Kuulun ihmisiin, jotka eivät pidä ruuanlaitosta. Minulla on ehkä kahdeksan perusruokaa, joiden varassa yritän perheen ruokahuoltoa pyörittää. Useimmat niistä ovat ruokalajeja, joiden alkuperäisistä resepteistä olen riisunut kuusi ainesosaa pois, ja jäljelle on jäänyt neljä. Joihinkin olen lisännyt yhden ainesosan, ja se on kaikissa sama: kerma. Kerma korjaa kaiken.
En ikinä tee ruokia, joiden ohje alkaa ”kuullota sipulit”. Kuulostaa helpolta, mutta ennen kuin pääset kuullottamiseen, sinun on pitänyt pilkkoa se sipuli ja etusormen kynsi sinne sekaan. On tullut kyynel silmään ja leikkuulauta on mennyt likaiseksi. Jätän sipulin pois, kuullottakoon ne televisiokokit, joilla on juuri oikea määrä sipulia valmiiksi pilkottuna teräksisessä kipossa.
”Paista, kunnes lihan sisälämpötila on 65 astetta.” Enhän paista. Paistomittari on pyhitetty joulukinkulle, ja jos en pysty silmämääräisesti arvioimaan, milloin liha on kypsää, kyseinen ruokalaji poistuu perheen ruokalistalta. Liian vaikeaa.
Uuniruuat, joita pitää hämmentää välillä, laittaa kansi, ottaa kansi pois. Ei. Aina palaa sormet tai ranne tai naama sinne uuniin kurkotellessa, ja jos se pata ei pärjää siellä ilman minun huolenpitoani, niin se on Hans Välimäen hommia, ei minun.
Kun käyn kaverin luona kylässä ja syön tosi hyvää kanavuokaa, pyydän reseptin. Ihan todella aion kokeilla sitä, kunnes ainesosaluettelossa tulee vastaan kookoskerma ja kaksi maustetta, joiden nimeä en ole koskaan kuulutkaan. Ja ihan todella en aio lähteä noita kaupasta etsimään. Käyn syömässä sitä samaa kanavuokaa mieluummin seuraavankin kerran kaverin luona.
Hyvä ruoka on tosi hyvää, mutta minä olen flegmaattinen keittiössä. En pysty hallitsemaan kahta kattilaa enempää kerralla. Jos yritän kolmea, yksi kiehuu yli ja toinen palaa pohjaan. Ihaninta on löytää paketillinen kanansiipiä ja pussillinen grillikasviksia, joiden paistoaika on tismalleen sama, levittää ne uunipellille ja katsoa yksi jakso Emmerdalea sillä aikaa, kun ne kypsyvät.
Jos en tiedä paistolämpötilaa, se on 200 astetta. Kysyin äidiltäni ehkä kuusi kertaa, että missä lämpötilassa tämä tai tämä paistetaan, ja hän sanoi joka kerta, että kahdessasadassa. Tästä päättelin, että kaiken voi paistaa siinä, ja se on toiminut ihan mukavasti.
Haluaisin, että joku kirjoittaisi keittokirjan kaltaisilleni kodin hengettärille. Siinä olisi maksimissaan viiden ainesosan reseptejä. Kaikki ainekset pitäisi saada Kurun Salesta ja ne saisivat olla mielellään kotimaisia. Kaikki paistettaisiin 200 asteessa. Ei yhtään ylimääräistä huuhtelua, valutusta, kuullotusta tai vetäytymistä.
Valmistusaika sellaisten ruokien kohdalla, jotka vaativat jatkuvan seisomisen lieden äärellä, voisi olla maksimissaan varttitunti. Jos ruuan voi laittaa uuniin ja antaa olla siellä, kolme tuntia on ihan okei. Siinä ajassa katsoo kuusi Emmerdalea.
On kuulemma olemassa keittokirja, jossa opastetaan mitä kaikkia ruokia voi tehdä Moccamaster-kahvinkeittimellä. Minulla ei kuitenkaan ole Moccamasteria ja useamman ihmisen aterioiksi annoskoot lienevät melko pieniltä. Tämä minun kaipaamani keittokirja olisi oivallinen jatko-osa Moccamaster-resepteille. ”Kun saat perhettä ja suodatinpussillinen ruokaa ei riitä.”
Idea on ilmainen, mutta mielelläni ottaisin yhden kirjan itselleni, jos joku toteuttaa tämän.
