Landström aitavoittoon Ruotsi-ottelussa

Jessi Landström piti Suomen ja Ylöjärven lippua korkealla 17-vuotiaiden Ruotsi-ottelun 100 metrin aidoissa sunnuntaina.
Landström kiusasi ruotsalaisia. (Kuva: Antti-Pekka Sonninen)
Landström kiusasi ruotsalaisia. (Kuva: Antti-Pekka Sonninen)

Toisin kuin lauantain lajeissaan, Landström sai hyvän lähdön ja kiiti voittoon ajalla 14,14. Hän kukisti Suomen toisen edustajan Iiris Peterzensin 0,04 sekunnilla.
Aika oli Landströmin neljänneksi paras tänä kesänä. Sen sijaan sileällä satasella edellispäivänä Landström jäi kolmanneksi viivyttyään lievässä vastatuulessa 12,32.
– Lähettäjä piti pitkään valmiit-asennossa, ja odotin jo, että hän nostaisi meidät ylös. Jäin alussa paljon muista, mutta onneksi loppu sujui hyvin ja pystyin ohittamaan toisen ruotsalaisen, Landström kertoi.
Satasen voitti Ruotsin Hanna Hoff ajalla 12,16. Lotta Kemppinen juoksi toiseksi 0,13 sekuntia hävinneenä.
Landström kukisti Liusa Warvingen 0,03 sekunnin erolla.
Pikaviesti oli erittäin dramaattinen. Landströmillä oli lähtönsä kanssa samanlaisia ongelmia kuin henkilökohtaisessa juoksussa, ja kun viesti ei muutenkaan mennyt ihan putkeen, ankkuri Iida Kalliomäki hölkkäsi kapulan kanssa maaliin ajassa 1.03,69.
Se kannatti tehdä, sillä Ruotsi hylättiin, ja pisteet tulivat Suomelle 5–0.
Suomi voitti tyttöjen ottelun selvästi pistein 112–86.