Monien perhoslajien syyssukupolvi aloittaa lentonsa vielä elo- ja syyskuun aikana. Suurin osa kesän uudesta perhossukupolvesta nousee siivilleen kuitenkin jo kesä- ja etenkin heinäkuun aikana.
Perhoslajien aikuistumisessa ja myöskin talvehtimisessa on suuriakin eroja. Syyskuun lentäjistä voisi mainita kaikille tutun nokkosperhosen. Nokkosperhonen on hyvin näkyvä laji syyskuussa, jolloin aikuiset perhoset etsivät itselleen talvehtimispaikkaa.
Laji on tuttu pihapiiristä, josta löytyy usein sopivia ja kuivia rakennuksien koloja talvehtimispaikaksi.
Nokkosperhonen on myös yksi niistä lajeista, jotka ovat keväällä liikkeellä ensimmäisinä. Nokkosperhosen uusi sukupolvi nousee siivilleen heinäkuun alkupuolella. Perhoset ovat varsin lyhytikäisiä ja elävät vain noin pari kolme viikkoa.
Toinen varsin tuttu ja yleinen perhoslaji on suruvaippa. Suruvaipalla uusi sukupolvi on siivillään vasta yleensä elokuun alkupuolella, liki kuukautta nokkosperhosen jälkeen. Keväällä horroksesta heräävät aikuiset suruvaipat ovat usein rähjäisen näköisiä. Väritys on kulunut siivissä hailakaksi ja varsinkin kauniin keltainen reunus siivissä on muuttunut valkoiseksi.
Monet perhoset ja perhosen toukat ovat erityisen herkkiä pakkasille. Yksi tällainen perhonen on viime vuosina yleistynyt neitoperhonen. Ilmaston lämpeneminen on edesauttanut neitoperhosen yleistymistä ja voimakasta levittäytymistä pohjoiseen.
Vuosikymmeniä neitoperhonen pystyi talvehtimaan vain eteläisellä rannikolla, jossa ilmasto oli keskitalvellakin sopivan lauhkea.
Kovina pakkastalvina neitoperhosia ei juuri talvehtinut edes Etelä-Suomessa.
Neitoperhosta tavataan nykyisin jo lähes Lapin rajoilla saakka. Oulun korkeudella esiintyminen on jo vakiintunutta. Esiintymisen pohjoisraja on silti yhä varsin häilyvä. Kylminä pakkastalvina tulee neitoperhosen esiintymisen pohjoisraja siirtymään jälleen etelämmäksi.
Lokakuussa suurin osa talvehtivista perhosista ja perhosen toukista ovat asettuneet talvehtimaan sopiviin paikkoihin. Vaikka ilmastonmuutos on edesauttanut eteläisten perhoslajien asettumista Suomeen, on ilmastomme silti vielä liian viileä monille lajeille.
Syksyisin on nähty suurienkin perhosparvien muuttavan Suomenlahden yli etelään. Parvissa voi olla muun muassa neitoperhosia, ohdakeperhosia ja ennen kaikkea amiraaleja.
Lajeilla talvehtimistavat poikkeavat suuresti toisistaan. Muun muassa tammikehrääjän toukka sinnittelee kahden talven yli ennen aikuistumistaan. Mikäli säät ovat suotuisan leutoja, saattavat jotkut lajit olla aktiivisia vielä loppusyksylläkin. Pohjois-Suomen perhoset ovat varsin karaistuneita. Lämmin auringonpaiste ja noin kymmenen asteen lämpötila saavat ne liikkeelle loppusyksylläkin.
Eteläisen Suomen perhoset lähtevät lennolle vasta yleensä noin viidentoista asteen tuntumassa. Perhosmaailmassa on myös muutamia erikoisuuksia kuten puolukkapiiloyökkönen. Puolukkapiiloyökkönen aloittaa lentokautensa vasta syyskuussa ja lentelee aina marraskuulle asti.
Laji saatta leutoina talvina olla aktiivisesti lennossa jopa keskellä talvea. Perhosten lisäksi myös monet muut hyönteiset talvehtivat aikuisena, kuten vaikkapa monet koppakuoriaislajit. Koppakuoriaisista talvehtivat muun muassa leppäkertut.
