Vartiopaikalla 4.4.1986
Tässä istun ylioppilaskokeen vartiopaikalla ja ajattelen mielestäni suuria asioita! Toki silti hoidan valvontatehtäväni mallikkaasti, nukahtamisesta ei tietoakaan!
Onkohan niin, että valvontatilanne, olkoon sitten yo-koe tai tavallinen kurssikoe, on opettajalle ainoa hetki, jolloin hän itse voi ja ehtii ajatella? Hänen tulisi kuitenkin, kuten minunkin rehtorina, opastaa opiskelijat ennenkaikkea ajattelemaan, siis ajattelemaan!
Tänään koulunkäynti on kuin sodankäyntiä (olin juuri kertausharjoituksissa johtamassa komppaniaa!)! Tehtävät on suoritettava ajattelematta niiden mielekkyyttä! Tästä läpi rynnien! Toki suomalaiset ovat käyttäneet myös ovelia/luovia taktiikoita ja esim koukanneet selustan kautta tavoitteeseen loistavin tuloksin! ”Koulusodassa” tämä ”selustan kautta- taktiikka” yleensä merkitsee sitä, että yritetään lisätä tietoa vimmatusti, ymmärrystä ei!
Uudet asiat vyöryvät nyt voimalla kouluun! ATK, opetussuunniutemauudistus,… kaikki! Miten tämä kaikki palvelee koulun perustehtävää? Hei, onko kaikilla päälliköillä edes tiedossa koulun perustehtävä, kysyn vaan!!! (tai en oikeastaan, ajattelen vain itsekseni!) Nyt kaikki energia tahtoo mennä teknisiisn asioihin! Olen täysillä kyllä mukana, mutta aika äkkiä on päästävä pois nippelihommista! Ahdistusta on ilmassa!
Katson edessäni ahertavien nuorten yli ja -pelkään! Onko tämä, ”oma kouluni”, pystynyt johdattamaan nuoret ymmärryksen poluille? Liekö siihen pystynyt mikään koulu koskaan? Niin, ajattelu on tietoista asioiden sisään menemistä ja sitä kautta ymmärryksen portaiden avaamista!
Ei yhdentekeviä asioita kannata edes ajatella!
Kirjoitti rehtori Seppo Kylmälä yo-kokeen valvontapaikalla lyijykynällä 4.4.1986.
