Egyptin lomat saivat uuden merkityksen, kun Minna Vallin lähti viettämään vuorotteluvapaata kairolaiseen katulasten turvakotiin.
Vuosituhannen alussa ylöjärveläinen Minna Vallin löysi sattumalta edullisen pakettimatkan, jolla hänen koko perheensä pääsi lomailemaan entuudestaan tuntemattoman Egyptin Hurghadaan.
Jostakin syystä Egypti iski Valliniin kovaa, etenkin pääkaupunki Kairo – kaikesta hullunmyllystä huolimatta.
– Kyllähän Kairo on aivan jotakin muuta kuin nämä Ylöjärven raitit. Sehän on suoranainen kaaos, kun 19,5 miljoonaa ihmistä laittaa samaan kaupunkiin. Saaste on hirvittävää ja meteli kova. Milloin kuulee rukouskutsun, milloin auton tööttäämistä tai aasin huutoa.
– Kadulle ei voi jäädä ihmettelemään, vaikka kulkiessa voi nähdä mitä vain: jossakin saattaa nähdä kuolleen eläimen, toisaalla taas kerjäävän lapsen. On vain kuljettava määrätietoisesti eteenpäin muiden mukana.
Egypti kutsuu vuosittain
Myös vuoden 2012 vuorotteluvapaallaan Vallin vaihtoi Ylöjärven raitit Kairon vilskeeseen. Nyt kyse ei ollut pelkästä lomailusta, sillä tarkoituksena oli lähteä vapaaehtoistyöntekijäksi kairolaiseen katulasten turvakotiin suomalaisen Kulttuurikameleontit ry:n kautta.
Vapaaehtoistoiminta ei jäänyt Vallinilta kuitenkaan vain yhteen kertaan, vaan vuoden 2012 jälkeen hän on palannut Egyptiin vuosittain, viimeksi viime vuoden lokakuussa.
– Sillä on lapsille aivan valtavan suuri merkitys, että sama ihminen palaa aina uudelleen. Olen saanut tästä myös itse niin paljon, kun olen päässyt näkemään, miten lapset kasvavat ja pukevat hymyillen ensimmäiset koulupukunsa. Minulle tulee toiveikas olo, että he pärjäävät elämässä.
Surullisia kohtaloita
Egyptissä katulapset ovat todellinen ongelma ja Vallinin mukaan kaikkia turvakodin asukkaita yhdistää yleensä ainakin yksi sama tekijä: köyhyys.
– On vauvoja, jotka on löydetty roskiksesta. Sitten on nuoria teiniäitejä, jotka ovat joutuneet raiskauksen uhriksi. Jos isää ei löydetä, niin perhe saattaa hyljeksiä tytärtä ja heittää tämän pihalle. Suurinta osaa turvakodin asukkaista on kohdeltu jollakin tavalla epäinhimillisesti tai elämän lähtökohdat ovat olleet muuten vain huonot, Vallin selittää.
Hän myöntää, että joskus epäoikeudenmukaisuus saa hänet tuntemaan vihaa.
– Harvoin enää itken, mutta joskus turvakodin portin sulkiessani en voi muuta. Niin vihainen olen heidän kohtaloistaan.
Lapset kohtelevat kauniisti
Turvakodin sisällä meno on kuitenkin kaikkea muuta kuin murheellista. Vallinin mukaan talo on ”täynnä elämää”.
– Me nauramme kauheasti ja lyömme leikkiä. Lapset antavat myös suukkoja ja kohtelevat todella kauniisti. Toisaalta välillä saattaa pulpahtaa pintaan joitakin ikävää, sillä asukkailla on eri asteisia traumoja.
Vallin teki vapaaehtoistyötä aluksi vauvojen kanssa. Nyt lasten kasvettua homma on muuttunut viihdyttämiseksi ja leikkimiseksi, mitä kielimuuri ei estä. Turvakodin lapset osaavat laulaa esimerkiksi Hämä-hämä-häkin.
Yksi merkittävimmistä hetkistä oli Vallinille se, kun tyttäret Iida, Fanni, Olga ja Friida tulivat äitinsä mukana turvakotiin. Silloin Vallinin ei tarvinnut tehdä muuta kuin nojata taakse ja seurata vierestä.
– Istuin tuolilla ja katsoin, kun he ottivat tilan haltuun ja solahtivat leikkimään lasten kanssa. Se oli äitinä upea hetki, kun tajusin, että minua ei tarvita.
Vaatteita lahjoituksilla
Vallin tekee myös yhteisiä ostosreissuja turvatalon nuorten äitien kanssa esimerkiksi paikalliselle torille. Sieltä tytöt saavat valita vaatteita, jotka Vallin ostaa yhdistyksen keräämällä lahjoitussummalla.
– Näillä reissuilla menee aina useita tunteja, kun tytöt ensin sovittelevat ja esittelevät vaatteitaan. Joskus menemme apteekkiin, joskus vaikka lihakauppaan.
Myös lasten koulupuku- ja liikuntavaatehankintoja tuetaan rahallisesti, sillä sellaiset on koulussa oltava.
– Jos liikuntavaatteita ei ole, siitä voidaan rangaista vaikkapa seisottamalla.
”Minna tulee huomenna”
Vuosien aikana Vallin on päässyt näkemään, miten lapset kasvavat ja aloittavat koulutaipaleensa. Myös muutamat teiniäidit ovat päässeet jaloilleen ja rakentamaan omaa elämäänsä.
– Moni pääsee muuttamaan pois siinä kohtaa, kun on löytänyt aviomiehen. Toiset taas pääsevät sopuun perheensä kanssa ja palaavat takaisin kotiin.
Vallin kertoo, että hän on vetänyt itselleen selkeät rajat siihen, mitä hän ajattelee turvakodin lapsista ja heidän tulevaisuudestaan. Ahdistumiselle hän ei anna sijaa.
– Minulla on kotona Suomessa lapset ja työ, joten autan turvakodin lapsia siinä hetkessä ja siinä missä voin. Yksi tärkeä lupaus heille on se, että tulen vielä takaisin.
– Viime kerralla yksi lapsista sanoi hyvästejä tehdessä 20 kertaa arabiaksi ”Minna tulee huomenna”. Hän tarkoitti, että tulen takaisin 20 huomisen jälkeen. Ja minä lupasin tulla.