Taide ponnistaa pikkuisistakin sormista

Viljakkalalaistyttösen näyttely osoittaa, että lasten taiteessa ja taidetta tekevässä lapsessa on voimaa. Kirjaston syli onkin avoin kaikenikäisten teoksille.
Piirtäminen on Nelli Klemetille päivittäinen ajanviete. Kouluvihkojen kannet täyttyvät kuvista, ja jos opinahjossa siunaantuu vapaa hetki, tyttö täyttää sen pikimmin piirtelyllä.
Piirtäminen on Nelli Klemetille päivittäinen ajanviete. Kouluvihkojen kannet täyttyvät kuvista, ja jos opinahjossa siunaantuu vapaa hetki, tyttö täyttää sen pikimmin piirtelyllä.

Kotvanen sitten Viljakkalan kirjastossa solmittiin sopimus, jollaista ei laadita ihan joka päivä.
Lainaustiskille asteli 11-vuotias tyttö. Hän kysyi, voisiko tuoda taulujaan ja piirroksiaan esille kirjastoon – ihka oikeaksi näyttelyksi.
Ja sehän sopi. Kirjastonhoitaja Kati Tuomisto katsoi kalenterista vapaan ajan. Kului vain pari viikkoa, kunnes nuoren Nelli Klemetin työt jo komeilivat lukusopen seinillä.

Yrittänyttä ei laiteta

Lähtölaukaus näyttelyyn tuli Klemetin äidiltä.
Pienestä pitäen piirustuslehtiön ja maalauskankaiden äärellä tiiviisti viihtyneeltä tytöltä oli kertynyt aimo kasa töitä, joten äiti äkkäsi, josko niistä kokoaisi näyttelyn kotikylän kirjastoon.
Tyttö tuumi asiaa tovin, ennen kuin ryntäsi tuumasta toimeen.
– Kaverit sanoivat, että näyttely olisi kiva juttu, Klemetti kertoo.
Kun paras kaverikin tsemppasi neitosta, tämä rohkaistui tarttua ideaan.
Näyttelypaikka ei ollut Klemetille suuri tuntematon. Ahkerana lukijana hän viihtyy siellä usein kirjojen äärellä. Mutta uuden edessä hän silti oli, eihän hän ollut koskaan ennen lähestynyt lainaustiskiä näyttelykuvioiden merkeissä.
– En aluksi oikein tiennyt, miten kysyisin asiasta. Mutta paikan päällä palat loksahtivat paikoilleen, tyttö kuvailee onnistunutta neuvottelua.
Hän myöntää, että mielessä kävi epäröiviäkin ajatuksia.
– Mutta asiahan selviää vain kysymällä, pikku taituri hymyilee.

Lasten taide arvoon

Tyttösen ehdotus oli kirjastonhoitajalle ilahduttava yllätys. Tämä ei osannut odottaa moista, sillä koskaan aiemmin kukaan lapsi ei ole tullut itse tarjoamaan omaa näyttelyään.
– Nelli oli minulle jo asiakkaana tuttu, mutten tiennyt, että hän maalaa ja piirtää, Tuomisto lisää.
– Hän oli takuulla miettinyt asiaa. Siitä vain siis!
Klemetin näyttely todistaa, ettei taidenäyttelyn pito ole vain aikuisten maaperää. Tytön mielestä onkin tasapuolista päästää lasten teokset esiin siinä missä aikuisten työt.
– Kirjasto on kaikkien käytössä, ja toivottavasti kaikki kokevat voivansa pitää sitä olohuoneenaan, jonne voi tulla tekemään erilaisia asioita. Tämä periaate näkyy myös näyttelypuolella, Tuomisto vakuuttaa.
Niin Klemetti kuin Tuomisto näkevät, että lasten ja aikuisten taiteella on yhtä suuri arvo.
– Yleensä luullaan, että vain aikuiset ovat hyviä maalaamaan ja piirtämään, mutta kyllä löytyy lapsiakin, jotka osaavat, Klemetti huomauttaa.
– Lasten taiteessa näkyy lapsen käden jälki. Lasten taide on omalaatuista, tyttö pohtii tyytyväisenä.
– Lapset voivat ajatella paljon – ja luovemminkin kuin aikuiset. Aikuinen saattaa ajatella piirtävänsä poseeraavan naisen, mutta lapsi voi miettiä, että piirtääkin eläimen, joka muistuttaa ihmistä, Klemetti selittää.
Viljakkalan kirjastossa on ollut lasten taidetta esillä jo ennen Klemetin töitä. Neitokainen tuo kuitenkin uuden tuulahduksen järjestämällä itse ihka oman näyttelyn. Aiemmin esillä on ollut päiväkotilasten ja koululaisten töitä, ja näyttelyiden ohjat ovat olleet aikuisilla.
Klemetti onkin rohkaiseva esimerkki muille lapsille.
– Yleensä lapset ottavat mallia heitä vanhemmista lapsista. Onhan minusta kiva olla malli muille – kunhan vain kaikki osaavat tehdä omat päätöksensä, tyttö nyökkää hymyillen.
– Tämä on itsetuntokysymyskin. Harva lapsi innostuu tuomaan töitään pöytälaatikosta. On hienoa, että Nelli rohkaistui, Tuomisto kehaisee.

