Suomen kieli soi Kirsi Kunnaksen korvissa kauniina. Runoilija kuvaa sitä musikaaliseksi sekä sääntöineenkin joustavaksi ja vapaaksi. Suomen kielen ja sen isän, Mikael Agricolan päivää vietetään ensi tiistaina.
Kieli on ominaisuus, joka tekee ihmisistä keskenään kommunikoivia olentoja. Kyky viestiä puheen avulla erottaa meidät eläimistä.
Näin tuumii Kirsi Kunnas, ihminen, jonka hyppysissä kieli on puhjennut ilmeikkäiksi säkeiksi ja melodisiksi ääniksi.
– Kieli on työvälineeni.
Kirjailija kertoo käyttävänsä kieltä tienä toisen ihmisen, lukijan vastaanottavaan mieleen.
Kielen alamäki huolettaa
Konkarikirjailija ylistää suomen kielen joustavuutta ja eloisuutta, joka syntyy esimerkiksi siitä, että sanat taipuvat monipuolisesti eri muotoihin.
– Surettaa, kun kieltämme käytetään niin huonosti nykyään, hän napauttaa.
Kunnasta tulistuttaa, kuinka Aalto-yliopisto jyrää suomenkielistä opetusta suosimalla englantia kansainvälisyyden nimissä.
– Kyllähän me tarvitsemme muutakin kuin kyökkisuomea, hän puolustaa kielemme käyttöä kaikilla elämänaloilla.
Runoilija tuumii, että myös nuoriso- ja nettikieli voivat ohentaa suomea. Esimerkiksi tekstiviestit ja verkkokeskustelut muun muassa typistävät kieltä lyhenteiksi ja vajaiksi lauserakenteiksi. Kunnas toteaa, että tällainen ilmaisutapa leviää helposti muuhunkin kielenkäyttöön ja näin kielen syvällinen tuntemus heikkenee.
– Nuorille täytyy suoda oma ilveilyaikansa, veikeily ja vitsintekovaiheet. Mutta kun he kasvavat vanhemmiksi, vastuullisiksi kielenkäyttäjiksi, toivoisin, että he ymmärtäisivät, mistä on kysymys.
Kirjailija perää arvostusta kieltämme kohtaan. Kauaa ei ole siitä, kun suomen asemasta vielä taisteltiin.
– On surullista nähdä ylimielisyys ja välinpitämättömyys kieltä ja sen käyttöä kohtaan. Tuntuu pahalta, kun viestintävälineet lisäävät pintapuolista kielenkäyttöä lyhenteineen ja muine kieliopin väheksymisineen.
– Toivon, ettei kieli menisi siihen suuntaan, mihin se on nyt mennyt. Koululaitoksen pitäisi pitää sitä elävänä ja arvossa. En tiedä, mitkä ovat keinot tähän. Kunhan ei tulisi tällaista alasmenoa kaiken sen ylösmenon jälkeen. Toivottavasti nyt Agricolan päivänä noustaisiin puolustamaan suomen kieltä.
Kun kieli muuttuu, ajattelu muuttuu
Kunnas korostaa, kuinka tärkeä osa kielellä on ajattelussamme. Se, kuinka kieli kuvaa ilmiöitä, vaikuttaa myös siihen, kuinka hahmotamme asioita.
Tämä näkyy esimerkiksi sanajärjestyksessä, siinä, mikä nostetaan vaikkapa lauseen alkuun huomion keskipisteeksi.
– Kieli vaikuttaa aika paljon siihen, miten meidän aivomme ovat rakentuneet.
Kirjailija uskoo, että kansamme innovoivuus juontaa osin juurensa suomeen, sillä kieli vaikuttaa ajattelumalliemme rakenteisiin.
Osansa ajattelutapojemme piirtymisen kakusta saa myös kirjakieli, joka on rikastuttanut muun muassa sanavarastoa.
– Koko kieli on täynnä inhimillistä tunnetta ja tietoa.
Niinpä Kunnas uskookin, että kielenkäyttö digitaalisissa viestimissä muovaa mieltämme.
– Digitaalinen yhteydenpito on kyllä hyvä asia, mutta se muuttaa ajatteluamme. Pikakirjoituksen myötä ei jakseta esimerkiksi pitkiä perusteluja. Muutos näkyy jo kaunokirjallisuudessakin. Esimerkiksi maisemien ja tunnetilojen kuvaukset ovat lyhentyneet.
Hengeltään gutenbergiläisenä runoilija puolustaa fyysistä kirjaa. Hänen näkemyksensä mukaan ihmisellä kädellisenä olentona on primitiivinen halu pidellä hyppysissään konkreettista esinettä.
– Sain kokeilla e-kirjaa. Minulla on liian vanhat aivot siihen. Kun sivu tuli jostain ja hävisi sitten, aivoni ottivat sen vastaan hyvin vaivalloisesti.
– Kenties tulevaisuudessa lähetämme ajatuksia digitaalisesti aivoista toisiin aivoihin, kirjailija nauraa leikkisästi, vaikka murjaiseekin ennustamisen olevan huuhaata.
