Mikäli Korona-virus suo, ylöjärveläinen Virpi Keränen lähtee marraskuussa Himalajalle osana Kapua-ryhmää. 20-henkisen ryhmän tarkoituksena on kerätä yhteensä 100 000 euroa nepalilaisille nuorille ja vammaisille.
Virpi Keränen lähtee Nepaliin hyvillä mielin. Hän harrastaa vaellusta, joten 5420 metrin nousu ei jännitä.
– Kävin ensimmäisen kerran Himalajan-vaelluksella vuonna 2018, ja se jätti jäljen sydämeen. Paikallisten ystävällisyys oli siellä silmiinpistävää.
Sen kertaiseen vaellukseen ei liittynyt hyväntekeväisyyttä, mutta kun Keränen näki myöhemmin hyväntekeväisyysvaelluksesta mainoksen, hän päätti hakea mukaan ja tuli valituksi.
Vuoristotauti mahdollinen
Marraskuun omakustanteinen matka alkaa tutustumalla siihen, miten Kapua-hankkeilla kerätyillä varoilla autetaan paikallisia. Sen jälkeen Kapua-ryhmä suuntaa noin kaksi viikkoa kestävälle vaellukselle.
Viimeksi Himalajalla Keränen sai lieviä vuoristotaudin oireita.
– Vuoristotaudin oireita voi tulla jo 3000 metrin paikkeilla. Minulla oli lieviä oireita 4000 metrissä. Vuoristotaudissa voi tulla esimerkiksi pahoinvointia, päänsärkyä, levottomuutta, unettomuutta ja pahimmillaan hengitysvaikeuksia.
Vaikka vaeltajan pitää olla fyysisesti hyvässä kunnossa, hyvä kunto ei sinänsä ehkäise tautia.
– Vaellus on fyysisesti raskas, kun koko ajan noustaan ylöspäin. Nouseminen olisi sula mahdottomuus, jos kunto olisi huono.
Keränen on ulkoilma- ja luontoihminen, joka on vaeltanut muun muassa Espanjassa Santiago de Compostelan reitillä ja Islannissa. Kuntosali-ihminen hän ei ole, mutta salilla käyminenkin on taas tullut aloitettua, jotta kunnosta tulisi mahdollisimman hyvä.
Majoittuminen teetuvissa
Virpi Keränen toteaa, että vaelluksessa saattaa olla välillä hankalia osuuksia: osa maastosta on vaikeampaa, ja maanvyörymiäkin voi ilmetä.
Nukkuminen tapahtuu paikallisissa teetuvissa.
– Ne ovat hyvin vaatimattomia. Niissä on seinät ja katto pään päällä, mutta ei välttämättä lämmitystä.
– Niissä nukkuminen on iso tekijä paikallisille. Teetupien pitäjät saavat elantonsa siitä, että he majoittavat matkailijoita ja tarjoavat mahdollisuuden aamupalaan ja päivälliseen.
Ryhmällä on mukana kantajia, sillä kaikkea mahdollista juomista makuupussiin, sadetakkiin ja vaatteisiin ei pysty yksin kantamaan.
Lakritsilla varoja
Vaeltajat keräävät varoja erilaisilla tapahtumilla ja myymällä muun muassa Kapua-lakritsia ja -kahvia. Heillä on lupa myös suoraan rahankeräykseen.
Hyväntekeväisyys on Lempäälässä päiväkodin lastenhoitajana työskentelevälle Keräselle jossain määrin tuttua jo aiemmin: hän toimii vapaaehtoisena Suomen Ladussa lasten ja perheiden jaostossa.
– Vaellus on mielestäni loistava tapa yhdistää mahdollisuus tehdä hyvää, haastaa itseni fyysisesti ja myös saavuttaa huima kokemus.
Lue myös faktalaatikko!