Koko perheelle suunnatut Vaarini Vempain -kierrokset jatkuvat tulevana sunnuntaina klo 14 Ylöjärven museolla. Kierroksilla tutustutaan 1800-luvun elämään ja ammatteihin Ylöjärvellä.
Tulevana sunnuntaina 12.7. kierroksella mietitään entisten aikojen kierrätystä ja avataan Pikku-Aitan uusi näyttely. Näyttelyn keskiössä on museon kokoelmista esineitä, joita muutoin museolla ei välttämättä nähtäisi.
Edelliskerralla 5. heinäkuuta lapset vanhempineen pääsivät tutustumaan terveydenhuollon ja kansanparannuksen historiaa Ylöjärven näkökulmasta. Kierroksella kerrottiin muun muassa, että ensimmäinen koulutettu kätilö aloitti työnsä Ylöjärvellä jo vuonna 1898, mutta kunnanlääkäriä ja apteekkia saatiin odottaa aina vuoteen 1960 asti.
Lopuksi lapset pääsivät pelaamaan Tyrvään Mantan muistipeliä. Tyrvään Mantan isoisä oli Liimolan tohtoriksi kutsuttu ylöjärveläinen kansanparantaja Vilhelm Juhonpoika Lindroos.