Olimme kolmen hengen tyttöporukalla mökkeilemässä pari viikkoa sitten. Yksi ryhmästämme tempaisi aamupalaksi jääkaapista vihersmoothien ja lähti sen voimalla aamulenkille. Kävimme toisen ystäväni kanssa seuraavanlaisen keskustelun:
– Mä haluaisin olla tollanen ihminen, joka juo aamuisin vihersmoothieta.
– Niin miekin.
– Niitten tekemisessä on kauhee vaiva.
– Niin on. Tai jos se onkin vaan meidän uskomus. Pitäis muuttaa se uskomus. Hokis vaan itelleen tarpeeksi kauan, että smoothien teko on helppoa ja nopeaa.
– Siinä hokemisessakin on kauhee vaiva.
– Niin on.
Katselimme koko viikonlopun, kun tämä kolmas henkilö valmisti käden käänteessä herkullisia ja terveellisiä kasvisruokia itse leipomiensa gluteenittomien sämpylöiden seuraksi. Halusimme kilpaa olla hän.
Kotiin palattuani olen yrittänyt. Olen tehnyt kaksi kertaa kasvispaistosta. Kolmannen ja neljännen ainekset odottavat pilkkomista jääkaapissa, todennäköisesti turhaan. On yksinkertaisesti liian työlästä. Eikä tämä ole minun kohdallani vain uskomus, vaan absoluuttinen totuus. En jaksa.
Tämä laittaa miettimään, miten monessa asiassa meillä on hyviä aikeita ja yleviä päämääriä. Ja miten ne sitten kaatuvat (osin kuviteltuun) vaikeuteensa.
Minulle kotimainen ruoka ja sen tuottajat ovat kovin tärkeitä. Ihanne-elämässäni ostaisin kaikki mahdolliset elintarvikkeet suoraan tuottajilta. Todellisuudessa lähiruuan REKO-jako on aina vääränä päivänä enkä ikinä ehdi paikalle. Lihatilausta tutulle tuottajalle en koskaan muista tehdä. Kuitenkin muistan ottaa sen jauhelihapaketin supermarketin hyllystä aina kun kuljen siitä ohi. Samallahan marketista saa kivasti ne perunatkin, jotka pitäisi tuottajalta erikseen ajella hakemaan.
Mietin myös usein, miten I-HA-NAA olisi pistäytyä kaikissa tunnelmallisissa kahviloissa matkareittien varsilla ja tukea pienyrittäjiä. Reissuillani katsonkin aina hetken aikaa käsinmaalattuja ”kahvila”-kylttejä. Jalka käy kerran pois kaasupolkimelta ja toinen siirtyy melkein jo kytkimelle. Sitten tulee mieleen, että kun pitää ostaa tuulilasinpesunestettä ja tekee mieli hopeatoffeeta, niin ehkä parempi pysähtyä jossain, missä on varmasti näitä molempia. Eli aakkosasemalle.
Helppous viehättä. Valitettavan usein helppous viehättää enemmän kuin vihersmoothie ja lähituottajan naudanpaisti. Ylevä ajatus kaatuu siihen, että toteuttaminen on hankalaa.
Haluaisin olla eettiisempi, terveempi ja energisempi. Henkisempi, sellainen buddhamainen, tai Äiti Amma. Lisäksi haluaisin tehdä hyviä asioita lapsille, nuorille, vanhuksille, luonnolle, eläimille ja kotimaiselle tekstiiliteollisuudelle. Haluaisin kirjoittaa romaanin, joka käännettäisiin kahdeksalle kielelle ja kasvattaa ykköspalkinnon suomenhevosvarsan.
Tahtotila mitataan aina lopulta sillä, minkä verran olet valmis panostamaan aikaa, rahaa ja vaivaa päämääräsi eteen. Valtaosa pyrkimyksistäni olla jollain lailla parempi ihminen tyssää noihin kahteen sanaan: ”kauhee vaiva”.
Aion kuitenkin säilyttää ihanteeni ja haavekuvani. Ehkä jonain päivänä jostain löytyy se tarvittava aika, energia ja lehtikaali, joilla saan edes sen aamusmoothien pyöräytettyä.
