Mika Forss taituroi kaksi Toto75-tolppaa

09.01.2014 08:40

Ravivuoden ensimmäinen Toto75-kierros ravattiin totuttuun tyyliin Teivossa lauantaina. Samalla pelaajia opetettiin uuteen aikatauluun, kun raviviikon kohokohta käynnistyi jo kello 14 aikaisemman iltapäiväkolmen sijaan.
Mika Forss oli Teivon Toto75-kierroksen ohjastajanimi kahdella täysosumallaan. Tässä hän ohjastaa Desiree Ladyn tammalähdön ykköseksi vaiheikkaan kilpailun päätteeksi. (Kuvat: Paul’s Special/ Pauli Impola)
Mika Forss oli Teivon Toto75-kierroksen ohjastajanimi kahdella täysosumallaan. Tässä hän ohjastaa Desiree Ladyn tammalähdön ykköseksi vaiheikkaan kilpailun päätteeksi. (Kuvat: Paul’s Special/ Pauli Impola)

Aikataulumuutos on aavistuksen keinotekoinen, sillä ensimmäinen lähtö starttaa Toto75-raveissa kello 14.18. Toisaalta kun aiemmin lauantain ravikarkelot päättyivät puoli kahdeksan maissa, nyt aikataulusta on saatu nipistettyä tunnin verran aikaa pois, eli mittelöt loppuvat puoli seitsemän maissa.
Jotenkin vaikuttaa siltä, että Toto75-ravit kulkevat pikkuhiljaa ja alitajuisesti kohti vanhaa hyvää aikaa. Viitteitä tästä antoi Hevosurheilu-lehden teettämä gallupkysely, jossa 90 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, että lauantain Toto75-ravien pitäisi käynnistyä iltapäiväyhdeltä. Kello 14:n ja 15:n alkamisajat saivat kumpainenkin vain viiden prosentin kannatuksen.
Joka tapauksessa tämä ravikausi mennään lauantaisin Toto75:n osalta kello 14 alkavilla kilpailuilla.
Lauantai-iltapäivän Toto75-kierros oli sekä pelillisesti että urheilullisesti hienoa näytöstä. Radalla nähtiin tiukkoja kamppailuja ja yllättäviäkin tilanteita.
Kierroksen eniten rastittu hevonen Toto75-pelissä oli Mika Forssin ohjastama Frankie Ale. Yli 70 peliprosentin luottamuksen saanut viisivuotias ori sai kuitenkin tehdä täyden savotan ennen kuin voitto varmistui. Forssin mielestä starttihetki ei toteutunut sääntökirjan mukaisesti.
– Lähtö olisi pitänyt ilman muuta ottaa uusiksi. Emme saaneet mitään starttimahdollisuutta 20 metristä. Sen jälkeen oli vain luotettava tuuriin.
Mika Forss heitti Frankie Alen 3100 metrin matkalla reissuun viidennästä ulkoparista, kun matkaa oli jäljellä yksi kierros.
Pitkään näytti siltä, että suursuosikki joutuu nöyrtymään kilpakumppaneilleen. Frankie Ale näytti kuitenkin luokkansa ja taistelijan lahjansa viimeisellä 500 metrillä. Se väänsi väkisin päänmitan voittoon keulassa juosseesta Redrysta.
– Tämä on luokkahevonen. Uskoin, että se nousee ainakin lähelle voittoa. Tosi tiukalle se meni, ja kaikki piti laittaa peliin, Forss analysoi päätöspuolikkaan jännittäviä tapahtumia.
Hevosen valmentaja, Mikkelin raviradalla eläinlääkärinä työskentelevä Leena Sinnemaa sai jännittää suojattinsa puolesta koko rahan edestä.
– Ajattelin, jaksaakohan hevoseni puristaa loppuun saakka. Mutta hyvinhän tuo jaksoi.

