YPA: Sivistysjohtajan näkemys tasapuolisuudesta on täynnä tarkoituksellisia vääriä tietoja

Sivistysjohtaja Hursti on valmis kertomaan omaa totuuttaan jopa hallinto-oikeudelle. Hursin esittelemä lausunto vapaa-aikalautakunnalle salivuoroasioista on täynnä tarkoituksellisia vääriä tietoja.

Lausunnossa Hursti aloittaa heti oleellisimman tiedon vääristämisellä. Hän väittää, että jaettava salivuorokapasitetti keskusta-alueella on noin 170 tuntia. Keskustan saleista vuoroja on jaettavissa 442 tuntia ilman pelivuoroja. Prime-time aikana jaettavaa salikapasiteettia on 340 tuntia. Tämä on kaikkien tarkistettavissa Timmi-varauspalvelusta.

Hursti pyrkii kirjelmässään tekemään vaikutelman, että YPA:lle ei ole kelvanneet jotkin vuorot. Tosiasia on se, että YPA:n 7 joukkuetta on jätetty kokonaan ilman vuoroja, jo ennen ensimmäistä jakoehdotusta.

Naapuriseura on vastaavasti saanut niin paljon ylimääräisiä vuoroja, että on voinut luovuttaa niitä pois 17 tuntia. Tätä Hursti ei kirjelmässään mainitse. Eikä myöskään sitä, että hän on itse allekirjoittanut sopimuksen, jolla ostetaan salivuoroja Ilveksen omistamasta hallista yhteensä 60 000 eurolla.

Lisäksi hän pyrkii sysäämään vastuuta Olli Alamäelle ja Riikka Majurille. Alamäellä on toki merkittävä osuus tehdyissä väärinkäytöksissä, mutta Hursti on itse kyseisen toiminnan pitkäaikainen takuumies. Hänelle on useamman vuoden ajan informoitu toimien puutteista.

Hursti maalaa kirjelmässään kuvaa, jolla valehdellaan YPA:n vaatimuksista: ”kaupungin suurinta liikuntasalia ei voi käytännössä valjastaa vain yhden lajin tai seuran käyttöön.” Urheilutaloon liittyen olemme vaatineet, että saleja jaetaan useammalle käyttäjälle ja, että aikuiset harjoittelevat myöhäisillä vuoroilla ja lapset alkuillan vuoroilla. Lisäksi olemme vaatineet, että saleista ei myönnetä vuoroja tamperelaisille seuroille. Kuten vapaa-aikalautakunnan kriteerien mukaan pitäisi ollakin.

Hurstin näkemys on: ”Tamperelainen uintiseura voi erittäin hyvin järjestää ylöjärveläisille lapsille ohjattua toimintaa Ylöjärvellä, jos Ylöjärvellä ei ole ko. lajin ”omaa” seuraa. Hän on siis valmis myöntämään Tampereen uimareille salivuoron mm. lentopalloon soveltuvasta korkeasta salista, jossa on parkettilattia. Jos Hursti järjestää parkettilattialla avoimet uintikisat ja itse osallistuu, niin lupaan tulla kirittämään viereiselle radalle.

Hursti on viimeaikaisilla toimillaan loukannut jo sekä ylöjärveläisiä opettajia, että YPA:ssa talkootyötä tekeviä vapaaehtoisia. Kaikki tekevät todella tärkeää työtä ylöjärveläisten lasten hyväksi. Hämmentävää on odottaa sitä, että koska valtuutettumme tai työnantaja puuttuvat Hurstin tekemisiin.

Arto Paananen
YPA ry:n puheenjohtaja

Lue kaupungin vastine:

Vastine YPAn puheenjohtajalle: Kaupunki on toiminut ohjeiden mukaisesti

Kommentointi on suljettu.