Kirkkoherra Ulla Ruusukallio kertoo joulustaan ja mietteistään: ”Suurin lohtu elämän vastoinkäymisissä on se, ettei mikään maailmassa tapahtuva ole lopulta ihmisten varassa”

24.12.2020 08:00

Tänä vuonna moni odottaa joulua epävarmoin tunnelmin. Ylöjärven seurakunnan kirkkoherra Ulla Ruusukallio kertoo joulun ajankohtaisesta sanomasta ja siitä millainen hänen oma joulunsa on.
– Olen elokuussa tullut mummoksi, joten pienen lapsenlapsen ja omien lasteni näkeminen olisi minulle paras joululahja, jos kunkin terveystilanne tapaamisen sallii.

 

Mikä on jouluevankeliumin sanoma tällä vuosituhannella?

– Sanoma lienee sama kuin aina ennenkin: Ilosanoma vaatimattomaan seimeen syntyneestä Jeesus-lapsesta, Jumalasta, joka itse tuli meidän luoksemme kohdatakseen meidät. Jouluna me ihmiset, jotka niin usein kiiruhdamme itsemme ja toistemme ohi, hiljennymme kukin tahoillamme kuuntelemaan joulurauhan julistusta ja laulamaan Jumala ompi linnamme -hymniä. Tärkeimmät asiat maailmassa eivät tarvitse prameutta ympärilleen, vaan joulu on läsnä siellä, missä ihminen pysähtyy ja kääntää katseensa kohti korkeuksia. Sieltä me saamme avun.

 

Mikä on evankeliumin sanoma etenkin tällaisena epävarmana aikana, kun meitä uhkaavat uudenlaiset uhat kuten koronapandemia ja kyberhyökkäykset?

– Minulle usko Vapahtajaan ja tieto Taivaallisesta Huolenpitäjästä luo turvaa. Elämä tuo mukanaan itse kullekin monenlaisia vastoinkäymisiä – kenelle ihmissuhdehuolia, kenelle omaan tai läheisen terveyteen liittyviä ongelmia tai taloudellisia vastoinkäymisiä. Kaiken sen keskellä emme kuitenkaan ole yksin. Yksi Raamatussa kuvattu esimerkki ihmisen tunnoista siinä vaiheessa, kun vaikeudet on vihdoin selätetty, on tallennettu Jobin kirja lukuun 42: ”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.”

– Itselleni suurin lohtu elämän vastoinkäymisten ja vaikeuksien keskellä on se, ettei mikään tässä maailmassa tapahtuva ole lopulta meidän ihmisten varassa, vaan kaiken myllerryksen keskellä meitä kannattelevat ihmistä vahvemmat käsivarret.

– Lohdullista on myös se, että vaikka tänä jouluna joudumme luopumaan monesta meille rakkaasta perinteestä ja osa joutuu viettämään joulunsa ilman läheisten tapaamista, on tämä vallitseva tilanne vain väliaikainen vaihe. Toiveemme ja rukouksemme on, että jouluna 2021 voimme edes osin palata perinteisiimme.

– Minulle usko Vapahtajaan ja tieto Taivaallisesta Huolenpitäjästä luo turvaa.

 

Mitä joulu sinulle merkitsee ja millainen sinun joulusi on?

– Tämänvuotinen jouluaatto ja vielä jouluaamu menevät pappina töissä ja joulu on monella tapaa erilainen kuin aiemmat jouluni. Olen elokuussa tullut mummoksi, joten pienen lapsenlapsen ja omien lasteni näkeminen olisi minulle paras joululahja, jos kunkin terveystilanne tapaamisen sallii. Joulu syntyy minulle hyvin vaatimattomista elementeistä: rauha ja hiljainen musiikki, kynttilät, joulun valot ja tuoksut sekä yhdessäolo ja hautausmaalla käynti. Viime joulu meni niin, että äitini oli saattohoidossa ja kuoli pian joulun jälkeen, joten vanhempien haudalla käynti Keski-Suomessa pitää sekin sovittaa johonkin arkipäivään joulun alle. Tänäkin jouluna saan olla sanoman ytimessä: Meille on syntynyt Vapahtaja!