Futista, naurua ja upeita tuuletuksia

Soppeenharjun tekonurmi täyttyi maanantaina hersyvästä naurusta, kun Ylöjärven Ilves järjesti yhdessä Ylöjärven varhaiskasvatuksen kanssa perinteisen Päivisfutiksen puutarhakaupungin päiväkotilapsille.
Tytöt ja pojat sopivat oikein hyvin samalle kentälle.
Tytöt ja pojat sopivat oikein hyvin samalle kentälle.

Päivisturnauseen osallistui tällä kertaa peräti 320 pientä pelaajan alkua. Kaikkiaan Soppeenharjun auringonpaisteessa jalkapallopäivästä nautti peräti nelisensataa iloista ihmistä.
Päivän aikana jokainen lapsi pääsi pelaamaan ja tekemään erilaisia jalkapallotemppuja. Olipa paikalle tuotu jopa laukaisututka, jonka avulla sai mitata potkunsa voimakkuuden.
Silmiinpistäviä olivat maalien jälkeiset tuuletukset. Etenkin pojat olivat selvästi katselleet suurten tähtien maalituuletuksia televisiosta. Toisaalta pelien lopputuloksella ei ollut oikeastaan mitään väliä. Osallistumisen riemun näki jokaisen lapsen kasvoilta.