Karhe-Seura järjestää vuosittainen liikuntatapahtuma Posti-Hilman lenkin tulevana sunnuntaina 19. heinäkuuta klo 9.
Ilmottautuminen lenkille alkaa klo 8.30 Karhen koululta (Nopanperäntie 10). Valittavana on kolme reittiä: 10, 15 tai 30 kilometrin lenkki, jotka voi taittaa kävellen, juosten tai vaikka pyöräillen.
Osallistumismaksu lenkille on 7 euroa ja summa sisältää juomiset matkan aikana olevilta juomapisteiltä sekä voileipätarjoilu maalissa.
Liikuntatapahtuma on saanut alkunsa jo vuonna 1977, jolloin ensimmäinen patikkalenkki taivallettiin Karhen ja Perämaan maastossa. Tapahtuman lähtökohtana on ollut postinkantaja Hilma Syrjän postireitti, jonka hän kulki kolmesti viikossa kävellen.