Desiree Lady tuli halki tulen ja jään

Jos Frankie Ale tarjosi jännitystä koko rahan edestä, niin paljon tapahtumia järjesti myös toisen kohteen Desiree Lady. Se oli pelattu lähtönsä kakkossuosikiksi reilun 20 prosentin peliosuudella. Ykköshevoseksi oli luotettu Tommi Kylliäisen Phaedra Club hiukan alle 50 prosentilla.
Desiree Lady koki myöhäisen joulun, kun se pääsi sujahtamaan suoraan keulapaikalle suljetusta kasiradasta huolimatta.
Edellä mainitun mahdollisti se, kun Desiree Ladyn edestä lähtenyt Sweet Hope ponkaisi lähtölaukalle.
Avauskierroksen vauhti ei juuri päätä huimannut. Mika Forssin ajokki kellotti avauspuolikkaan vain 19,5-vauhtia ja kierroksenkin ainoastaan 19,0-kyytiä. Piikkipaikka ja köykäinen avauskierros jättivät Desiree Ladylle voiton suhteen kaikki avaimet. Mutta juoksut pitää aina juosta loppuun saakka, ennen kuin palkinnot voidaan jakaa. Desiree Lady laukkasi yllättäen selvästä johtoasemasta loppusuoran alussa. Forss sai ajokkinsa kuitenkin suhteellisen nopeasti raville, ja hevonen jaksoi painaa vielä voittajaksi.
Valmentaja Tapio Mäki-Tulokas otti loppusuoran alun laukan kokeneen treenarin lailla.
– Näin, että Mika aukaisi hevosen korvat loppusuoran alussa. Ilmeisesti hevoseen tuli painetta sen verran, että tammalla meni jalat vähän solmuun. Pikku jännitys on ihan hyvä juttu näissä ravilähdöissä. Mikään ei ole varmaa ennen kuin maalipaalu on ylitetty.
Forssassa valmennustallia pitävä Mäki-Tulokas luottaa voimakkaasti Desiree Ladyyn.
– Uskon, että hevonen nousee tulevaisuudessa kansallisen tason tammaparhaimmistoon.
Ohjastaja Mika Forssin mukaan korvapallojen avaaminen oli syynä laukkaan.
– Tamma meni viimeisessä kurvissa hiukan vinoksi sisäänpäin. Ajattelin, että avaan vielä korvapallot, ja sitten hevonen ponkaisi laukalle, koska sillä oli ruutia niin rankasti käytettävänään. Hepo oli voimissaan ja palasi onneksi raville, Forss analysoi loppusuoran kriittisiä hetkiä.

Upstream jyräsi taas väkevästi

Toto75-pelin päätöskohteen voittajan Upstreamin valmentajalla Jukka-Pekka Hukkasella oli hymy herkässä voittajaseremonioissa.
Toto75-pelin päätöskohteen voittajan Upstreamin valmentajalla Jukka-Pekka Hukkasella oli hymy herkässä voittajaseremonioissa.

Toto75-peli päättyi lämminveristen hopeadivisioonakarsintaan. Kyseistä lähtöä oli etukäteen veikattu suhteellisen tasaisesti.
Aluksi keulapaikan valtasi ylöjärveläisohjastaja Joni-Petteri Irrin luotsaama Doug Careliano. Se joutui avaamaan ensimmäisen puolikkaan  kuitenkin rajulla tempolla. Ensimmäisen viissatasen hintalapuksi muodostui 10,0.
Vaikka Irri sai kierroksen kohdalla rauhoitettua vauhdin 14,0-tempoon, Doug Carelianolla oli piimää kavioissa viimeisellä takasuoralla. Se heitti pyyhkeen lopullisesti kehään 400 metriä ennen maalia.
Vaihtelevan juoksun toisella radalla saanut kykytamma Upstream oli lopulta paras. Se rutisti loppusuoralla ohi Buck Bokosta.
Hevosen valmentaja Jukka-Pekka Hukkanen oli mielissään suojattinsa esityksestä.
– Tamma esitti tänään parastaan. Juoksukulku oli kuitenkin suhteellisen hankala. Aluksi hevonen joutui menemään kolmatta rataa ja sitten kuolemanpaikalla ennen kuin se sai selän eteensä.
Upstreamin ohjastaja Ari Moilanen kehui hevosen urheilullisuutta ja yritteliäisyyttä.
– Tamma juoksee paikasta kuin paikasta ja yrittää aina parhaansa. Se on kaiken kaikkiaan  rehti kilpahevonen.
Toto75-pelissä jaettiin paperirahaa. Parin suuremman yllätyksen myötä seitsemän oikein veikanneet palkittiin lähes
15 000 eurolla. Kutosillakin sai reilut 85 euroa. Vitosilla lunasti kahvirahaa 5,10 euroa.

Pääsylipulla tuet lastensairaalaa

Teivon ravirata on mukana tukemassa tärkeää hanketta, jossa kerätään varoja vuonna 2017 Helsingin Meilahteen valmistuvalle lastensairaalalle. Keräyskampanja käynnistyi Toto75-ravien yhteydessä.
Teivo lahjoittaa tämän kauden jokaisesta myydystä sisäänpääsylipusta 10 senttiä ja jokaisesta myydystä kausikortista viisi euroa uuden lastensairaalan tukemiseen. Kerätyt varat lahjoitetaan Teivon vuoden 2015 ensimmäisissä raveissa tuen saajille.
Näin ollen myös pääsylippujen palaaminen arkiraveihin saa uudenlaista syvyyttä.
– Mitä enemmän raviyleisöä vierailee Teivossa tällä kaudella, sitä suurempi on myös keräyspotti lastensairaalan hyväksi, Teivon ravikeskuksen johtaja Kimmo Thuneberg kannusti.
Teivon ravikausi jatkuu 14. tammikuuta. Silloin ovat vuorossa tutut tiistairavit.
Seuraava Teivon Toto75-kierros on 8. helmikuuta, jolloin ravataan Toto75-finaalit.