Ylöjärven kuvataidekoululaisryhmä tarttui hetkeksi muovailuvahaan, kameraan ja tietokoneeseen. Syntyi vahahahmojen tähdittämiä minivideoita satavuotiaan kotimaisen animaation kunniaksi.
Kamera tuijottaa pientä vahakoiraa taide- ja käsityötalo Krankkulassa.
Käsi siirtää otusta aavistuksen verran, kamera nappaa kuvan ja taas sormet hievahduttavat hahmoa. Nuori tyttö ohjaa kameraa tietokoneen avulla ja seuraa samalla näytöltä tapahtumien kulkua.
Tekeillä on tarina koirasta, joka kadottaa häntänsä.
Animaatiota loihtii ryhmä kuvataidekoululaisia Videootit ry:n järjestämässä työpajassa.
Pikamaistiainen animaation teosta
Paja tutustuttaa kuvataideharrastajat animaation tekoon pikakelauksella. Pikku videon tekoon on näet varattu vain viisi kaksituntista kokoontumiskertaa.
– Animaation teko on tosi hidasta, työpajaohjaaja ja kuvataiteilija Heidi Saramäki sanoo.
Niinpä lyhytkurssin aikana ehtii tehdä minuutin tai kahden mittaisen tarinapätkän.
– Ei tosiaan koko illan animaatiota tehdä hetkessä. Siihen tarvitaan usea vuosi ja iso työryhmä, ohjaaja virnistää.
Pitkät luennoinnit on jätettävä väliin. Mutkikkaisiin animointikiemuroihinkaan ei ole aikaa, mutta se ei tarkoita, etteikö pieniä mausteita voitaisi lisäillä.
– Pidämme animaatiot tarinatasolla mahdollisimman yksinkertaisina. Näin voidaan jättää vapaat kädet animointivaiheeseen. Kun tiedetään runko, se, mitä ollaan tekemässä, voidaan lisätä animointiin joitain kivoja juttuja.
– Tämä on kurkistus animaation tekemisen logiikkaan.
Ripeällä otteella ehtii kuitenkin heiluttaa kummasti hihoja.
Ensimmäisellä kerralla kurssilaiset muistelivat animaatiokokemuksiaan sekä tutustuivat esimerkkeihin ja animoinnin perusteisiin.
– Tarkastelimme myös animaation esivaiheita, kuten plärää eli selailuvihkoa ja silmän jälkikuvaefektiin perustuvaa thaumatrooppia eli ihmekääntäjää.
Jo ensi kerralla päästiin suunnittelemaan omia animaatioita ja muovailemaan vahahahmoja. Toisella kerralla ryhdyttiin animoimaan. Kolmen kuvaustunnin jälkeen viimeisellä kerralla, tämän viikon perjantaina, videot viimeistellään ja ryyditetään äänillä. Ja lopuksi ne tietysti katsellaan.
Etuna taiteellinen silmä
Ylöjärven ryhmällä on ässä hihassaan Videoottien kevätkauden pajakiertueella. Se on nimittäin kiertueen ainut kuvataiteen harrastajajoukko; muut vierailukohteet ovat kouluja.
– Ylöjärven ryhmäläisillä on motivaatiota ja omaksumiskykyä, Saramäki kiittelee.
Taideharrastus tukee monin tavoin animaatiopuuhassa.
– Kuvataidetta monta vuotta harrastaneilla visuaaliset ideat saattavat olla kekseliäämpiä kuin muilla.
Kun taiteen perustekniikat ovat hallussa, esimerkiksi vahahahmojen muovailuun ei uppoa valtavasti aikaa.
– Sommittelutaidot auttavat kuvan rajauksessa ja kuvakokojen valinnassa. Kurssilaiset näkevät asioita kuvallisesta näkökulmasta. Myös väriin liittyvät asiat ovat heillä hallussa.
Kuvataideharrastajat Susanna Heikinniemi ja Karoliina Karvonen iloitsevatkin, että kokemuksensa ansiosta he pysyvät kärryillä, vaikka ohjaaja suoltaa paljon uutta asiaa.
