Uusi vuosi 2019 on alkanut. Monet meistä ovat tehneet taas uudenvuodenlupauksia ja monet aikovat ne myös pitää. Mikä sitten oikeastaan on uudenvuodenlupaus? Wikipedian mukaan se on henkilön uudenvuodenaattona tekemä lupaus siitä, mitä hän aikoo muuttaa elämässään tulevana vuonna. Se on joko salainen tai henkilö kertoo siitä avoimesti muille.
Tutkimusten mukaan 14 prosenttia oli tehnyt uudenvuodenlupauksia vuodelle 2018. Uudenvuodenlupauksia tekivät useammin naiset kuin miehet. Ahkerimpia lupaustentekijöitä olivat 18–29-vuotiaat. Heistä 22 prosenttia teki uudenvuodenlupauksen vuodelle 2018, kun muun väestön osalta luku oli 13 prosenttia.
Kuinka lupausten pitäminen sitten onnistui suomalaisilta vuoden 2018 parin ensimmäisen kuukauden aikana?
Puolet lupaajista oli onnistunut pitämään uudenvuodenlupauksensa (54 prosenttia), mutta kaksi viidestä (42 prosenttia) oli epäonnistunut lupauksen pitämisessä. Neljä prosenttia oli asian suhteen epävarmoja.
Viime vuonna suomalaiset toivoivat itselleen parempaa ruokavaliota, kunnon kohoamista ja laihtumista. Näitä perinteisiä lupauksia siis.
Klassinen uudenvuodenlupaus tupakkalakko ei mahtunut viime vuoden lupausten kärkikymmenikköön. Tämä kertonee siitä, että tupakointi on huomattavasti vähentynyt, ja jo pitkin vuotta tehdään tupakkalakkoja tai lopetataan käryttely kokonaan.
Tupakanpolttoonhan on puututtu hyvin merkittävästi, sanoisin rajusti viime vuosien aikana muun muassa lakimuutoksilla, erilaisilla säännöillä ja savukkeiden saatavuudella. Tuskin maalia tässä asiassa on vielä kuitenkaan nähty.
Usein käy myös niin, että uudenvuodenlupauksen pitäminen epäonnistuu syystä tai toisesta. Aloititko siis tehdyn uudenvuodenlupauksesi tällä kertaa järjellisesti?
Jos esimerkiksi olet päättänyt jättää alkoholin kokonaan, tutki itseäsi, onko täysi totaalikieltäytyminen alkoholista sinulle heti mahdollista. Pystytkö siihen? Ja jos repsahdit, aloita alusta, jos niin haluat. Ja jos et halua, älä syyllistä itseäsi.
Muista, että repsahdukset ovat kuitenkin inhimillisiä ja ymmärrettäviä. Siksi uudenvuodenlupauksen pettämiseen kannattaa suhtautua armollisesti. Lupaukseen voi sisällyttää itselleen esimerkiksi jonkin ”repsahdusoption” – eikä siten ol syytä ryhtyä itsensä piiskaamiseen.
Uudenvuodenlupauksessa on tärkeää, että keskittyy yhden tavan muuttamiseen kerrallaan. Ei kannata siis tehdä montaa lupausta.
Voit liittää halutun toiminnon tekemiseen jonkin palkinnon. Kokeile kumppanisi kanssa pystyttekö luomaan toisillenne palkinnot, jotta molempien yksilölliset tavoitteet toteutuisivat.
Jos kumppanisi tavoite on käydä lenkillä vaikka tiistaisin ja torstaisin, palkitse hänet lenkin jälkeen esimerkikisi jalkahieronnalla. Tehkää lupauksista tiimityö, jossa molemmat auttavat toisiaan lupausten pitämisessä.
Asettamalla jonkin yhteisen lupauksen, pystytte parhaimmillaan sekä lähentämään parisuhdetta ja tukemaan lupauksienne onnistumista.
Onhan terveellisemmän iltapalan tai uuden harrastuksen aloittaminen useimmiten
helpompaa yhdessä kuin yksin.
Muista kuitenkin, että olet nyt kuitenkin kerran vuoden aikana, uudenvuodenaattona, miettinyt muutoksia elämääsi ja elämänlaatusi parantamiseksi. Älä siis pety, jos uudenvuodenlupauksesi ei koko vuotta kestäisikään. Muutoksen siemen on kuitenkin jäänyt elämään ja joku kerta se lähtee kasvamaan. Hyvää uutta vuotta uudenvuodenlupausten pitäjille ja muillekin.
Timo Jokinen