Se on ainoa keino

Laskeskelimme vitosluokkalaisen kanssa hänen käyttämäänsä ruutuaikaa kouluterveydenhuollon kyselyä varten. Mukaan laskettiin isojen ja pienten ruutujen äärellä vietetty aika, ja vaikka pidän lapsiani verraten vähän ruutua tuijottavina tyttöinä, arvioimme kuitenkin ruutuajaksi noin kolmesta neljään tuntia päivässä.
Se tuntuu kamalan paljolta, eikä se välttämättä kaikkina päivinä ole edes koko totuus. Se tuntuu aivoja mädättävältä määrältä ruudun tuijottelua, vaikka lapseni harrastaa joka päivä myös liikuntaa raittiissa ulkoilmassa.
Laskimme unen määrän tunteina, liikunnan määrän tunteina ja ruutuajan tunteina. Kun tähän lisäsi vielä koulupäivien pituuden, ei 24 tuntia vuorokaudessa meinannut edes riittää. Mietin, onko tyttäreni niitä kadehdittuja henkilöitä, joiden vuorokaudessa on enemmän tuntejä kuin muilla. Mutta ei hän ole. Puhelin on usein mukana liikuntaharrastuksessakin. Sillä kuvataan omia ja muiden suorituksia, sitten katsotaan videolta, että mitä tuli tehtyä ja miten meni. Liikunta-aika ja ruutuaika sekoittuvat toisiinsa.
Nuorten elämässä ruutuaika sekoittuu paljon muuhunkin, ellet ole tarpeeksi tiukkana sitä rajoittamassa. He voivat syödä, kävellä tai tehdä läksyjään samalla, kun vähintään vilkuilevat puhelintaan. Tekee mieli huutaa, että aivan kamalaa, mutta sitten…
Laske oma ruutuaikasi. Mieti montako tuntia sinä vietät ison tai pienen ruudun äärellä päivittäin? Saat vähentää sen ajan, jonka teet tietokoneella puhtaasti töitä. Minä yllän varmaan lähes samaan kuin lapseni. Emmerdale ja Ensitreffit alttarilla, Messenger- ja WhatsApp-viestittelyt, joista läheskään kaikki eivät ole työasioita. Sähköposti, osa näistäkin siviiliasioita. Facebookin selailu aamupalalla, päiväkahvilla, tallitöiden lomassa. Työaikaani tauottaa usein ruutuaika. Ja minä pidän tauoista.
Jos olen tarpeeksi väsynyt, saatan tuijottaa illalla jo pelkkää televisiota kaksi tuntia, vaikka sieltä tulisi nimenomaan jotain aivoja mädättävää huttua.
Näin joskus jossain lauseen, jonka lausujaa en enää muista (koska olen mädättänyt aivoni): ”Vaikuttamisessa esimerkki ei ole paras keino. Se on ainoa keino.” Tästä pikku haastetta aikuisen ihmisen mukavuudenhaluiseen arkeen.
Et voi oikeuttaa itseäsi lukemaan uutisotsikoita netistä samaan aikaan kun syöt aamupuuroa, jos et anna lapsesi surffailla omissa bittimaailmoissaan. Tai voit oikeuttaa, vaikka sillä verukkeella, että minä olen aikuinen ja sinä olet lapsi. Mutta komentelu ei vaikuta lapsen asenteisiin. Esimerkki, jos joku, vaikuttaa.
Sanotaan, että lapset imevät netistä ikävän paljon vaikutteita. Varmaan niinkin, mutta kyllä niitä vaikutteita varmasti enemmän imetään kotoa, omilta vanhemmilta. Haastan sinut. Laske oma ruutuaikasi. Se on sinun esimerkkisi.