Kuntoutus- ja muistikeskuksen erittäin pidetty lähihoitaja Hille Häkkinen menehtyi tammikuussa vakavaan sairauteen. Hille teki pitkän työuran Ylöjärven kaupungin palveluksessa.
Hille tuli Kumukkeeseen töihin niin sanottuna sisäisenä siirtona Elokaaren palvelukeskuksen myynnin jälkimainingeissa. Kuulimme uutisen jo etukäteen ja saatesanat olivat ”siinä on hyvä tyyppi teille.”
Ylöjärvellä hänet tunnettiin laajalti eri toimipisteissä, olihan Hille ollut monessa työpisteessä töissä. Myös luottamustoimet Tehyn paikallisessa ammattiosasto 372:ssa toivat Hillelle laajan verkoston.
Ensimmäisistä työvuoroista alkaen tuntui, kuin Hille olisi aina ollut osa porukkaa. Hille oli erittäin sopeutuvainen kulloisiinkin oloihin. Hänestä teki erityislaatuisen ehtymätön positiivinen elämänasenne yhdistettynä huumorintajuun ja iloisuuteen. Hille kohteli potilaita, hauraita, muistisairaita ikäihmisiä lempeästi ja ymmärtävästi.
Hillen estetiikan taju tuli esille vuodenkierrossa. Hille otti asiakseen osaston yleisen viihtyvyyden kukkasineen ja koristuksineen, aina juhlapäivät huomioiden. Itsenäisyyspäivän havut saivat hopeoidut kuivatut kävyt seurakseen, jotka Hille oli vapaapäivänään kerännyt lähimetsästä. Juhannusjuhlille Hillen saavista löytyi luonnonkukat ovenpieliin vain muutamia mainitaksemme. Hille näki vaivaa toisten eteen ja näki kauneutta kaikkialla ja kaikissa.
Yksi sana on ylivertainen Hilleä miettiessä. Se sana on rakkaus. Hillen lähimmät, perhe ja suku, tulivat meillekin tutuksi niin kuin pienessä, tiiviissä työyhteisössä tulee.
Vakavan sairauden puhjetessa Hille mietti lähimpien taakkaa ja jaksamista. Hän oli perheelleen omistautunut, nuoristaan ylpeä Mami. Vakava sairaus pysäytti Hillen ja samalla meidän työyhteisön. Yritimme elää Hillen mukana vierellä kulkien sairastamisen ajan. Hille ei koskaan vaipunut toivottomuuteen, vaan jaksoi aina nähdä pienenkin valon pilkahduksen ikävissäkin asioissa, mitä sairaus luonnollisesti toi mukanaan. Hillen huumoripitoiset viestit WhatsAppissa loivat liki loppuun asti iloa päiviimme.
Keskusteltiin monesti Hillen kanssa elämän isojakin kysymyksiä. Kerran pohdittiin, miten voi valita oikean tien, jos seisoo tienhaarassa, mistä risteytyy monta polkua. Hillen ei tarvinnut miettiä vastausta: ”valitaan aina se tie, minne paistaa aurinko.”
Hille, kiitos että saimme olla työkavereinasi. Kiitos, että näytit, mikä on elämässä kaikkein tärkeintä.
”On laiva valmiina lähtöön se kaukomaille käy
missä taivaalla illan tullen ei pohjantähteä näy.
Kun nousee purjeet purren ja köydet irrotetaan
tänne ystävä armas surren sua jäämme me kaipailemaan.”
Kiitollisena muistaen Kuntoutus- ja muistikeskus, työkaverit
