Kyllä pahemminkin voisi olla

08.03.2019 15:35

Joskus tuntuu, että minua on huijattu. Että kukaan ei varoittanut, miten lapsista tulee esiteinejä, ja esiteineistä teinejä. Toisaalta, kukaanhan ei koskaan sano, että haluan tulevaisuudessa kolme teiniä. Puhutaan vain lapsista. Ehkä sen pitäisi toimia varoitusmerkkinä.
Vaihe on kuitenkin ohimenevä, kuten jokainen teinin kanssa vastaan tuleva yksittäinen tilannekin. Ja tilanteita varten on lohtulauseet, jotka kuljettavat vanhemman tilanteesta yli järjissään. Minä olen keksinyt jo monta.
Sään mukainen pukeutuminen, esimerkiksi. Kun kohtaat aamulla eteisessä teinin, joka haluaa lähteä pakkasella kouluun nilkat paljaina ja ilman pipoa, mieti tätä: Oli aika, kun jouduit arpomaan, laitatko sille villahaalarin vai et. Jos laitoit, sen naama oli kohta ihan punainen. Jos et laittanut, se oli sininen. Villahaalari oli kauhean iso vastuu. Ja kurahaalarin jalkalenkkien ottaminen saappaan alta syksyllä. Muistele sitä. Ne ajat ovat ohitse. Nauti.
Likaiset astiat teinin huoneen lattialla. Ja pöydällä, ja ikkunalaudalla. Ja vaatekaapissa, jos olet juuri huutanut niistä, koska silloin ratkaisu on pistää ne piiloon, ei suinkaan tuoda niitä tiskikoneeseen.
Mutta hei, niitä on kappalemäärältään vähän verrattuna siihen, kun huoneessa olivat levällään legopalikat, hamahelmet ja Littlest Pet Shop -hahmot pikkuruisine oheistavaroineen. Silloin puhuttiin kymmenistä, ehkä sadoista kappaleista asioita, jotka eivät olleet siellä, mihin ne kuuluvat. Astioita on ehkä vain… kahdeksan, eikä niiden päälle yleensä astu niin, että se tekisi kipeää jalkapohjassa niin kuin barbien hiustenkuivaaja.
Ja ikuinen teema, huono vanhemmuus. Liikaa ruutuaikaa, laskuun lähteneet koenumerot, liian vähän rahaa harrastuksiin, liian vähän yhteistä aikaa. Et tunne kaikkia teinin kavereita ja olet kerran katsonut läpi sormien, kun hän myöhästyi kotiintuloajastaan. Mieleen hiipii varmuus siitä, että pilaat koko ihmisen, koska sinulla ei ole tarpeeksi mitään etkä ole tarpeeksi kukaan.
Leuka ylös. Koko maapallon mittakaavassa lapsesi on todella onnekas, koska hän käy koulua, hänellä on ruokaa ja katto pään päällä. Hän on onnekas, ettei häntä ole vielä myyty kenellekään vaimoksi eikä hän tee tekstiilitehtaassa 12-tuntisia työpäiviä. Ilman sitä uutta kännykkääkin, hän on onnekas. Teini ei tätä ymmärrä, koska hänen aivojensa etuotsalohko on muutostöiden takia tilapäisesti pois käytöstä. Mutta sinä ymmärrät, ja se riittää. Sinä riität.