Ryhdin hiihtäjät kovassa vauhdissa Tampereella, Vantaalla ja Keuruulla

25.01.2021 10:08

Ylöjärven Ryhdin hiihtäjiä nähtiin jälleen melkoinen joukko kilpaladuilla ja menestystäkin tuli.
12-vuotiaiden erävaiheen kärkikaksikko Reea Hiitelä (vas.) ja Vilma Pyhtilä. (Kuva: Suvi Hiitelä)

Sunnuntaina XCX-suksikrossin A-finaalissa Kaupissa hiihtivät Ylöjärven Ryhdin Miina Mäki-Korte, Reea Hiitelä, Vilma Pyhtilä ja Urho Hankaniemi. Tampereen Pyrinnön järjestämässä suksikrossikisassa kierrettiin 800 metrin rataa, jonka varrella oli muun muassa kepin kierto, pujottelua ylämäkeen, tasatyöntökaistat, pujottelua alamäkeen, kumpareita ja mutkia.

Ryhdin Miina Mäki-Korte sijoittui 16-vuotiaissa karsintahiihdon neljänneksi ja oli eränsä toiseksi nopein. A-finaalia hiihdettiin Lempäälän Kisan Ella Noora Haapalehdon johdolla. Mäki-Korte ylitti maaliviivan neljäntenä. Samassa sarjassa Ylöjärven Ryhdin Johanna Naskali oli aika-ajojen kahdeksas, eränsä neljäs ja ylsi B-finaalin voittoon. Naskalin lopullinen sijoitus oli siten seitsemäs. Tampereen Pyrinnön ylöjärveläinen Annika Rantanen oli aika-ajojen kuudes, eränsä kolmas ja A-finaalissa viides.

Myös 12-vuotiaiden sarjassa pidettiin ryhtiläisittäin kovaa vauhtia: Reea Hiitelä hiihti karsintahiihtojen neljänneksi kovimman ajan ja Vilma Pyhtilä oli koko porukan viidenneksi nopein. Toinen erähiihto sujui ryhtiläisten komennossa, kun parivaljakko hiihti erän kaksi kovinta aikaa. A-finaali meni Hämeenlinnan Hiihtoseuran Venla Mennalalle. Ryhtiläiskaksikko hiihti maaliin aika-ajojen tapaan neljäntenä ja viidentenä.

14-vuotiaissa tytöissä suksikrossaili Ryhdiltä Tilta-Maria Liuksiala sijalle 10, Helmi Koskela sijalle 11 ja Miina Palonen sijalle 14 sekä karsintahiihdoissa että kokonaiskilpailussa. Sarjan voittoon hiihti Kankaanpään Urheilijoiden Siiri Laino.

14-vuotiaissa pojissa Eino Kärkimaa hiihti karsinnassa sijalle kahdeksan ja Eeli Haverinen sijalle 11. Erävaiheessa pojat ylittivät maaliviivan eriensä toiseksi ja kolmanneksi nopeimpina. Suksikrossin B-finaalissa Kärkimaa tuli kolmantena ja Haverinen kuudentena maaliin, eli lopulliset sijoitukset olivat yhdeksäs ja 12:s. Nopeinta vauhtia piti Justus Vihinen Espoon Hiihtoseurasta.

Nuorimmilla kilpailijoilla oli kierrettävänään 400 metrin rata. Kahdeksanvuotiaiden sarjassa Ryhdin Urho Hankaniemi sijoittui neljänneksi. Sarjan voitti Joosep Alarotu Teiskon Urheilijoista. 10-vuotiassa suksikrossaillut Oskari Hankaniemi puolestaan hiihti karsinnassa kahdeksanneksi ja erähiihdoissa kolmanneksi. Lopullinen sijoitus oli yhdeksäs sarjassa, jonka voiton vei Lempäälän Kisan Okko Koskinen.

Lauantaina Vantaalla hiihdetyissä FIS-hiihdoissa Ryhdin Tino Stenman ja Topias Torvinen hiihtivät miesten yleisessä sarjassa 10 kilometrin kilpailun vapaalla hiihtotyylillä. Kierrettävänä oli 2,5 kilometrin rata. Stenman oli kisan seitsemäs ajalla 24.53,8 ja Torvinen 32:nen ajalla 30.05,6. Sarjan voitti Aleksi Parttimaa Skiteam 105:stä ajalla 23.38,3.

Hakunilan urheilupuistossa kisasi myös Ylöjärven Ryhdin Matleena Palonen 18-vuotiaiden 5 kilometrillä sijoittuen yhdeksänneksi ajalla 16.51,4. Tämän sarjan voitti Vantaan Hiihtoseuran Eeva Haasanen ajalla 14.30,8.

Ylöjärven Ryhdin Venla Haataja puolestaan matkasi lauantaina Keuruulle nuorten maaliskuisten SM-hiihtojen esikisoihin. Matkana oli 5 kilometriä vapaalla hiihtotyylillä 2,5 kilometrin radalla. Haataja oli kisan neljäs ajalla 15.08,1. Sarjan voitti Sanni Räisänen Ski Jyväskylästä ajalla 13.25,6.

Keuruulla kisasi myös Ylöjärven Urheilijoiden Marko Leppämäki 40-vuotiaiden 10 kilometrillä. Leppämäki hiihti hopealle ajalla 26.18,2 ja sarjan voiton otti Keuruun Kisailijoiden Arto Nissinen 32,8 sekuntia Leppämäkeä kovemmalla ajalla.

12-vuotiaiden A-finaalissa Vilma (vas.) sijoittui viidenneksi ja Reea neljänneksi. (Kuva: Suvi Hiitelä)

Lue lisää

  1. Ajankohtaista
    20.11.2024 16:00

    Tilaajille

  2. Ajankohtaista
    31.10.2024 15:15

    Tilaajille