Tänään sunnuntaina vietetään valtakunnallista Koiranpäivää. Päivän teeman mukaisesti koiranomistajia kannustetaan hyviin koirakohtaamisiin erilaisten haasteiden kautta.
– Koronavuosina ihmiset ovat hankkineet paljon koiria. Erilaisten rajoitusten vuoksi koiran sosiaalistaminen on voinut jäädä vähemmälle, samoin perusasioiden opettaminen koiralle. Siksi haluamme Koiranpäivänä korostaa hyvien kohtaamisten merkitystä erilaisissa tilanteissa ja ympäristöissä muiden koirien, muiden eläinten ja ihmisten kanssa, Kennelliiton hallituksen puheenjohtaja Harri Lehkonen painottaa.
Kennelliitto julkaisee Koiranpäivänä kaikille avoimen, maksuttoman webinaarin. Kello 12 lähetettävä webinaari on noin puolentoista tunnin mittainen, ja sen voi katsoa myös tallenteena Koiranpäivän jälkeen.
Kivasti koiran kanssa taajama-alueella ja sen ulkopuolella
Missä ja milloin koira saa olla vapaana, ja missä sen tulee olla aina kytkettynä? Entä minne koiran kanssa ei saa mennä laisinkaan? Miten koiran pitäisi kohdata vastaantulijoita, ja mitä jokaisen koiranomistajan tulisi tietää koiranpitoon liittyvistä perusasioista? Kennelliitto julkaisee Koiranpäivän viikolla koiraetikettitauluja, joihin on kiteytetty perusasioita kuvina kerrottuna.
Koska koronavuosina koiranpentujen kysyntää on ollut enemmän kuin tarjontaa, on tilanne tarjonnut maaperää pentutehtailulle ja hämärälle koirakaupalle. Kennelliitto julkaisee Koiranpäivänä myös Hyvää elämää koiran kanssa -sarjassa Miten opin tunnistamaan pentutehtaan -podcastin, jossa toimittaja Leena Seppinen keskustelee aiheesta Etelä-Suomen aluehallintoviraston läänineläinlääkäri Sari Haikan kanssa.
Kaikki halukkaat voivat haastaa muut mukaan Koiranpäivän viettoon sosiaalisen median eri kanavilla. Koiranpäivän haasteissa voi käyttää aihetunnisteita #koiranpäivä, #koiranpäivä2022 ja #koiranpäivänvinkki.