Tunteet ulos ja paperille

Pensselit, kynä ja Nelli ovat erottamaton yhdistelmä.
– Aloin piirtää jo ihan pienenä, silloin kun vain opin käyttämään kynää.
Lapsonen viihtyy piirustuslehtiön ääressä päivittäin ja maalauspohjien äärellä aina, kun niitä on. Onneksi tutut ja sukulaiset tukevat harrastusta antamalla lahjaksi välineitä.
Tyttö uskoo perineensä taitoja ja intoa äidiltään, joka on niin ikään taitava kynän ja siveltimen käyttäjä.
Lyijykynäpiirrokset ovat olleet kuvioissa alusta alkaen. Seitsemännen ikävuoden hujakoilla repertuaari laajeni maalauspuuhilla.
– Käytän akryylivärejä. Juuri muilla en maalaa, paitsi vesiväreillä. Yleensä hahmottelen ensin kynällä ja maalaan sitten päälle.
Tyttö kulkee itse oppimisen polkua. Neuvoja on toki karttunut osaavilta perheenjäseniltä, mutta kurssimaisessa opissa hän viihtyi vain puolisen vuotta.
– Kerhossa piirrettiin ja maalattiin aiheesta. En oikein tykännyt siitä. Se oli vähän rajoitettua.
– Olen aika huono piirtämään ihmisiä. Veljeni tyttöystävä opetti minua piirtämään susia ja koiria. Siitä piirtämiseni on sitten lähtenyt, eläinkuviin hurahtanut kertoo.
– Äiti taas on neuvonut vähän maalaamisessa, siinä, mitä aineita kannattaa käyttää ja miten pensseliä kuuluu pidellä.
Inspiraation lähde pulppuaa muustakin kuin tyttöä kiehtovasta eläinaiheistosta.
– Tykkään kaikesta, mitä maalaamisessa ja piirtämisessä vain on. Piirtämällä voi purkaa tunteita. Voin vaikka piirtää koiran asentoon, joka kuvaa sitä, mitä olen itse kokenut. Jos esimerkiksi kaveri on huutanut minulle ja olen ollut itku silmässä, voin piirtää kyyryssä olevan koiran. On hyvä piirtää tunteita ulos.
Myös lopputuloksen näkeminen antaa pontta jatkaa.
Jos innoitus on hakusessa, netti ja musiikki panevat mielikuvituksen liikkeelle.

Oppimisen halua piisaa

Taituri iloitsee, kun pääsee esillä olevien töidensä avulla näyttämään, mihin pystyy.
– Näyttely varmaan inspiroi useaa. On myös kiva kuulla, miten muut arvioivat töitäni, tyttö tuumii ja sanoo hyödyntävänsä palautetta.
Kirjastoon esille asetettaviksi tyttö valitsi parhaiten onnistuneita kuviaan.
Hän ei huolinut joukkoon töitä, joissa pohjalla on ollut valmiiksi painettu kuva. Neitokainen halusi näyttää puhtaasti omien kättensä jäljen.
– Valitsin sekä uusia että vanhoja töitä, jotta niistä voi nähdä, kuinka olen kehittynyt.
Vaikka eläinaiheisto hallitsee näyttelyä, on mukaan löytynyt myös maisemakuvausta.
Näyttely ei ole tuonut Klemettiä tavoitelistan viimeiseen pisteeseen. Tyttö tähyää tulevaan.
– Uskon, että teen vielä jossain joskus näyttelyn.
Tyttö myös luottaa, että hänen taitonsa karttuvat ja jalostuvat vuosien mittaan. Edes vierailta tuntuneita kursseja ja ihmisten piirtämistä hän ei ole tuominnut tyystin pannaan.
Yksi varma visio neitokaisella jo on.
– Haluaisin oppia piirtämään tietokoneella koiria. Kerään rahaa tietokoneeseen yhdistettävään piirtomattoon.

Nelli Klemetin näyttely Viljakkalan kirjastossa 21. helmikuuta saakka.