Tulevaisuuden tähdet tuikkivat Aron nurmella

Jalkapallon perinteinen Natiaisturnaus kokosi yhteen pieniä futaajia ympäri Pirkanmaata.
Jokainen joukkue pelasi kolmesta viiteen tiukkaa peliä. Maaleja juhlittiin välillä varsin railakkaasti. (Kuva: Juha Kanto)
Jokainen joukkue pelasi kolmesta viiteen tiukkaa peliä. Maaleja juhlittiin välillä varsin railakkaasti. (Kuva: Juha Kanto)

Aron rannassa oli viime viikonloppuna tavallista enemmän ruuhkaa, kun jalkapallosta innostuneet lapset kansoittivat paikalliset nurmikentät. Lauantaina vihreällä veralla kirmasivat 6–8-vuotiaat ja sunnuntaina 9-vuotiaat futislupaukset.
– Tärkeintä Natiaisturnauksessa on, että lapset ja yleisö viihtyvät, Ylöjärven Ilveksen toiminnanjohtaja Sami Päivinen tiivistää.
Tänä vuonna kaksipäiväiseksi laajentunut turnaus on YIlvekselle perinteikäs tapahtuma, jolle suunnitellaan Päivisen mukaan jo jatkoa.
Moni jalkapallon perusoppinsa Ylöjärvellä saanut pallon potkija muistelee lapsuutensa Natiaisturnauksia varmasti lämpimästi. Sami Päivinen ei äkkiseltään osaa sanoa, kuinka monta kertaa tapahtuma on vuosien saatossa järjestetty.
– Sen tiedän, että tällä on Ylöjärvellä pitkät perinteet. Jokin aika sitten turnaus piti kolme välivuotta, mutta viime kesänä elvytimme tapahtuman pitkästä aikaa, toiminnanjohtaja juttelee.
Tänä vuonna Natiaisturnaukseen otti osaa 34 joukkuetta ja noin 400 pelaajaa. Ensi suvena tapahtuma on seuran valistuneen arvion mukaan entistäkin suurempi.
– Todennäköisesti tarjoamme silloin nykyiselle vanhimmalle ikäluokalle mahdollisuuden osallistua, jolloin joukkuemäärä kasvaa, Sami Päivinen miettii.

Palloa tavoiteltiin asiaan kuuluvalla vakavuudella. (Kuva: Juha Kanto)
Palloa tavoiteltiin asiaan kuuluvalla vakavuudella. (Kuva: Juha Kanto)