Irmeli Kaunisto esittelee juhlanäyttelyssään unenomaisia ja abstrakteja maalauksia

19.09.2020 15:01

Ylöjärveläinen kuvataiteilija Irmeli Kaunisto taitaa yllätykset. Koloristina itsensä läpilyönyt maalari esittelee nyt satsin abstraktisia teoksia, joita leimaa satumainen unenomaisuus. Tampereen Komediateatterissa parhaillaan esillä oleva Sadonkorjuuta-näyttely on virstanpylväs, jolla taiteen moniottelija juhlistaa 70-vuotista elämäntietänsä sekä 50-vuotista uraansa.
Uni, Keppihevonen ja Koukuttaa ovat esimerkkejä Irmeli Kauniston uudesta tuotannosta. Hänen Sadonkorjuuta-juhlanäyttelynsä on avoinna Tampereen Komediateatterissa 15. joulukuuta asti.

Tampereen Komediateatteri on juuri oikea paikka ylöjärveläisen kuvataiteilija Irmeli Kauniston juhlanäyttelylle.
Komediateatteri on mystisyyden tyyssija. Iäkäs arvorakennus kätkee historiaansa loputtoman määrän tarinoita eri taidelajeista. Kaunisto kirjoittaa jälleen yhden uuden ja raikkaan kertomuksen.

Sadonkorjuuta on oivallinen nimi Kauniston tämänkertaiselle ripustukselle, jossa on esillä vajaat 30 maalausta.

Kaunisto saavutti kevättalvella 70 vuoden iän. Merkkipäivänään hän päätti näyttää maailmalle, että ikäihmiset pystyvät uudistumaan ja räväyttämään. Tuotteliaisuudestaan tunnetun Kauniston palettiveitsi on piirtänyt uudenlaista jälkeä. Värikylläisillä töillään suuren yleisön tietoisuuteen tullut kuvataiteilija räväyttää nyt taidenälkäisten ihmisten ihmeteltäviksi täysin abstrakteja luomuksia. Niitä yhdistää mystinen ja sadunomainen unenomaisuus. Kuvataiteilijan värimaailmakin on uudistunut. Tekijä on lähtenyt uudelle polulle.

Kaunistolla on takanaan puolenvuosisadan kuvataiteilijan ura. Hän kiittää kiittämästä päästyään Oriveden Opistoa ja Kankaanpään Taidekoulua korkeatasoisesta ja kannustavasta opetuksesta. Opinahjojen eväät ovat kantaneet vuosikymmenestä vuosikymmeneen. Lujalla pohjalla on uskaltanut heittäytyä ja kokeilla. Hyvässä muistissa ovat mestareiden Nandor Mikolan ja Liisa Juhantalon antamat opit.
Pitkän ja monipuolisen taiteilijan uran tehnyt Kaunisto ei aio jäädä tulevaisuudessakaan lepäämään laakereilleen. Hän on valjastanut Ylisen kotinsa ateljeeksi, jossa maalaaminen maistuu. Kuvataiteilija muistuttaa, että avara Näsijärvi-näkymä on todellinen ja uskollinen innoittaja.

Uutta akatemiasta

Hope! Irmeli Kaunisto esittelee mielitiettyään viime kuukausien aikana syntyneistä teoksista.

Siinä, missä näyttelyvieraat taivastelevat Irmeli Kauniston uudenlaista ilmaisua ja jälkeä, kuvataiteilija kannustaa kaikkia ihmisiä tarttumaan uuteen. Hän muistuttaa, ettei ihminen ole milloinkaan liian vanha oppimaan uutta tai aloittamaan ennenkokematonta.
Kaunisto ravisteli itseään viime vuoden loppupuolella. Hän hankkiutui kansainväliseen Art 2 Live CVP -ohjelmaan, joka tarjoaa 12 viikkoa intensiivistä ja herättelevää koulutusta. Se on siltana professori Nicholas Wiltonin pitämään Art Life Academyyn.

Maailma on pysähtynyt koronapandemian johdosta. Kaunisto kiittelee vuolaasti yhteyttä, jonka opiskeluohjelma on suonut. Hänen mukaansa taiteilijoiden kokemusten jakaminen on parasta antia, jonka eri puolilla maailmaa olevat osallistujat toisilleen suovat.
Kaunisto luonnehtii menneitä kuukausia todelliseksi seikkailuksi ja tutkimusmatkaksi. Kurssin innoittamana hän on hypännyt kuin toiselle planeetalle. Hän on tarttunut värimaailmaan, josta vielä hetki sitten hän ei olisi osannut edes uneksia. Ilmaisu ja muotokieli ovat liihottelevan ajattelun ja rohkean antautumisen hedelmää.

Kaunisto puhuu ihmismielen salaisista lonkeroista. Niihin pääsee tutustumaan, kun antaa itselleen luvan tehdä asioita miettimättä jokaista askelta tai liikettä.

Valkoinen kangas haastaa. Kaunisto muistuttaa, ettei hänen ideapiponsa ole milloinkaan huutanut tyhjyyttä. Siellä on ollut aina tarjolla aihe ja niksit sen toteuttamiseksi. Nykyisessä tilanteessaan kuvataiteilija antaa itselleen luvan kulkea ajatuksenvirrassa. Tarkat suunnitelmat ja päämäärät ovat tipotiessään.

Kaunisto silmäilee kuukausien työnsä tuloksia. Hän sanoo nauttineensa jokaisesta luomisen puuskasta. Palettiveitsi on piirtänyt juuri sellaista jälkeä kuin kyseinen hetki on ollut.

Kuvataiteilija näyttää Hope-nimistä maalaustaan. Sitä hän pitää yhtenä suurena onnistumisenaan. Myös näyttelyvieraat ovat iskeneet silmänsä kyseiseen teokseen.

Oma maa mansikka

Irmeli Kaunisto on valojen, varjojen sekä värien rakastaja. Sydän-Euroopassa Ranskassa valon maailma on täysin erilainen kuin pohjoisessa Koti-Suomessa.

Kaunisto odottaa hetkeä, jolloin hän pääsee maalaustelineensä ja värituubiensa kanssa patonkimaahan. Hänen mielestään odottaminen on kasvattavaa ja palkitsevaa.

Kuvataiteilija rakastaa Suomea. Hän sanoo ihastelevansa joka aamu ensimmäiseksi Näsijärven selkämaisemaa, joka Ylisen kodin ikkunoista avautuu. Samaa näkymää silmäilemällä hän päättää päivänsä käydäkseen levolle. Suomessa vallitsevat valojen maailmat ovat ainutkertaisia. Niiden energialla Kaunisto luo taidettaan.

Kaunisto taitaa monta eri tekniikkaa: paperin, puun, silkin, kankaan sekä pleksin. Onko nyt koittanut silkin aika? Kaunisto myhäilee tyytyväisenä, sillä hyvin monet ihmiset Koti-Suomessa ja Ranskassa ovat kyselleet silkkisten kaulahuivien perään.

Sadonkorjuuta-näyttely on avoinna 15. joulukuuta saakka. Kuvataiteilija Irmeli Kaunisto tulee esittelemään teoksiaan, kun asiasta sopii hänen kanssaan. Yhteystiedot löytyvät näyttelypaikalta.