Räikkään tulee Kirsi Kunnaksen kammari

30.01.2019 12:18

Parhaillaan kunnostettavana olevaan Räikkään tulee kirjailijaresidenssi, joka kantaa nimeä Kirsi Kunnaksen kammari.
Tämä kuva Kirsi Kunnaksesta on neljän vuoden takaa, kun Kunnas täytti 90 vuotta. (kuva: arkisto)

Runoilija ja akateemikko Kunnas on antanut luvan nimensä käyttämiselle.

Kirjailijahuoneen vuokrauksen ottaa hoitaakseen ylöjärveläinen säätiö.

– Kaupunki ja Aino Mattila -säätiö päättivät joulukuussa, että säätiö tekee kahden vuoden vuokrasopimuksen huoneen vuokraamisesta, kertoo kulttuurisihteeri Minna Vallin.

Tämä tarkoittaa sitä, että säätiö vuokraa kammarin ensin kahdeksi ja mahdollisesti vielä kahdeksi lisävuodeksi ja vuokraa kammaria sinä aikana eteenpäin hakijoille.

Säätiö hoitaa hakuprosessin ja vuokraa huonetta esimerkiksi kirjailijoille, sanoittajille ja kirjallisuudenalan tutkijoille.

Etelänpuoleisessa huoneessa ei ole tarkoitus asua, vaan siellä voi työskennellä.

Kahvilayrittäjä ei vielä selvillä

Räikän alakerrassa aloittavaa kahvilayrittäjää kaupunki ei ole vielä valinnut kahden hakijan joukosta. Valintaan menee muutama viikko.

Kahvila-ravintolan tiloissa tullaan pitämään taidenäyttelyitä. Kolme ensimmäistä näyttelyä ovat kutsunäyttelyitä.

– Valmistelemme parhaillaan näyttelytoiminnan periaatteita. Toivomme saavamme jatkossa hakemuksia niin, että saamme näyttelykalenterin kokoon vaikka vuodeksi tai puoleksi vuodeksi.

Räikän remontin on tarkoitus valmistua kesäkuussa. Talon vihkiäiset arvioidaan pidettävän syyskuussa.