Koronasta on ollut tähän mennessä ainakin se hyöty, että hyllyt ja monenlaiset säilytyslaatikot on tullut siivottua ja katsottua moneen kertaan. Ilman koronaa en olisi sitä tehnyt. Ja aina niistä laatikoista löytää jotain unohtunutta.
Muutama päivä sitten siivotessa, löysin karttakirjan, jonka välissä oli vanha kouluaikainen vihko. Teksti oli haalistunutta, mutta siitä sai silti hyvin selvää. Itse asiassa paremmin siitä selvää sain kuin nykyisestä käsialastani. Kaikki kirjoittaminen, kun tehdään nykyisin tietokoneella ja kännykän tekstiviestein, niin ei meinaa saada edes kirjoittamastani kauppalapusta enää selvää.
Löytämässäni vihkossa oli mainintoja suomalaisuudesta ja Lönnrotista. Kalevalan päiväkin oli juuri. Kalevala on Suomen kulttuurin keskeisin symboli.
Liputuspäiviä on kyllä lisätty viime vuosina tai ainakin viime vuosikymmmeninä kalenteriin niin paljon, että pitää aina tarkistaa, mille asialle kyseisenä päivänä liputetaan.
Kalevalan päivää vietetään 28. helmikuuta, koska Elias Lönnrot allekirjoitti ja päiväsi Kalevalan ensimmäisen version, niin sanotun Vanhan Kalevalan esipuheen 28. helmikuuta vuonna 1835. Onneksi hän ei allekirjoittanut sitä karkauspäivänä.
Kalevalan isä, Lönnrot teki 11 tutkimus- ja runonkeräysmatkaa lähinnä Itä-Suomeen ja Karjalaan. Hän taivalsi tuon ajan vaatteissa tuulessa ja tuiskussa, sateessa ja kylmyydessä, usein paljain jaloin ja tuohivirsuissa.
Mitähän Lönnrot olisi sanonut tämän päivän jalkoja hyväilevistä Gore-Tex-kengistä ja -vaatteista. Mies olisi varmaan kävellyt niillä saman tien vaikka Siperiaan asti. Moottorikelkka kaverinaan hän olisi kerännyt runot Kalevalaan viikossa. Tai sitten tuolla hienolla vempeleellä ajaessaan, olisiko hän viitsinyt kerätä runoja lainkaan?
Hänen aikanansa ei ollut koronaa, mutta kolera riehui voimakkaana kaikkialla. Useasti Lönnrot myös lääkärinä hoiti näitä potilaita. Matkoillaan hän sairastui itsekin lavantautiin, mutta selvisi, vaikka häntä jo välillä kuolleeksi luultiin ja muistorunoja sepitettiin.
Tuon vaatimattoman pojan tie ylioppilaaksi, lääkäriksi ja suomen kielen professoriksi oli täynnä sattumuksia ja johdatusta mutta ennen kaikkea kovaa työtä.
J.L. Runeberg lausui kuolinvuoteellaan:
”Lönnrot, siinä vasta mies ja niin viisas mies. Jumala vain tietää, kuinka hän voi syntyä puhtaasti suomalaisista vanhemmista”.
Eino Leino taas kirjoitti:
”Lönnrotissa näki Suomen kansa itsensä ensi kerran kokonaisena, lujana, harmaana kalliona. Hän oli hiljainen kuin metsälampi ja toimelias kuin merenranta”.