Ryhdin voimailukoulun päätöskisa nosti tunnelman kattoon – punttikoulu palkittiin vuoden parhaana Suomessa

Ylöjärven Ryhdin voimailujaosto haki ja sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä seuratoiminnan kehittämistukea voimailukoulun perustamiseen. Vastaavaa toimintaa ei Ryhdillä ole aikaisemmin ollut. Tuen avulla on voitu lukuvuoden 2021–2022 ajan järjestää ohjattua toimintaa urheilutalon punttisalilla kaksi kertaa viikossa tunnin kerrallaan. Tukea on hyödynnetty muun muassa tilavuokriin, tarvike- ja välinehankintoihin sekä ohjaajien kouluttautumiseen.
Leevi Lindströmin taidonnäyte maastavedossa. (Kuva: Juha Vähäkoski)

Viime syksynä voimailukoulussa oli mukana 19, iältään 10–17-vuotiasta, nuorta. Syksyn aikana nuoret opettelivat neljän ohjaajan johdolla painonnoston perusteita. Ohjaajista Anni Vähäkoski on SM-tason yleisurheilija, Juha Vähäkoski painonnostaja ja Mika Laitinen sekä Heli Mikkonen kilpailevat sekä painon- että voimanostossa.

Ensin alkuun tekniikoita opeteltiin jumppakepeillä, ja sen jälkeen painoja on lisätty treeneihin maltillisesti, että tekniikat säilyvät hyvinä. Tänä keväänä voimailukoulussa jatkoi 13 nuorta. Kevätkaudella painonnoston lisäksi nuoret opettelivat voimanoston perusteet. Voimanostotreenejä ohjasivat Ryhdin kokeneet voimanostajat Juha ja Minna Ristolainen.

Voimailukoulun toiminta huomioitiin Suomen Painonnostoliiton taholta palkitsemalla se vuoden 2021 parhaana punttikouluna.

Ryhdin punttikoulussa on kehitytty osaavan opastuksen avulla. (Kuva: Juha Viitala)

Kevätkausi huipentui 27. huhtikuuta järjestettyyn voimanostokisaan, jossa lajeina olivat kaikki kolme voimanoston pääliikettä eli jalkakyykky, penkkipunnerrus ja maastanosto. Kisan tarkoitus oli antaa kilpailemisesta rento kokemus nuorille. Kisassa noudatettiin Suomen Voimanostoliiton voimanostokisan sääntöjä, mutta niiden kanssa ei oltu tiukalla linjalla, koska kyseessä ei ollut virallinen kisa.
Kuuluttaja Päivi Ristolainen kuulutti kuitenkin ”tanko valmis” komennon, ja tuomari Minna Ristolainen antoi merkit, kuten virallisessakin kisassa tehdään. Huoltajina toimineet Mika Laitinen ja Heli Mikkonen neuvottelivat nuorten kanssa aloituspainot ja seuraavien nostojen korotukset, ja ohjasivat heitä ilmoittamaan ne kisatoimitsija Anni Vähäkoskelle. Kahden voimailukoululaiset isät toimivat lavamiehinä Juha Ristolaisen johdolla. Juha Vähäkoski kuvasi kisan. Aikaan saatiinkin hyvä kisameininki ja mukava kokemus kisaamisesta.

Kisan alkutunnelmat olivat jännittyneitä, mutta loppua kohti tunnelma kohosi lähes punttisalin kattoon asti. Kaikki 12 osallistujaa ottivat kisan tosissaan ja pyrkivät saamaan mahdollisimman hyviä tuloksia. Puheensorina ja tulosten vertailu kunkin lajin jälkeen oli mukavaa seurattavaa.

Kisan aikana kuultiin varmasti muutamaan kertaan legendaarinen ”paljon penkki?” -kysymys. Koska voimanostoa oli ennen kisaa harjoiteltu vasta muutaman kuukauden aikana ja vain osassa voimailukoulun harjoituksista, olivat tekniikkaopit menneet hienosti perille ja myös tulokset ottaneet hyvän harppauksen eteenpäin ensimmäisiin treeneihin verrattuna.

Kisan tulokset

(JK = jalkakyykky, PP = penkkipunnerrus, MN = maastanosto)
Eero Laitinen (2009) 177,5 kg (JK 57,5, PP 40, MN 80)
Aaro Virtanen (2009) 145 kg (JK 47,5, PP 27,5, MN 70)
Paavo Heinola (2009) 132,5 kg (JK 42,5, PP 30, MN 60)
Eemil Andreasen (2010) 127,5 kg (JK 35, PP 27,5, MN 65)
Aaro Vahantapohja (2010) 165 kg (JK 55, PP 35, MN 75)
Frans Viitala (2009) 172,5 kg (JK 52,5, PP 30, MN 90)
Kasper Andreasen (2009) 187,5 kg (JK 60, PP 37,5, MN 90)
Leevi Lindström (2009) 125kg(JK 25, PP 30, MN 70)
Arttu Vahantapohja (2004) 235kg JK 85, PP 55, MN 95)
Sebastian Hedman (2007) 212,5 kg (JK 77,5, PP 45, MN 90)
Kristo Valkila (2006) 225 kg (JK 70, PP 50, MN 105)
Jasu Leponiemi (2006) 205 kg (JK 75, PP 50, MN 80)