Parilla kurssilaisella jopa on ennen pajaopetusta karttunutta kokemusta animoinnista. Pohjataitoja paja ei kuitenkaan vaadi.
– Tämä on tekemällä oppimista. Aika nopeasti tekijöille tulee oivallus, ohjaaja hymyilee.
Vaan ei animaation teko ole silkkaa leikkiä niillekään, joilla on taiteellista silmää. Toverustytöt tuumaavat, että haastetta on piisannut.
– Hahmon siirtäminen on hankalaa. Sitä ei saa liikuttaa liikaa kerralla, Karvonen sanoo.
– Täytyy olla kärsivällisyyttä, toveri nyökkää.
Lisämaustetta kuvataidekouluun
Tilaisuus tehdä animaatiota rikastaa kuvataidekoulun antia.
– Tämä ei ole ihan kynä tai pensseli kädessä paperin äärellä tehtyä perusjuttua. Siirrymme 2D:stä 3D:hen, Karvonen intoilee.
Vaikka animaatio ei olekaan perinteisintä pensselillä sutimista, se on yksi kuvataiteen muoto. Siksi sen lisääminen kuvataidekoulun työkalupakkiin ei ole päälle liimattua.
– Animaatio on ollut viimeisten viiden vuoden aikana nouseva asia nykytaiteessa. Myös maalarit, piirtäjät ja valokuvaajat toteuttavat sitä, ohjaaja huomauttaa.
Hänen mielestään pajan tärkeimpiä porkkanoita onkin saada oppilaat huomaamaan, kuinka erilaisia kuvataiteen elementtejä animaatio yhdistää ja kuinka monenlaiset taiteilijat voivat tehdä animaatiota.
Myös Heikinniemi ja Karvonen nyökkäävät ykskantaan, että animaatio on ihan yhtä lailla kuvista kuin piirtäminenkin.
Ohjaaja ja harrastajakaksikko iloitsevat myös animointiin kuuluvasta ryhmätyöskentelystä.
– Tarvitaan yhteistyö- ja neuvottelutaitoja. On kiva seurata, miten ryhmän dynamiikka toimii ja miten ideat muovautuvat keskustelemalla. Voi olla hyvä, että on monta viisasta päätä yhdessä, ohjaaja myhäilee.
Kotimainen animaatio kunniaan
Videoottien pajakiertue nostaa hattua sata vuotta täyttävälle suomalaiselle animaatiolle.
Aiemminkin pajoja puuhanneelle yhdistykselle osuvin tapa kumartaa merkkipaalulle onkin tehdä ruohonjuuritason työtä. Pajoista tehtävä kooste tuo myös näkyvyyttä animaatiolle.
Lisäksi juhlavuosi on oiva tilaisuus esitellä kotimaisen animaation historiaa. Vaikka animaatio on nykytallaajalle tuttu ilmiö, sen askelmerkit vuosien varrelta ovat harvalle tuttua kauraa.
Pajat osuvat nykyajan hermoon muutenkin kuin juhlistamalla merkkivuotta.
Ne vastaavat nuorista itsestään kumpuavaan kiinnostukseen. Moni lapsi nimittäin loihtii animaatioita kotioloissa esimerkiksi netistä ladattavilla työkaluilla.
– Sen lisäksi, että animaatio on nykytaiteen trendi, myös itse tekemisen kulttuuri on nouseva asia, ohjaaja sanoo.
Kurssit antavat kiinnostuneille lisäeväitä ja laajentavat tietämystä, joka on jo idullaan.
Lisäksi pajat rohkaisevat nuoria itseilmaisuun ja pohdintoihin. Ylöjärven pajassa ei tosin ole pureuduttu mihinkään erityiseen aiheeseen, mutta kouluilla pajatyöskentelijät ovat tarttuneet ainakin ympäristön, paikallishistorian, rakkauden ja hyvän koulun teemoihin.
Ohjaaja muistuttaa, että taiteellinen työ ei ole vain komean lopputuloksen loihtimista.
– Se ei sulje pois ajattelua.
Päinvastoin taide voi olla polku ajatteluun.
Kommentointi on suljettu.