Sarjakärki löi YPAn

Ylöjärven Pallon miesten edustusjoukkue kärsi kirvelevän tappion salibandyn 4-divisioonassa lohkoa johtavalle KooVee II:lle.
YPAn Aleksi Peltonen (vas.), maalivahti Joonas Nihti, Henri Mattila (kesk.) ja Ola Heusala (takana) tarkkaavaisina. (Kuva: Arto Paananen)
YPAn Aleksi Peltonen (vas.), maalivahti Joonas Nihti, Henri Mattila (kesk.) ja Ola Heusala (takana) tarkkaavaisina. (Kuva: Arto Paananen)

Koovee siirtyi sunnuntaiaamuna pelatun ottelun alussa kolmen maalin johtoon, minkä jälkeen YPA heräsi taistelemaan. Molemmat joukkueet osuivat avauserässä vielä kaksi kertaa, joten erätauolle lähdettiin tamperelaisten 2–5-johdossa.
Jäähyjen värittämä toinen erä oli YPAn hallintaa, mutta kotijoukkue tuhlasi parhaat maalipaikkansa. KooVee II kävi iskemässä pallon YPAn maalivahdin Joonas Nihdin hyppysistä verkkoon. YPA sai tilanteen seurauksena kaksi jäähyä.
YPAn Tommi Keski-Kastari nosti joukkueensa vielä voittotaisteluun iskemällä komean alivoimamaalin.
Lopulta KooVee II piti kuitenkin pintansa ja vei pisteet mennessään.