Kärkijoukkue Uplakers otti rutiinivoiton

Miesten jääkiekon III-divisioonan Hämeen ylempää jatkosarjaa johtava Ylöjärven Uplakers ei antanut Hauhon Sisun yllättää vaan otti pisteet yllättävän tiukan väännön jälkeen.
Uplakersin vastustajien maaliverkot ovat olleet kovilla tällä kaudella. Uplakers on iskenyt kuudessa ylemmän jatkosarjan ottelussa peräti 44 maalia.
Uplakersin vastustajien maaliverkot ovat olleet kovilla tällä kaudella. Uplakers on iskenyt kuudessa ylemmän jatkosarjan ottelussa peräti 44 maalia.

Edelleen tappioitta jatkosarjassa porskuttava Uplakers voitti avauserän maalein 2–1.
Tomi Kallionsivu iski ensimmäisen osuman erän puolivälin jälkeen.
Vierailija HauSi tuli tasoihin pari minuuttia myöhemmin, mutta tasoituksesta ehti kulua vain 15 sekuntia ennen kuin ylöjärveläiset nappasivat jälleen johdon. Maalista vastasi läpiajon päätteeksi onnistunut Joonas Lehto.
Toinen erä oli maaliton, vaikka kumpikin joukkue pääsi yrittämään useasti ylivoimalla.
Kolmannessa erässä molemmat ryhmät löysivät jälleen maalijyvän. Tomi Kallionsivu teki illan toisensa ja vei Uplakersin ylivoimalla 3–1-johtoon. Hetkeä myöhemmin HauSi kavensi niin ikään ylivoimalla.
Kavennuksesta ehti kulua kuitenkin vain yhdeksän sekuntia, kun Uplakers kuittaisi itselleen uudelleen kahden maalin etumatkan. Maalin iski lähietäisyydeltä Mika Kalliomäki.
Hauholaiset eivät kuitenkaan suostuneet taipumaan helpolla. Vieraat nousivat kahdella kahden minuutin sisällä tulleella osumalla tasatilanteeseen.
Jälleen kerran HauSi kuitenkin nukkui tasoituksensa jälkeen. Mika Kalliomäki pääsi niittaamaan kamppailun toisen maalinsa, joka osoittautui lopulta ottelun voitto-osumaksi.
Yksi Uplakersin hahmoista oli maalivahti Eemeli Selin, joka nappasi tukun tärkeitä koppeja.
– Vaikka ois kuinka vellit housuissa, mutta jos tehdään enemmän maaleja kuin kaveri, niin silloin voitetaan, kaksi maalia viimeistellyt Tomi Kallionsivu kommentoi Uplakersin Facebook-sivuilla.
Uplakers menetti ottelussa sairastuvalle ykköstykkinsä Joonas Lehdon sekä Heikki Soipion.
Uplakers jatkaa siis puhtaalla pelillä ylemmän jatkosarjan kärjessä. Ylöjärveläisjoukkue palaa kaukaloon joulutauon jälkeen 11. tammikuuta Parkanossa. Silloin vastaan asettuu sarjajumbo PK-38.