Nuoret tiimiyrittäjät selättivät koronakevään – ”Se millä draivilla he tekevät töitä, on ihaltavaa”

Itä-tamperelaisen omakotitalon pihasta kuuluu musiikkia ja iloista puheensorinaa. Kyseessä ei ole puutarhajuhlat vaan nuorten miesten tiimi, joka uhmasi koronakevättä ja perusti yhteisen pihatöitä tekevän yrityksen opintojensa puitteissa Proakatemialla.
– Meillä on mukavaa yhdessä töissä, sanoo Juho Urhemaa (vas). Vieressä Joni Sydänlammi ja Jarkko Suojanen.

– Olemme tutustuneet Proakatemiassa ja siellä ideoineet ja jutelleet. Juholla oli jo kokemusta tästä touhusta. Heräsi idea, että teemme tätä hieman isommalla porukalla, kertoo metsäkyläläinen Joni Sydänlammi siitä, miten Juho Urhemaan yritys Pihuri lähti koronakeväänä laajenemaan

Nuoresta 23-vuoden iästään huolimatta Urhemaa on toiminut pihatyöalalla jo viisi vuotta.

– Sieltä on kertynyt kattava pohja pihatöiden tekemiseen, Urhemaa toteaa.

Pihuri-tiimiin kuuluvat Sydänlammen ja Urhemaan lisäksi Hämeenlinnasta kotoisin oleva Jarkko Suojanen sekä ylöjärveläinen Axel Wiklund, joka työskentelee haastattelupäivänä tiimin toisessa kohteessa. Suojanen kertoo, että koronakevät vaikutti aikatauluihin sen verran, että tiimi käytti projektin kehittämiseen enemmän aikaa.

Ehdottomasti tiimiyrittäjyyttä

Parikymppiset miehet opiskelevat Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa yrittäjyyttä ja tiimijohtamista.
Sydänlammi päätyi Proakatemiaan, koska hän halusi opiskella yritystoimintaa käytännönläheisesti. Proakatemiassa ei ole tavanomaisia oppitunteja, vaan siellä opiskellaan tiimeissä, joissa keskustellaan muiden mielipiteet huomioiden ja luetaan kuhunkin aihepiiriin liittyvää kirjallisuutta.

– Se on tosi erilaista kuin monissa muissa oppilaitoksissa, Sydänlammi toteaa.

Joni Sydänlammi kertoo tiimiyrittämisen olevan mielekästä, kiinnostavaa ja haastavaa.

– Olen halunnut toimia ehdottomasti tiimiyrittäjänä. Yhdessä pääsee niin paljon pidemmälle, ja pystyy jakamaan muiden kanssa ilot ja surut, Urhemaa kertoo, ja lisää, että kultainen keskitie löytyy, kun ideoita pallotellaan yhdeltä toiselle. Kaverit ovat tukena hyvinä ja huonoina päivinä.

– Välillä mennään nollasta sataan ja sadasta nollaan. Ei pääse eikä joudu päättämään yksin, Suojanen heittää.

– Nyt kun meillä on tiimi kasassa, meillä on mahdollisuus opetella tiimiyrittäjyyttä, tehdä yritystoimintaa samalla ja kasvattaa tätä hommaa. Olemme kokonaisvaltainen piha-alan yritys, Urhemaa sanoo.

– Haluamme tuoda raikkautta tähän piha-alalle ja tehdä työt hyvin ja asiakaslähtöisesti. Lähdemme siitä, että asiakkaat ovat tyytyväisiä, hän jatkaa.

– Teemme pihanrakennusta, -hoitoa ja -suunnittelua, Sydänlammi sanoo ja kertoo, että pihatöitä he ovat oppineet tekemällä ja lisäoppia löytyy verkosta.

Ennakkoluulottomasti eteenpäin

Juho Urhemaa ja Joni Sydänlammi asentavat pihakivetystä.

Pihuri-tiimi on on työskennellyt ahkerasti toukokuun alusta lähtien. Toiminta-alueena on Pirkanmaa.

– Meillä on ollut todella hyvin hommia, kysyntä on yllättänyt, Urhemaa iloitsee.

– Koulussa suunnittelimme, että lähdemme myymään tätä ovelta ovelle, mutta jätimme sen täysin koronan takia. Jaoimme flyerit postilaatikkoon ja siitä se lähti, Sydänlammi sanoo.

Sana reippaista nuorista miehistä on myös kulkenut naapurilta toiselle.

– Kun tekee työnsä rehdisti, rehellisesti ja reippaasti, ja asiakas on tyytyväinen, niin siitä seuraa lisää töitä.

Haastattelupäivänä tiimi tekee pihakivetystä itätamperelaisen omakotitalon pihamaalla. He ovat ottaneet pihapolulta kivilaatat pois, pesseet ne painepesurilla ja laittavat ne takaisin paikalleen uuden pohjan ja suodatinkankaan päälle. Edellisellä viikolla he ovat korjanneet samalla tontilla aitaa, tyhjentäneet kompostin ja trimmanneet omenapuita.

Kun pihatöiden sesonki syksyllä hiipuu, jatkavat miehet opintoja. Niitä on jäljellä 2,5 vuotta. Tulevaisuuden visioissa Pihuri ei ole ”pelkkä kesätyö” vaan tavoitteena on kasvattaa yritystä ja työllistää muita sen puitteissa. Yritystoiminta, sen pyörittäminen ja kasvattaminen onkin tiimiläisten yhteinen tavoite.

Muille nuorille yrittäjänä toimimisesta haaveileville Urhemaa lähettää terveisiä:

– Mikään ei ole tärkeämpää kuin aloittaminen. Käytäntö opettaa paljon, tietenkin pitää selvitellä asioita etukäteen, ettei mene heti plörinäksi. Uskallusta!

Pihuri-tiimin valmentajana Proakatemiassa toimii Toni Lehtimäki. Hän on ylpeä tiimistä, joka rohkean ennakkoluulottomasti lähti toteuttamaan visiotaan haastavassa tilanteessa.

– Pihurit näyttävät kaikille meille malliesimerkkiä siitä, että aina voi löytää uusia ratkaisuja ja mahdollisuuksia. Se millä draivilla he tekevät töitä, on ihaltavaa. He näkevät koronassa enemmän mahdollisuuden kuin mahdottomuuden. Tätä katsantokantaa me tarvitsemme jokainen: että näemme ja luomme toivoa ympärillemme, rohkaisemme ja kannustamme toisia, Lehtimäki sanoo.