Kesäpääkirjoitus: Oloa parantava ikiliikkuja

10.06.2020 09:00

Ville MäkinenEpidemia, tartuntakejtu, desinfiointiaine, valmiuslaki, poikkeusolot, riskiryhmä, karanteeni, pisaratartunta, suojavarusteet, liikkumisrajoitukset, tartuntatautilaki, testauskapasiteetti, etätyö, kasvosuoja ja sosiaalinen etäisyys.

Alkaako tuntua siltä, että näitä ja muutamia muita sanoja on kuultu toistettavan jo ihan riittävästi? Ehkä jopa vähän liikaa tai oikeastaan ihan liikaa?

Eikä tarvitse edes mainita sitä viheliäistä k-kirjaimella alkavaa sanaa. Silti kaikki tietävät, mistä on kyse.

Media ei anna meille tästä aiheesta rauhaa. Ei edes paikallismedia, koska senkin tehtävä on seurata aikaa ja kertoa ikävistäkin asioista, jotka vaikuttavat omaan paikkakuntaan ja sen ihmisiin.

Mutta ei liene liikaa pyydetty, jos edes kesäauringon paistaessa me kaikki saisimme hetken hengähtää ja voisimme olla ajattelematta tätä koko poikkeuksellista aikaa ja kaikkea siihen liittyvää. Vaikeaa omien ajatusten säätely on, mutta ainakin sitä kannattaa yrittää.
Voit siis hyvällä omalla tunnolla riisua ajatuksistasi kaikki ikävät asiat ja nauttia kesästä – ja elämästä.

Täytyy vielä toivoa, että Ylöjärvellä ja muuallakin paistaa tänä kesänä aurinko kirkkaammin kuin koskaan. Juuri tänä kesänä jokainen meistä ansaitsisi mahdollisimman paljon valoa ja lämpöä. Toivottavasti niitä saadaan auringosta ja toivottavasti niitä saa jokainen myös läheisiltään.

Itse asiassa tämähän toimii niin, että kun jokainen itse antaa päivittäin pienen palasen myötätuntoa, ystävällisyyttä ja välittämistä niin silloin niitä saa myös itse. Kyseessä on ikään kuin ikiliikkuja, joka parantaa kaikkien oloa.

Rentouttavaa kesää Ylöjärven Uutisten lukijoille ja ihan kaikille muillekin.