Teivon ravirata kunnostautuu ohjelman järjestäjänä: Viena Kaupin tehtäviin kuuluvat nuorisotoiminta, markkinointi ja ravipäivät

02.07.2019 13:34

Viena Kauppi aloitti toukokuun alussa Teivon raviradalla markkinoinnin ja ohjalmakoordinoinnin tehtävissä. Naisen työhistoriaan kuuluu raviratoja ja valmennusta, joten hevoset ovat tuttuja.
Yksi Kaupin työn parhaista puolista ovat paikalla olevat hevoset. Kilparatsu Ruusu on yksi työkavereista Teivossa.

Viena Kauppi on harrastanut hevosia koko elämänsä. Teivoon töihin hän siirtyi Oulun raviradalta toukokuun alussa. Ensimmäinen iso työtehtävä uudella työpaikalla oli kesäkuussa raviradalla järjestetty Popedan konsertti.

– Oli ihana päästä organisoimaan suuren luokan tapahtumaa. Teivossa meillä on mahtavat puitteet suurillekin tempauksille, ja tulevaisuudessa toivoisinkin näkeväni raviradalla entistä monikäyttöisempää toimintaa, suunnittelee Kauppi.

Naisen työnkuva on monipuolinen; tehtävien keskiössä ovat markkinointi, ravipäivien rakentaminen ja teemoitus sekä nuorisotoiminnan koordinointi. Teivon lisäksi hän suunnittelee nuorisotoimintaa myös Forssan, Riihimäen ja Lahden raviradoille, etenkin nyt kun Lahti isännöi kuninkuusraveja elokuussa.

Kauppi päätyi viime vuonna virkavapaallaan töihin Hämeenkyröön, ja päätti jäädä Pirkanmaalle. Hän on asunut usealla paikkakunnalla ja työskennellyt Australiassakin parisen vuotta, joten muutos ei tuntunut suurelta. Koulutukseltaan Kauppi on matkailurestonomi.

Ponikerho ja kepparikerho aloittavat Teivossa syksyllä

Nuorisokerhojen järjestäminen tuntuu entisestä ravinuoresta luontevalta ja mukavalta. Syksyllä Teivossa nähdäänkin kattava tarjonta nuorisotoimintaa, esimerkiksi poni- ja keppihevos- eli kepparikerho. Sekä poniravien että keppariharrastuksen suosio on jatkuvassa nousussa, joten paikalle odotetaan innokkaita harrastajia.

– Jo ennen syksyä järjestämme heinäkuun ravitiistaisin ohjelmaa lapsille. Lauantai on kuitenkin ravien suosituin päivä, ja heinäkuun ohjelma huipentuu huippuravien lauantaihin 17.8. Toivomme silloin paikalle paljon lapsiperheitä, selittää Kauppi.

Tiistairavien aikaan pidettävissä tapahtumissa on muun muassa poniratsastusta, askartelua, aaseja ja hoitoponeja viikosta riippuen.

Työ ei tule Kaupilta loppumaan, sillä markkinointia ja myyntihommia voi tehdä niin paljon kuin jaksaa ja työaika antaa myöten. Myös viikonlopun RestauRanta Markkinoille hän suunnittelu lasten ohjelmaa.

Työssään Kauppia motivoi erityisesti lajin löytävät uudet ihmiset, minkä lisäksi ravien yleisön viihtyvyys on naiselle sydämen asia. Kauppi käy raveissa myös töidensä ulkopuolella oman vapaa-aikansa ratoksi ja ratsastaa aktiivisesti.