Aikansa runokielen uudistaja
Lastenrunoistaan tuiki tunnettu mutta myös runsaasti arvostettua aikuisten lyriikkaa kirjoittanut Kunnas kynsi aikanaan suomelle tuoreita uria muiden kieltä uudistaneiden modernistien rinnalla. Esimerkiksi suomenruotsalainen moderni lyyrikko Edith Södergran vaikutti väkevästi nuoren runoilijan aatoksiin.
Vaikka kirjailija murehtii suomen kehityksen suuntaa, hän ei vastusta kielen muutosta sinänsä. Päinvastoin hän toteaa sen olevan luonnollista.
1950-luvulla Kunnas astui kielen uudistajien riveihin, sillä aika niin vaati.
– Runokieli, joka oli ennen sotaa, vaikutti vanhentuneelta. Se oli loppusointuihin ja rytmikuvioihin sidottua.
Sotavuosien ajan suomalaiset olivat eläneet propagandan ja me-kielen ympäröiminä. Yksilölliselle ilmaisulle ei ollut ollut riittämiin tilaa.
– Silloin esimerkiksi kaaduttiin, ei kuoltu. Kaikki muut ihmiset olivat vihollisia. Maailma oli ulkopuolella jossakin. Meidän täytyi ottaa uusi kieli, jolla puhua yksilön ja maailman suhteesta, ei vain Suomen ja maailman suhteesta.
Niinpä loppusoinnut saivat kyytiä ja runojen tyypillinen rakenne murtui.
Aikuisten lyriikassa Kunnas korostaa kuvallisuutta. Se korvasi aiempien runojen juonimaisen rakenteen. Kuvallisuudella hän ei tarkoita niinkään suoranaisia kielikuvia vaan runon kokonaisuuden herättämää symbolisuutta.
– Kun ei käytetä pisteitä ja pilkkuja vaan esimerkiksi sanojen välejä ja niin sanottuja säkeenylityksiä (lause ei pääty säkeen loppuun vaan jatkuu seuraavalla rivillä) ja kun toisaalla taas on pysähdyksiä, lukija ikään kuin kuuntelee minun ja runon hengitystä.
– Näen kuvan ensin ja lähestyn sitä kielellä.
Teksteissään Kunnas on hyödyntänyt myös kielen musikaalisia piirteitä, esimerkiksi äänteiden sointia ja säkeiden muodostamaa rytmiä. Hän arvelee tämän olleen erityisen tarpeellista riimien puuttuessa:
– Kun ei ole loppusointuja, kun kieli elää vapaana, siihen täytyy rakentaa jonkinlaista aaltoliikettä, hän kuvailee.
Äänteitä ja musikaalisuutta kirjailija on hyödyntänyt myös käännöstyössään.
– Lorcaa kääntäessäni luin niin kauan, että kuulin iskut ja tehot omassa itsessäni. Sitä kautta yritin päästä kielen sävyyn ja valita sanoja.
Federico García Lorca käytti eräässä kitaran ääntä kuvaavassa runossaan runsaasti r-kirjainta sisältäviä espanjan sanoja. Niinpä osa käännöksestä sai muodon: ” Parahtaa soitto, / kitaran itku, / särähtävät rikki / sarastuksen pikarit.”
– Runous eroaa kerta kaikkiaan toisista tavoista kirjoittaa asioista.
Lyyrikon mukaan runouden on tarkoitus kutkutella sisäisiä tuntoja ja saada lukija samastumaan kuvattuun tunteeseen.
– Jotta ihmisestä tuntuisi, että hänellä on sielu, ei vain kauppakassit kädessä, hän veistelee.
Runo rakentaa taaperon mieltä
Runous on oivallinen apu lapsen ajattelun ja ymmärryksen rakentamisessa.
– Kieli on lapsen ensimmäinen kontaktiväline ulkopuoliseen.
Runo on tiivis ja lyhyt ilmaisun laji. Se herättelee lasta havaitsemaan kielen rakenteita ja ilmaisumahdollisuuksia. Runosta on valtaisa hyöty lapsen kehittyville aivoille, eritoten kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana, jolloin kielikeskus kehittyy huimasti.
– Kieltä voi opettaa runomuodossa, kun lapsi ei jaksa vielä kuunnella pitkiä satuja.
Runojen avulla lapsi oppii hahmottamaan, että puheella voi olla muoto: se alkaa jostakin ja päättyy johonkin.
Soinnuttelu puolestaan petraa lapsen muistia. Riimit ja alkusoinnuthan ovat aikanaan auttaneet myös suullisten kansanrunojen ja -satujen muistamisessa.
Äänenkäyttö ja rytmi kehittävät lapsen esteettistä tajua.
– Silloinkin, kun meidän lapsemme eivät vielä osanneet puhua, tiesin, että he olivat tajunneet, kun olin lukenut tekstin toisella tavalla.
Kielen maagisuus. Sen tärkeyttä lastenlyriikassa Kunnas alleviivaa.
– Lapsi saa kieleen taikasuhteen. Kielen kuvaamat esineet miltei muuttuvat noiksi esineiksi.
Maagisuuden taju auttaa ymmärtämään, kuinka suuri voima kielellä todellisuudessakin voi olla vaikkapa propagandassa, mediassa tai politiikassa.
– Kielellä on tarkoitus vaikuttaa toiseen ihmiseen. Neutraalia kieltä ei ole.
