Koronan myötä islanninhevosyhdistyksen toimintasuunnitelma meni uusiksi yhdessä yössä

14.04.2020 18:03

Yhdistystoiminta perustuu yhteiseen tekemiseen ja yhdessä oloon. Nyt kun maailmalla ja Suomessa on Koronavirus COVID-19 -tilanne päällä, on yhdessäolo mietittävä tarkkaan. Pirkanmaalla toimiva ja Ylöjärvellä kotipaikkaa pitävä Suomen Islanninhevosyhdistys ry:n paikalliskerho Snöggur ry saa uusia jäseniä poikkeustilasta huolimatta.
Islanninhevoset ovat kilttejä ja ne voivat elää laumassa. (Arkistokuva)

Koronavirus on vaikuttanut myös yhdistysten toimintaan tämän kevään aikana. Erilaiset harrasteryhmät, tapahtumat ja muut kokoontumiset on jouduttu perumaan. Snöggurissa ei olla jääty toimettomiksi, vaan toiminta on jatkunut etänä. Vaikka kasvokkain ei olla päästy näkemään, on toimintaa kehitetty erilaisten sähköisten työkalujen avulla. Jäseniä on osallistettu sosiaalisessa mediassa ja tehty sähköisiä kyselyitä. Yhdistyksen hallitus on kokoustanut niin Teams kuin Zoom-sovelluksella.

Tapahtumien järjestäjä

Snöggurilla on pitkät perinteet hevostapahtumien järjestäjänä. Kaikki tapahtumat ovat tähän asti olleet kasvokkain tapahtuvia. Koronan myötä yhdistyksen toimintasuunnitelma meni uusiksi yhdessä yössä.
Suomen Ratsastajainliitto suositteli heti koronatilanteen selvittyä suureen harkintaan sekä varovaisuuteen kaikessa hevostoiminnassa ja keskittymään välttämättömään toimintaan hevosten hyvinvoinnin turvaamisen kannalta. Snöggur perui muun muassa Ylöjärvellä Tuulensillan tallilla järjestettävät harjoituskilpailut.

Nopean reagoinnin ja jäsenten innokkuuden ansiosta, yhdistyksen toiminta ei loppunutkaan vaan tapahtumat saatiin nopealla aikataululla mietittyä uusiksi ja yhdistys pystyy nyt tarjoamaan jäsenille tapahtumia, webinaareja ja tallenteita verkon yli.

Snöggurin hallituksen, tuore puheenjohtaja, Anniina Trygg, on innoissaan uusista jäsenistä ja kiittelee motivoitunutta yhdistyksen hallitusta.

– Poikkeustilanteestakin huolimatta ihmiset tarvitsevat ympärilleen toisia ihmisiä, vaikka sitten vain etänä, Trygg sanoo.

JOHANNA VEIJANEN