjestetty ennen uimakouluja. Uimaan vaan opeteltiin. Rantaan mentiin vanhempien lasten mukana ja siitä vaan räpiköimään. Kuinka auvoista olikaan, kun huomasi ensimmäisiä kertoja, että vesi tosiaan kannattaa. Kestokuvitelmamme samalla peltoaukealla asuvien serkkujen kanssa oli, että siihen aukealle syntyisi jotenkin meille oma uimalammikko. Meistä se olisi ollut helppoa, koska peltojen keskeltä virtasi puro Näsijärveen.

Lapsena voitiin uida vain kesäisin. Sitten rakennettiin Tampereelle Pyynikin uimahalli. Siellä käytiin Ylöjärveltäkin koulun liikuntatunteihin liittyen muistaakseni kerran vuodessa. Se oli minulle melkein taivas äkäisistä valvojista huolimatta. Lämmintä vettä, missä sai uiskennella mielin määrin. Seuraavaksi tehtiin Kalevan uimahalli. Olihan se Pyynikkiin verrattuna suuri ja valoisa. Sielläkin tuli molskittua. Turussa opiskellessani kävin Impivaaran uimahallissa. Siellä oli 50 metrin allas, joka oli yleensä väliseinällä jaettu kahteen 25 metrin altaaseen. Muutaman kerran allas oli auki kokomittaisena, oi autuutta.

Nykyiseen oman kotikunnan uimahalliin olen oikein tyytyväinen. Vielä työelämässä ollessani oli tapanani käydä aamu-uinnilla ennen töihin menoa sellaisena aamuna, kun halli aukesi kuudelta. Oli onneksi liukuva työaika, niin ei tarvinnut hosua. Itselleni sopi erinomaisesti aamu-uinti ennen töihin menoa. Uimiseen tuli sitten muutaman vuoden katko, kun ensin oli remontti ja sitten iski korona.

Mutta nyt on halli taas auki ja pidetään peukkuja, että pysyykin. Vesijuoksussa saa mukavasti nivelilleen liikuntaa ilman kehon painon tuomaa rasitusta. Kun koronasulun jälkeen menin ensimmäisen kerran uimahalliin, tajusin kuinka paljon olin sitä kaivannut. Vaikka vesijuoksuradalla on joskus vähän ruuhkaa, ei se haittaa. Juostahan voi vaikka paikallaan, se on ihan yhtä tehokasta. Toisille tuntuu olevan välttämätöntä päästä mahdollisimman nopeasti altaan päästä päähän, siinähän pujottelevat.

Nyt on alkamassa järviuintikausi omine ihanuuksineen. Nuorena tuli melskattua järvessä, mutta nyt on tullut tavaksi enimmäkseen vain kellutella nenä taivasta kohti ja nauttia olemassaolosta. Kyllä paljon puuttuisi, jos ei olisi mahdollisuutta päästä veden ääreen ja järveen.

Kaikilla ei ole omaa rantaa ja siksi on tärkeää, että järvien rannoilla on paikkoja, joissa ”kuivan maan” asujilla on mahdollisuus uida ja päästä vesille. Kyöstilässäkin on yhteisranta. Kävin siellä katsomassa, onko uimalaituri jo vedessä. Olihan se, mutta jo kauas näin, että tikkaat puuttuivat. Nekin sitten löytyivät, mutta kaiketi kiinnityksessä oli tullut joku pulma. Toivon, että tikkaat vielä ilmestyvät laiturin päähän. Yhteisrantaa katsellessa herää toive, että ihmiset korjaisivat rojunsa pois. Olisi kaikille viihtyisämpää.

ARMI SAARELA